Kaupunginvaltuusto · 24.8.2026

Katri Ihalaisen eronpyyntö luottamustoimista ja uuden jäsenen valinta

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Toimenpiteet kaupunginvaltuusto KV 24.08.2026 § 87 736/00.00.01.05/2026 Kaupunginhallituksen

Asiakirjan teksti

Selostus

Katri Ihalainen pyytää eroa eroa sivistyslautakunnan varajäsenyydestä ja varavaltuutetun luottamustoimesta. Perusteluna eronpyynnölle on töiden sijoittuminen eri kaupunkiin, minkä myötä luottamustehtävien hoitaminen on ollut vaikeaa. Kuntalain 70 §:n 4 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Katri Ihalaisen eronpyynnössä esittämää perustetta voidaan pitää pätevänä syynä eroamiselle pyynnön mukaisista luottamustoimista ja hänelle on perusteltua myöntää ero pyyntönsä mukaisesti. Kuntalain 74 § kuuluu seuraavasti: "Vaalikelpoisuus muihin toimielimiin Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö; henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; eikä henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa toimi-elimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. --" Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan toimielimessä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Sivistyslautakunnan kokoonpano valtuustokaudeksi 2025-2029 kaupunginvaltuuston 9.6.2025 § 59 päätöksen mukaisesti: Puheenjohtaja Teija Pesonen, varajäsen Satu Jalvanti-Hannikainen Varapuheenjohtaja Eija Silvennoinen, varajäsen Piritta Punnonen Jäsenet ja varajäsenet: Tommi Tikka, varajäsen Katri Ihalaisen Timo Lajunen, varajäsen Kaarlo Husso Sami Piisilä, varajäsen Ossi Blomerus Päivi Tavi, varajäsen Kaisa Nuopponen Toni Korhola, varajäsen Kari Härkönen Timo Pulkkinen, varajäsen Juho-Petteri Malinen Meeri Larinen, varajäsen Heikki Härkönen Heli Kinnunen, varajäsen Kimmo Kaksonen Jaakko Rinteen, varajäsen Pia Rask Kaupunginvaltuusto on 15.12.2025 § 128 myöntänyt Kaisa Nuopposelle eron varajäsenyydestä ja valinnut tilalle Maijaterttu Tiaisen. Toimivalta Kuntalaki 39 § Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Ma Ding

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Katri Ihalaiselle eron sivistyslautakunnan varajäsenyydestä, suorittaa sivistyslautakunnan täydennysvaalin ja myöntää Katri Ihalaiselle eron varavaltuutetun luottamustoimesta.

päätösehdotus

Kaupunginvaltuustolle 1. myöntää Katri Ihalaiselle eron sivistyslautakunnan varajäsenyydestä, 2. suorittaa sivistyslautakunnan täydennysvaalin ja 3. myöntää Katri Ihalaiselle eron varavaltuutetun luottamustoimesta.

Alkuperäinen asiakirja