Kaupunginvaltuusto · 16.3.2026

Kansainvälisen leirikoulurahaston sääntöjen päivittäminen

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Selostus

Kaupungin kansainvälisen leirikoulurahaston säännöt on hyväksytty kaupunginvaltuustossa vuonna 2005. Kaupunginhallituksen pöytäkirja ja säännöt ovat oheismateriaalina. Sääntöjen soveltamisen ja toimintaympäristön muutosten myötä on tunnistettu tarve sääntöjen ajantasaistamiselle ja täsmentämiselle. Rahaston hoitotoimikunta on yhdessä kaupunginlakimiehen ja talousjohtajan kanssa käynyt sääntöjä läpi ja valmistellut päivitetyn sääntöluonnoksen. Valmistelun yhteydessä sääntöihin on tehty täsmennyksiä muun muassa rahaston hallinnointiin ja päätöksentekoon liittyen. Lisäksi sääntöjen termistöä on päivitetty vastaamaan nykytilannetta. Päivitetty sääntöluonnos on pöytäkirjaliitteenä. Vaikutusten ennakkoarviointi Sääntöjen päivittäminen selkeyttää rahaston käyttöä, parantaa avustusten yhdenvertaista myöntämistä ja tukee hyvää hallintoa. Muutoksella ei ole merkittäviä talousvaikutuksia, ja sen arvioidaan pitkällä aikavälillä tehostavan prosesseja ja parantavan läpinäkyvyyttä. Muutoksella ei ole ympäristö- tai yritysvaikutuksia. Toimivalta Kuntalaki 39 § Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Ma Ding

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää pöytäkirjaliitteenä olevat säännöt kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Tiedoksi

Rahaston toimikunta / sivistystoimi Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto KV 16.03.2026 § 23 158/02.07.02.00/2023 Kaupunginhallituksen

päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto hyväksyy pöytäkirjaliitteenä olevat kansainvälisen leirikoulurahaston säännöt.

Tiedoksi

Rahaston toimikunta / sivistystoimi

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja