Kaupunginvaltuusto · 22.9.2025

Talousarvio-ohje ja -raami 2026

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto Lautakunnat ja muut toimielimet Toimialuejohtajat Tulosaluejohtajat KV 22.09.2025 § 90 539/02.02.00.00/2025

Asiakirjan teksti

Selostus

Kuntalaki 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Aiemmin Savonlinnassa on laadittu taloussuunnitelma neljäksi vuodeksi, mutta vuoden 2026 suunnitelmaa muutetaan siten, että talousarviovuoden lisäksi esitetään kaksi suunnitelma vuotta eli suunnitelmakausi on kolme vuotta. Savonlinnan kaupungin hallintosäännön (39 §) mukaan kaupunginhallitus hyväksyy suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet. Sen jälkeen toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa annetussa aikataulussa. Valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimelle sitovat tehtäväkohtaiset toiminnan ja talouden tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Vuoden 2026 talousarvion laadinnan lähtökohtia ovat: - toiminnan suunnittelun tulee perustua päivitettyyn kaupunkistrategiaan - erityinen huomio toiminnan tavoitteisiin ja niiden mitattavuuteen, mittareihin - kehyslaskenta (raami) lasketaan nykyisillä veroprosenteilla - hintoja korotaan 2 % / vuosi kuitenkin siten, että peruspalvelujen osalta korotukset tehdään peruspalvelujen hintaindeksin mukaan vuosittain 3,8 % / 3,7 % / 2,7 % - peruspalvelujen hintaindeksiä voidaan pitää myös palveluista perittävien maksujen korotusten lähtötasona - henkilöstökustannuksissa huomioidaan suunnitelmavuosien tiedossa olevat sopimuskorotukset - henkilöstösuunnitelmien laadinta huomioiden tulevien vuosien muutokset ja niiden vaikutukset toimintaan Talousarvio vuodelle 2026 lähdetään tekemään 0-tulostavoitteilla jokaisen suunnitteluvuoden osalta. Tämä tulee vaatimaan tarkkaa tulosalue ja toimialuekohtaista suunnittelua yli toimialarajojen. Nykyisellä käyttötalouden toimintatulojen ja -menojen raamilaskennalla suunnittelukauden tulokset ovat alijäämäiset. Tätä lähdetään nyt korjaamaan talousarviosuunnittelussa. Talousarvio-ohje annetaan tukemaan tulosalueiden ja toimielinten talousarviovalmistelua. Toimivalta Hallintosääntö 39 § Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja Hämäläinen Markus

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus hyväksyy Liitteenä A olevan talousarvio-ohjeen ja -raamin sekä lähettää sen tiedoksi valtuustolle.

Käsittely

Kaupunginhallituksen jäsen Heli Järvinen ja kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Panu Peitsaro ilmoittivat Etelä-Savon hyvinvointialueen hallituksen jäseninä esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (yhteisöjäävi HallL 28 § 1. mom. k. 5). Heli Järvinen poistui kokonaan kokouksesta. Heli Järvisen varajäsen Tero Juuti liittyi kokoukseen klo 17.35. Talousjohtaja selosti asiaa kaupunginhallitukselle.

Selostus

Liite A: talousarvio-ohje ja raami v. 2026 Kaupunginhallituksen

päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi liitteenä A olevan talousarvio-ohjeen ja raamin 2026.

Alkuperäinen asiakirja