Kaupunginhallitus · 12.10.2026

Lausunto Etelä-Savon maakuntakaavan 2045 osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä seurantaryhmän edustajien nimeäminen

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Selostus

Etelä-Savon maakuntakaava 2045:n osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annettava lausunto: Etelä-Savon maakuntaliitto on pyytänyt Savonlinnan kaupungilta lausuntoa Etelä-Savon maakuntakaava 2045:n osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma muodostaa pääosin selkeän ja asianmukaisen perustan maakuntakaavan valmistelulle. Suunnitelmassa on kuvattu kaavatyön tavoitteita, etenemistä, osallistumismahdollisuuksia ja vaikutusten arviointia kattavasti, ja se tukee alueidenkäyttölain mukaista vuorovaikutteista suunnittelua. Savonlinnan kaupunki pitää perusteltuna, että maakuntakaava laaditaan kokonaismaakuntakaavana ja että valmistelussa tunnistetaan toimintaympäristön muutokset, kuten energiamurros, huoltovarmuus, kokonaisturvallisuus, ilmastonmuutokseen sopeutuminen sekä elinkeino- ja väestörakenteen muutokset. Kaupungin näkemyksen mukaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetty vuorovaikutusmalli antaa kunnille ja muille osallisille lähtökohtaisesti riittävät mahdollisuudet osallistua valmisteluun sen eri vaiheissa. Savonlinnan kaupunki korostaa kuitenkin, että kuntien tosiasiallisten osallistumismahdollisuuksien tulee toteutua aidosti ja riittävän tiiviisti koko valmisteluprosessin ajan, erityisesti silloin, kun käsitellään kuntien kehityksen, elinvoiman, saavutettavuuden, matkailun, asumisen, elinkeinojen, kulttuuriympäristöjen, luonnon monimuotoisuuden sekä liikenne- ja energiaverkkojen kannalta merkittäviä ratkaisuja. Kaupunki pitää tärkeänä, että valmistelussa painotetaan myös kuntakohtaisia ja seutukohtaisia vuoropuheluja, jotta paikalliset erityispiirteet, yhdyskuntarakenteen ominaisuudet ja alueiden kehittämistarpeet välittyvät riittävällä tavalla maakuntakaavan lähtötietoihin ja ratkaisujen arvioinnin perustaksi. Vaikutusten arvioinnin osalta Savonlinnan kaupunki pitää tärkeänä, että arviointi perustuu aidosti vaihtoehtojen vertailuun ja että vaikutuksia tarkastellaan riittävällä tarkkuudella myös kuntien kehittämisedellytysten näkökulmasta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää saavutettavuuteen, liikennejärjestelmän toimivuuteen, matkailun ja muun elinkeinotoiminnan toimintaedellytyksiin, energia- ja teollisuusinvestointien aluetarpeisiin, kulttuuriympäristöihin, maisemaan, luonnon monimuotoisuuteen, vesistövaikutuksiin sekä huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Lisäksi kaupunki pitää tarpeellisena, että vaikutusten arvioinnissa tunnistetaan maakuntakaavan mahdolliset yhteisvaikutukset kuntakaavoitukseen ja kuntien maankäytön kehittämiseen. Savonlinnan kaupunki pitää osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa hyvänä lähtökohtana Etelä-Savon maakuntakaava 2045:n valmistelulle. Kaupunki esittää, että jatkovalmistelussa varmistetaan kuntien tiivis osallistuminen koko kaavaprosessin ajan sekä se, että vaikutusten arviointi tuottaa riittävän konkreettista ja vertailukelpoista tietoa maakuntakaavan ratkaisujen vaikutuksista eri kuntiin ja seutuihin. Edellä esitetyillä täsmennyksillä kaupungilla ei ole muuta huomautettavaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Seurantaryhmän edustajan nimeäminen: Etelä-Savon maakuntaliitto on pyytänyt Savonlinnan seutukuntaa nimeämään edustajan Etelä-Savon maakuntakaava 2045:n seurantaryhmään. Kaavoituspäällikkö Päivi Behm on osallistunut vaihemaakuntakaava 3:n aiempaan seurantaryhmään ja selvitysten asiantuntijatyöryhmiin sekä valmistellut aiemmat lausunnot sekä kaupungin yleiset kannanotot valmistelun lähtökohdista, joten hänen nimeämisensa tukisi jatkuvuutta ja asiantuntemuksen hyödyntämistä maakuntakaavatyössä. Kaupunki pitää lisäksi tärkeänä, että Savonlinnan seudun muiden kuntien näkemykset kuullaan ja kootaan tarkoituksenmukaisella tavalla seurantaryhmän työskentelyn tueksi ennen kokouksia ja niiden aikana. Toimivalta 4 luku § 5 teknisellä lautakunnalla on oikeus antaa toimialaansa koskevia lausuntoja 3 luku § 3 kaupunginhallitus päättää henkilöesityksen tekemisestä tai henkilövalinnoista kaupungin ulkopuolisten yhteisöjen toimielimiin, milloin kaupungilla on yhteisön sääntöjen tai muiden sopimusten nojalla siihen oikeus Esittelijä Tekninen johtaja Siponen Kari

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää antaa Etelä-Savon maakuntaliitolle Etelä-Savon maakuntakaava 2045:n osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta edellä selostusosassa esitetyn lausunnon sekä esittää, että kaupunginhallitukselle, että Etelä-Savon maakuntakaava 2045:n seurantaryhmään varsinaiseksi edustajaksi nimetään kaavoituspäällikkö Päivi Behm ja varaedustajaksi asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen.

Tiedoksi

Maankäyttöpalvelut / kaavoituspalvelut Behm, Heikkinen Etelä-Savon maakuntaliitto Toimenpiteet Kaupunginhallitus KH 29.06.2026 § 253 Valmistelija Hallintojohtaja Markus Hämäläinen

Selostus

Teknisen lautakunnan 09.06.2026 § 115 selostus- ja päätöskohdan mukaisesti. Etelä-Savon maakuntaliitosta saadun tiedon tiedon mukaan tarkoituksena on, että Savonlinnan seutukuntaan kuuluvat kunnat Savonlinnan kaupunki, Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kunnat yhdessä sopivat edustuksesta Etelä-Savon maakuntakaava 2045 seurantaryhmään. Maakuntaliitto antoi lisäaikaa nimeämiseen 15.8.2026 saakka. Toimivalta Kuntalaki 39 § Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Ma Ding

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus toteaa, että Etelä-Savon maakuntaliitto on antanut lisäaikaa seurantaryhmään nimeämisten osalta 15.8.2026 saakka; päättää palauttaa asian kaupunginhallitukselle tehdyn esityksen osalta uudelleen valmisteluun evästäen valmistelua siten, että valmistelu nimeämisten osalta suoritetaan riittävässä laajuudessa yhdessä Savonlinnan seutukuntien Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kanssa.

Käsittely

Tuukka Suomalainen maakuntavaltuuston varapuheenjohtajana, Jonne Tynkkynen maakuntahallituksen jäsenenä ja Mervi Lipsanen maakuntahallituksen varajäsenenä ilmoittivat esteellisyytensä (yhteisöjäävi HallL 28 § 1. mom. k. 5) ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätökseteon ajaksi. Puheenjohtajana asian käsittelyn ajan toimi 1. varapuheenjohtaja Olli-Pekka Kristiansson.

Selostus

Edellisen kokouksen KH 29.06.2026 § 253 mukaisesti. Savonlinnan kaupunki pyysi Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kuntia ilmoittamaan näkemyksensä Savonlinnan seutukunnan yhteisestä edustuksesta Etelä-Savon maakuntakaava 2045:n seurantaryhmään. Kunnilta pyydettiin samalla kannanotto siihen, esittävätkö ne omaa edustajaa vai pitävätkö ne mahdollisena Savonlinnan kaupungin teknisen lautakunnan esittämän edustajan ja varaedustajan nimeämistä. Sulkavan kunnanhallitus päätti 26.8.2026 § 118 hyväksyä seutukunnan yhteiseksi edustajaksi Savonlinnan kaupungin teknisen lautakunnan esittämän edustajan ja esittää lisäksi Simo Kaksosta (Järvi-Saimaan Palvelut Oy) toiseksi seurantaryhmän edustajaksi. Rantasalmen kunta ilmoitti 2.9.2026 esittävänsä seurantaryhmään Simo Kaksosta. Enonkosken kunnanhallitus päätti 8.9.2026 § 155 nimetä Simo Kaksosen Enonkosken kunnan edustajaksi. Edellä mainittujen kannanottojen perusteella Savonlinnan seudun edustajaksi seurantaryhmään on tarkoituksenmukaista nimetä Savonlinnan kaupungin edustajana kaavoituspäällikkö Päivi Behm ja hänen varaedustajakseen asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen sekä lisäksi toiseksi edustajaksi Simo Kaksonen. Toimivalta Hallintosääntö 3 luku § 3 Esittelijä Tekninen johtaja Siponen Kari

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Etelä-Savon maakuntakaava 2045:n seurantaryhmään nimetään Savonlinnan seudun edustajaksi Savonlinnan kaupungin kaavoituspäällikkö Päivi Behm ja hänen varaedustajakseen asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen sekä lisäksi toiseksi edustajaksi Simo Kaksonen.

Käsittely

Tero Juuti ilmoitti maakuntahallituksen jäsenenä esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätökseteon ajaksi (yhteisöjäävi HallL 28 § 1. mom. k. 5) klo 18.25-18.29.

Tiedoksi

Etelä-Savon maakuntaliitto Enonkosken kunta Rantasalmen kunta Sulkavan kunta Toimenpiteet Kaupunginhallitus KH 12.10.2026 § 360 541/10.02.00.00/2026 Valmistelija Hallintojohtaja Marrkus Hämäläinen

Selostus

Teknisen lautakunnan 29.09.2026 § 150 selostus- ja päätöskohdan mukaisesti. Vaikutusten ennakkoarviointi Henkilöiden nimeämistä koskevalla päätöksellä ei ole kuntalaisvaikutuksia, taloudellisia vaikutuksia, organisaatio- ja henkilöstövaikutuksia, lapsi- ympäristö ja yritysvaikutuksia. Toimivalta Kuntalaki 39 § Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Ma Ding

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää, että Etelä-Savon maakuntakaava 2045:n seurantaryhmään nimetään Savonlinnan seudun edustajaksi Savonlinnan kaupungin kaavoituspäällikkö Päivi Behm ja hänen varaedustajakseen asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen sekä toiseksi edustajaksi aluekehitysjohtaja Simo Kaksonen Järvi-Saimaan Palvelut Oy:stä.

Käsittely

Etelä-Savon maakuntahallituksen jäsen Minna Tikkinen, maakuntahallituksen varajäsen Mervi Lipsanen ja sekä Etelä-Savon maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Tuukka Suomalainen ilmoittivat esteellisyytensä (yhteisöjäävi HallL 28 § 1. mom. k. 5) ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Lipsasen varajäsen Ritva Suomalainen liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana asian käsittelyn ajan toimi kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Olli-Pekka Kristiansson.

Tiedoksi

Etelä-Savon maakuntaliitto Päivi Behm Pasi Heikkinen Simo Kaksonen

Alkuperäinen asiakirja