Kaupunginhallitus · 13.10.2025

Valtuustoaloite 31.3.2025: Lasten ruutuajan ja henkilökohtaisten päätelaitteiden vähentäminen kouluissa

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Asiakirjan teksti

Selostus

Valtuutettu Tero Juuti on tehnyt 31.3.2025 20 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen lasten ruutuajan ja henkilökohtaisten päätelaitteiden vähentämiseksi kouluissa. Aloite oheismateriaalina. Perusopetuksen opetussuunnitelma velvoittaa tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen opetuksessa. Savonlinnassa on usean vuoden ajan tuettu suunnitelmallisesti lasten digitaitojen kehittymistä aina varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen ja toiselle asteelle. Savonlinnaan on laadittu omat digikartat niin varhaiskasvatukseen kuin perusopetukseen. Yhtenä keskeisenä periaatteena on digilaitteiden vastuullinen käyttö. Opettajat pedagogian ammattilaisina osaavat suunnitella ja toteuttaa opetuksen niin, että ruutuaika koulupäivän aikana säilyy perustellun mittaisena eikä kuormita oppilaita. Oppitunneilla käytetään ensisijaisesti koulun laitteita, ja opettaja päättää, miten ja milloin niitä hyödynnetään oppimiseen ja digitaalisten taitojen harjoitteluun. Digitaaliset laitteet ja palvelut ovat osa opetussuunnitelman perusteiden mukaista oppimisympäristöä kaikissa oppiaineissa. Savonlinnassa on pyritty tavoitteellisesti siihen, että jokaista oppilasta kohden on oma laite. Ylimääräistä ruutuaikaa on vähennetty lukuvuoden 2025-2026 alkaessa rajoittamalla puhelimien ja muiden mobiililaitteiden käyttöä koulupäivän aikana. Taustalla on perusopetuslain muutos, jolla halutaan varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori voi keskittyä oppimiseen ja saa työrauhan. Opetuksen järjestäjä on päivittänyt omat järjestyssääntönsä ja koulut ovat tehneet niihin tarvittaessa koulukohtaisia täsmennyksiä. Toimivalta Hallintosääntö 14 luku 85 § Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

Päätösehdotus

Sivistyslautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle selostusosan mukaisen selvityksen valtuutettu Tero Juutin valtuustoaloitteeseen.

Käsittely

Kasvatus- ja opetuspäällikkö selosti asiaa sivistyslautakunnalle.

Tiedoksi

Tero Juuti Kaupunginhallitus Toimenpiteet Kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto KH 13.10.2025 § 403 387/12.01.02.00/2025

Selostus

Sivistyslautakunnan 17.9.2025, § 128 selostus- ja päätösosan mukaisesti. Toimivalta Hallintosääntö 14 luku 85 § Esittelijä Kaupunginjohtaja Hämäläinen Markus

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle sivistyslautakunnan 17.9.2025 § 128 selostusosan mukaisen selvityksen valtuutettu Tero Juutin valtuustoaloitteeseen.

Alkuperäinen asiakirja