Kaupunginvaltuusto · 10.11.2025
Vastaus valtuustoaloitteeseen Vehkatien katuvalaistuksen tekemisestä loppuun
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuutettu Pauli Pietilän jättämän valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. TEKLTK 24.09.2025 § 88 Vehkatien valaistuksen saneeraus on ollut aikanaan yhtenä kohteena mukana sähköverkkoyhtiön kanssa tehtävässä yhteiskaapelointikokonaisuudessa. Tuolloin rakentamisen aikaan Vehkatielle jäi vielä käyttöön sähköverkon ilmajohtolinja, jonka alle uutta katuvalaistusta ei voinut tehdä. Vanha katuvalaistus on ollut koko ajan toiminnassa. Sähköverkon maakaapeloinnin myötä valaistuskin voitiin rakentaa loppuun ja se on ollut toiminnassa lukuvuoden alkaessa tänä syksynä. Toimivallan peruste Hallintosääntö 28 § Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki Esittelijä Tekninen johtaja
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi valmistelutekstistä ilmenevän lausunnon koskien Pauli Pietilän 24.2.2025 tekemää valtuustoaloitetta Vehkatien katuvalaistuksen tekemisestä loppuun.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää antaa kaupunginvaltuustolle valmistelutekstistä ilmenevän vastauksen Pauli Pietilän 24.2.2025 jättämään valtuustoaloitteeseen. Valtuustoaloite katsotaan loppuun käsitellyksi.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle edeltä selosteosasta ilmenevän vastauksen valtuutettu Pauli Pietilän 24.2.2025 jättämään valtuustoaloitteeseen koskien Vehkatien katuvalaistuksen tekemistä loppuun. Valtuustoaloite katsotaan loppuun käsitellyksi.