Kaupunginhallitus · 8.6.2026

Vastaus valtuustoaloitteeseen: Kouluvalmentajatoiminnan vakinaistaminen Mouhijärven yhteiskoulussa

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuutettujen Mikko Rauva ja Mirva Iso-Kukkula jättämän valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. SIVLTK 27.05.2026 § 62 Valtuustoaloitteessa esitetty kouluvalmentajatoimintaa on ollut Mouhijärven yhteiskoulussa ensin hankerahoituksen turvin, minkä jälkeen toimintaa on jatkettu määräaikaisesti kaupungin omalla rahoituksella. Toiminnan aikana on kehitetty oppilaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä sekä kouluun kiinnittymistä tukevia toimintamalleja, ja kokemusten perusteella toimintaa voidaan pitää vaikuttavana. On tärkeää, että kehitettyjä hyviä käytäntöjä hyödynnetään jatkossakin osana koulujen arkea. Kouluvalmentajan tehtävä ei ole lakisääteinen, eikä kaupungin talousarviossa ole varauduttu toiminnan vakinaistamiseen tai laajentamiseen. Talousarvion valmistelun yhteydessä ei ole ollut mahdollista perustaa uusille tehtäville vakansseja. Kouluvalmentajatoiminnan vakinaistaminen edellyttäisi arviolta noin 45 000 euron vuosittaista lisämäärärahaa yksin Mouhijärven yhteiskoulun osalta. Kaupungin taloudelliset reunaehdot edellyttävät, että uusia resursseja kohdennetaan ensisijaisesti lakisääteisiin tehtäviin. Samanaikaisesti perusopetuksessa on toteutettu oppimisen tuen uudistus, joka on edellyttänyt merkittävää henkilöstöresurssien lisäämistä lakisääteisiin palveluihin. Osa tästä resurssin lisäyksestä on huomioitu laskennallisesti valtionosuuden perusosassa, mutta kustannuksia täysimääräisesti valtionosuus ei kuitenkaan kata. Näin ollen perusopetuksen talousarvion yhteydessä oli karsittava ei-lakisääteisistä toiminnoista. Toimintaa on onnistuneesti pilotoitu ja kehitetty Mouhijärven yhteiskoulussa. Lisäksi joitakin toimintamalleja on levitetty myös muihin kouluihin. Kouluvalmentaja on toiminut kouluttajana ja esitellyt toimintamalleja muille kouluille. Pilotoinnista on saatu arvokasta tietoa ja hyviä käytäntöjä mm. ryhmäyttämiseen, koululäsnäolon tukemiseen ja yhteisölliseen työhön. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta yksittäisen koulun pysyvä lisäresursointi edellyttäisi vastaavan palvelun järjestämistä myös toisessa kaupungin yläkoulussa sekä osin alakouluissa. Aloitteessa esitetty näkemys siitä, että toiminta ei ole toteutettavissa ilman erillistä resurssia, on osin perusteltu. Kouluvalmentajatoiminnassa kehitettyjä toimintamalleja voidaan osittain soveltaa ja toteuttaa olemassa olevien palvelujen puitteissa. Koulunuorisotyössä sekä opiskeluhuollossa tehdään jo nyt ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työtä, joka tukee oppilaiden hyvinvointia ja koulunkäyntiä. Näiden toimintojen välistä yhteistyötä on tarkoituksenmukaista edelleen tiivistää. On selvää, että erillistä päivittäin saatavilla olevaa kouluvalmentajan lisäresurssia nämä toiminnot eivät kuitenkaan korvaa. Mouhijärven yhteiskoulussa koulunuorisotyön resurssi on ollut viime aikoina vähäisempi osin kouluvalmentajaresurssin vuoksi. Jatkossa koulunuorisotyön resurssien kohdentamisessa huomioidaan tasapainoisemmin kaikki kaupungin koulut, mukaan lukien Mouhijärven yhteiskoulu. Koulunuorisotyöhön liittyvistä valtionavustuksista odotetaan päätöksiä, joilla voi olla vaikutusta toiminnan kehittämismahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Kouluvalmentajatoiminnan vakinaistamisesta on saapunut useita kannanottoja, jotka on käsitelty valmistelun yhteydessä. Toimivallan peruste Hallintosääntö § 131 Valmistelija Kati Heikkilä, opetuspäällikkö Esittelijä Sivistysjohtaja

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Sivistyslautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi valtuutettujen Mikko Rauva ja Mirva Iso-Kukkulan valtuustoaloitteeseen kouluvalmentajatoiminnan vakinaistamisesta edellä esitetyn vastauksen. toteaa, että valtuustoaloite on loppuun käsitelty.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää antaa kaupunginvaltuustolle valmistelutekstistä ilmenevän vastauksen Mikko Rauvan ja Mirva Iso-Kukkulan 20.4.2026 jättämään valtuustoaloitteeseen. Valtuustoaloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

Alkuperäinen asiakirja