Kaupunginhallitus · 19.1.2026

Vastaus valtuustoaloitteeseen Alakoululaisten kesätoiminnan laajentaminen

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuutettu Leevi Karisalmen jättämän valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. SIVLTK 17.12.2025 § 123 Valtuutettu Leevi Karisalmi on jättänyt valtuustoaloitteen alakoululaisten kesätoiminnan laajentamisesta valtuustolle 2.6.2025. Aloitteen mukaan palvelu on mahdollistanut sen, että pienet lapset eivät ole joutuneet olemaan yksin kotona vanhempien työpäivien mittaisia aikoja toistuvasti. Erityisen tärkeänä palvelua voidaan pitää perheille, joiden tukiverkko on hyvin rajallinen, lomien sopiminen työpaikoilla haasteellista tai joissa on erityislapsia, jotka eivät pääse vammaispalvelujen piiriin. Kesätoimintaa on toteutettu Sastamalassa vuodesta 2017 lähtien. Alkuvaiheessa toimintaa pilotoitiin perhepalveluverkoston yhteistyönä (perusopetus, sosiaalitoimi, liikuntapalvelu). Toiminta on sen jälkeen vakiintunut ja toteutunut joka kesä Vammalan keskustan alueella. Toteutuspaikka on vaihdellut Muistolan, Marttilan ja Vareliuksen koulujen kesken. Toimintaan on vuosittain osallistunut noin 25 lasta. Toiminta on toteutettu synergiassa hyvinvointialueelle tuotettavan kehitysvammaisten loma-ajanhoidon kanssa. Maksulliseen toimintaan otetaan 1-2.luokkalaisia lapsia, joiden huoltajilla on vaikeuksia saada muuten kesäkuun hoitoa järjestymään työssäolonsa ajaksi. Toiminta sisältää mm. leikkiä, askartelua, ulkoilua ja liikuntaa. Toiminnassa tarjotaan ateriat. Henkilöstönä on koulunkäynninohjaajia ja kesätyöntekijä. Toimintaan on voinut osallistua lapsia koko Sastamalan alueelta. Lapsia on ollutkin vuosien varrella eri koulujen alueelta, mutta hyvin vähän Pohjois-Sastamalan alueelta. Valtuustoaloitteessa esitetään, että vuoden 2026 talousarvioon varataan määräraha kesätoiminnan kokeiluluontoiseksi toteuttamiseksi Pohjois-Sastamalan alueella kesäksi 2026. Kokeilusta saatujen tietojen ja kokemusten perusteella pohditaan palvelun mahdollista vakiinnuttamista. Valtuustoaloitteen esittämisen jälkeen kesätoiminnan laajentamista Pohjois-Sastamalan alueelle on käsitelty sivistyslautakunnan kokouksessa 29.10.2025 § 100. Sivistyslautakunnan päätöksen mukaan alakoululaisten kesätoiminnan kokeilu Pohjois-Sastamalan alueella toteutetaan kesällä 2026 ja tähän on varattu 15.000 nettomääräraha. Pohjois-Sastamalan alueen kokeilu ei saa vaarantaa keskustan alueen ryhmän toteutumista ja asia huomioidaan ilmoittautumisten ja tiedottamisen yhteydessä. Toiminnan suunnittelu (mm. paikka, haku, henkilöstö, toiminnan sisältö) käynnistyy alkuvuodesta 2026. Toimivallan peruste Hallintosääntö § 28 Valmistelija opetuspäällikkö Kati Heikkilä Esittelijä Sivistysjohtaja

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Sivistyslautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi valmistelutekstistä ilmenevän lausunnon koskien Leevi Karisalmen 2.6.2025 tekemää valtuustoaloitetta Alakoululaisten kesätoiminnan laajentaminen.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää antaa kaupunginvaltuustolle valmistelutekstistä ilmenevän vastauksen Leevi Karisalmen 2.6.2025 jättämään valtuustoaloitteeseen. Valtuustoaloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

Alkuperäinen asiakirja