Kaupunginhallitus · 12.10.2026

Asemakaava ja asemakaavan muutos ja tonttijako Metsäjaanu itäinen

Päätös

Elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen. Tiedoksianto Maankäyttöpalvelut/kaavoitus Elinvoimajaosto 29.04.2025 § 56 Metsäjaanu itäinen kaavaluonnos oli nähtävillä 14.8. – 13.9.2024. Laatimisvaiheen kuulemisen yhteydessä annettiin kuusi lausuntoa. Kaavaluonnoksesta saatu palaute sekä siihen laaditut vastineet ovat kaavaselostuksen liitteenä, liite 8. Kaava-alueen luontoselvitys on valmistunut. Selvityksen yhteenvedossa on todettu: Selvitysalueen pohjoisosassa Junnaronmäellä sijaitseva kalliometsä (kohde 3.2.1, luontotyyppikuvio 9) tulee jättää rakentamatta, ja sen olisi hyvä antaa vastakin säilyä luonnontilassa. Laatimisvaiheen nähtävilläolon jälkeen kaupunki on saanut ostettua maata kaava-alueen eteläpuolelta. Kaava-alueelle laaditun luontoselvityksen johdosta tontti pieneni ja kaava-aluetta laajennettiin kaupungin vastahankkimille maille. Kaava-alue sijoittuu vireillä olevan Lakianummi-Korvenmäki osayleiskaavan alueelle ja työhön on tilattu luontoselvitys, joka kattaa asemakaavan laajennusalueen. Selvitys ei ole käytettävissä, mutta selvityksen laatijalta on saatu aluetta koskevat tiedot sähköpostitse. Laajennusalueella ei ole erityisiä luontoarvoja. Aivan alueen eteläpuolella kulkeva metsäautotie ja sen eteläpuolinen alue ovat luokan III lepakkoaluetta. Laajennettu tontti ei kuitenkaan ulotu ko. tielle asti. Kaava-aluetta on laajennettu luonnoksesta seuraavasti perusteluineen: - korttelia 19 on laajennettu etelään kaupungin ostamalle maalle n. 1,7 ha ja V-1-aluetta n. 0,5 ha. Tontti pienenee pohjoisosasta n. 2 ha ja samalla on tarkoituksenmukaista käsitellä laajennusosa tässä yhteydessä. Laajennuksella saavutetaan haluttu minimipinta-ala n. 15 ha. Luonnoksesta saatujen lausuntojen perusteella kaavaan tehtiin seuraavat muutokset: - Liittymä maantielle 110 on poistettu. - Tontin likimääräinen korkeusasema on lisätty. - Kaavamääräyksiä on täydennetty sekä selostusta täydennetty mm. vaikutusten arvioinnin osalta. Kaava on tehty ehdotuksen muotoon ja siihen on tehty seuraavat muutokset: - Kaava-aluetta on laajennettu n. 2,23 ha. etelään kaupungin joulukuussa 2024 ostamalle maa-alueelle. - Laajennusalueesta n. 1,71 ha on korttelialuetta (T/kem) ja n. 0,52 ha. virkistysaluetta (V-1). - Luontoselvityksessä todettu kalliometsä lähiympäristöineen on rajattu tontista pois ja osoitettu virkistysalueena (V-2) sekä rajauksella luo-3. Alueen turvaamiseksi on annettu määräyksiä. - Maantien 110 liittymästä on luovuttu. Liittymäalueen osa on osoitettu suojaviheralueena (EV-3). - Tontille on annettu likimääräinen korkeusasema +77,00 ja asemakaavamääräyksissä on annettu tarkempaa ohjeistusta tontin tasaamiseen liittyen. - Tontin louhittavaa rinnettä vasten on annettu aluerajausmerkintä lu: alueen osa, jolle muodostuvat luiskat tulee maisemoida. Alueen toteutukseen on annettu tarkempia määräyksiä merkinnän yhteydessä. - Tontille on osoitettu ohjeellisia hulevesien käsittelyalueita. - Asemakaavamääräyksiä on täydennetty. Kaavaehdotuksessa on osoitettu kaupungin maalle yksi n. 15 hehtaarin teollisuus- ja varastorakennusten tontti, jolle voi sijoittaa merkittävän, vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen (T/kem). Esityslistan liitteenä on kaavakartta, kaavaselostus liitteineen ja sitovan tonttijaon kartta. Oheisliitteinä ovat luontoselvitys sekä hulevesiselvitys. Esittelijä Elinvoimajohtaja

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Elinvoimajaosto päättää hyväksyä Metsäjaanu itäinen asemakaavan muutosluonnoksen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asettaa ne nähtäville MRA 30 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat viranomaislausunnot.

Päätösehdotus

Elinvoimajaosto ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se asettaa 17.4.2025 päivätyn Metsäjaanu itäinen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ja sitovan tonttijaon, joka koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan korttelin 19 tonttia 1, virallisesti nähtäville (MRA 27 §) 30 vuorokauden ajaksi ja pyytää kaavaehdotuksesta tarvittavat lausunnot. Asemakaava koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan korttelia 19 (osa) sekä erityis- ja virkistysaluetta. Asemakaavan muutos koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan kortteleita 7-12 sekä katu-, erityis- ja virkistysaluetta. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu Metsäjaanun (29) kaupunginosan kortteli 19 sekä katu-, erityis- ja virkistysaluetta.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää asettaa 17.4.2025 päivätyn Metsäjaanu itäinen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ja sitovan tonttijaon, joka koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan korttelin 19 tonttia 1, virallisesti nähtäville (MRA 27 §) 30 vuorokauden ajaksi ja pyytää kaavaehdotuksesta tarvittavat lausunnot. Asemakaava koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan korttelia 19 (osa) sekä erityis- ja virkistysaluetta. Asemakaavan muutos koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan kortteleita 7-12 sekä katu-, erityis- ja virkistysaluetta. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu Metsäjaanun (29) kaupunginosan kortteli 19 sekä katu-, erityis- ja virkistysaluetta. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 25.9.2026 päivätyn Metsäjaanu itäinen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ja siihen liittyvän tonttijaon. Asemakaava koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan korttelia 19 (osa) sekä erityis- ja virkistysaluetta. Asemakaavan muutos koskee Metsäjaanun (29) kaupunginosan kortteleita 7-12 sekä katu-, erityis- ja virkistysaluetta. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu Metsäjaanun (29) kaupunginosan kortteli 19 sekä katu-, erityis- ja virkistysaluetta.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja