Kaupunginhallitus · 12.1.2026
Mika Nummenpalon ym. valtuustoaloite Salon vanhan jäähallin säilyttämisestä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Vapaa-ajan lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Tiedoksianto Toimistopalvelut Kaupunginhallitus 12.01.2026 § 6 2994/00.02.50/2025 Esittelijä Kaupunginjohtaja
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Vapaa-ajan lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee valmistelun mukaisen vastauksen aloitteeseen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee valmistelun mukaisen vastauksen tiedoksi ja ehdottaa edelleen kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee valmistelun mukaisen vastauksen aloitteeseen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Perustelut:
1. Valtuustoaloitteessa edellytetään, että Salon vanhan jäähallin säilyttämisen ja jatkokäytön mahdollisuudet selvitetään ennen kuin halli poistetaan käytöstä tai puretaan. Valmistelussa ei ole laadittu vaihtoehtoista jatkokäyttöselvitystä eikä esitetty vertailua purkamisen ja käyttötarkoituksen muutoksen välillä. 2. Valmistelutekstissä esitetyt johtopäätökset perustuvat oletuksiin. Niiden tueksi ei ole esitetty kustannuslaskelmia, teknisiä vertailuja tai elinkaaritarkasteluja. Pelkkä toteamus siitä, ettei laskelmia ole tehty, ei ole peruste todeta asiaa loppuun käsitellyksi. 3. Rakennusmääräyksiin viitataan valmistelussa ikään kuin ne automaattisesti estäisivät käyttötarkoituksen muutoksen. Rakennusmääräykset ohjaavat korjaus- ja muutossuunnittelua, mutta eivät yksiselitteisesti estä muutoksia. Tapauskohtainen tekninen ja taloudellinen arviointi puuttuu. 4. Kaupungin taloustilanne edellyttää, että olemassa olevan rakennuskannan hyödyntämismahdollisuudet selvitetään ennen purkupäätöksiä. Vanhan jäähallin purkaminen ei ole kustannukseton toimenpide eikä se lisää liikuntatilojen määrää. 5. Vanha jäähalli voisi toimia tukitilana koululiikunnalle ja muulle sisäliikunnalle, erityisesti tilanteessa, jossa koulujen liikuntatilat mitoitetaan opetuskäytön minimitasolle. Tätä näkökulmaa ei ole valmistelussa arvioitu. 6. Valmistelussa esiin tuodut rakennuksen ongelmat ovat suurelta osin seurausta pitkäaikaisesta puutteellisesta ylläpidosta. Kiinteistöomaisuuden hoidon laiminlyönti ei voi hallinnollisesti oikeuttaa rakennuksen purkamista ilman, että korjaus- ja muutosvaihtoehdot selvitetään. Johtopäätös: Koska valtuustoaloitteessa edellytettyä selvitystä ei ole tehty, vaihtoehtoja ei ole vertailtu ja päätösesitys perustuu oletuksiin eikä laskelmiin, asia ei ole valmis päätettäväksi. Walliuksen esitys raukesi kannattamattomana. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Tiedoksianto Toimistopalvelut