Kaupunginhallitus · 24.11.2025
Asemakaavan muutos ja tonttijaon muutos Ollikkalan puutarha-alue
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Mika Mannervesi ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyssä, koska kuuluu Salon vuokratalot Oy:n hallitukseen (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi klo 18.35, palasi 20.06. Esittelijänä tämän asian kohdalla toimi maankäyttöjohtaja Raimo Inkinen. Jerina Wallius ehdotti Sanna Lundströmin kannattamana seuraavaa: Kaava tulee lähettää uudelleenvalmisteluun. Alueella on potentiaalia toimia innovatiivisena yhteisöllisen asumisen messukohteena. Kohteeseen on syytä harkita erilaisia ja uudenlaisia asumisratkaisuja, joissa korostuvat yhteisöllisyys, innovatiivisuus ja ekologisuus. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että toimitetaan nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat jäsen Walliuksen ehdotusta äänestävät EI. Puheenjohtajan ehdotus äänestystavasta hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä Käsittelyn jatkaminen sai 3 JAA ääntä (Huittinen, Räike, Salomaa) Jäsen Walliuksen ehdotus sai 5 EI ääntä (Lundström, Härri, Koskinen, Sjöholm-Nikkanen, Wallius) Tyhjä 1 (Poikela) Poissa 0 Puheenjohtaja totesi, että päätökseksi tuli äänin 3- 5 jäsen Walliuksen muutosehdotus. Elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen. Kokouksessa järjestettiin neuvottelutauko klo 19.30 - 19.44. Simo Paassilta poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 20.07. Tiedoksianto Maankäyttöpalvelut / asemakaavayksikkö Elinvoimajaosto 20.05.2025 § 69 Elinvoimajaosto päätti 29.4.2025 seuraavasti: Kaava tulee lähettää uudelleenvalmisteluun. Alueella on potentiaalia toimia innovatiivisena yhteisöllisen asumisen messukohteena. Kohteeseen on syytä harkita erilaisia ja uudenlaisia asumisratkaisuja, joissa korostuvat yhteisöllisyys, innovatiivisuus ja ekologisuus. Uudelleen valmistelun aikana on käyty keskusteluja valmisteluaineistossa mainitun suunnitteluvarauksen edustajien kanssa ja todettu, että asuntomessusuunnitelmaa on käytännössä mahdotonta sovittaa yhteen vuonna 2022 tehdyn alustavan ideasuunnittelun kanssa. Sen sijaan teemoja uudenlaisista asumisratkaisuista, joissa korostuvat yhteisöllisyys, innovatiivisuus ja ekologisuus voidaan ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon jatkosuunnittelussa ja tarkentaa tontinluovutusehdoissa. Esittelijä Maankäyttöjohtaja
Äänestykset
Äänestys 1
Jaa3
Käsittelyn jatkaminen
- Huittinen
- Räike
- Salomaa
Ei5 Voitti
Jäsen Walliuksen ehdotus
- Härri
- Koskinen
- Lundström
- Sjöholm-Nikkanen
- Wallius
Tyhjä 1: Poikela
- Jaa 3
- Ei 5
- Tyhjä 1
- Poissa 0
Tulos: Käsittelyn jatkaminen sai 3 JAA ääntä (Huittinen, Räike, Salomaa) Jäsen Walliuksen ehdotus sai 5 EI ääntä (Lundström, Härri, Koskinen, Sjöholm-Nikkanen, Wallius) Tyhjä 1 (Poikela) Puheenjohtaja totesi, että päätökseksi tuli äänin 3- 5 jäsen Walliuksen muutosehdotus.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Elinvoimajaosto päättää hyväksyä Ollikkalan puutarha-alueen asemakaavan muutosluonnoksen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asettaa ne nähtäville MRA 30 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat viranomaislausunnot.
Päätösehdotus
Elinvoimajaosto päättää hyväksyä Ollikkalan puutarha-alueen asemakaavan muutosluonnoksen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asettaa ne nähtäville MRA 30 §:n mukaisesti 14 vrk:n ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat viranomaislausunnot. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää asettaa 4.9.2025 päivätyn Ollikkalan puutarha-alueen asemakaavan muutoksen ja sitovan tonttijaon muutoksen, joka koskee Ollikkalan (6) kaupunginosan korttelin 47 tontteja 10-15 ja kortteleita 121-125, virallisesti nähtäville (MRA 27 §) 30 vuorokauden ajaksi ja pyytää kaavaehdotuksesta tarvittavat lausunnot. Asemakaavan muutos koskee Ollikkalan (6) kaupunginosan korttelia 48 sekä katu- ja virkistysaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Ollikkalan (6) kaupunginosan korttelit 47 (osa), 121-125 sekä katu- ja virkistysaluetta. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 13.11.2025 päivätyn Ollikkalan puutarha-alueen asemakaavan muutoksen ja sitovan tonttijaon, joka koskee Ollikkalan (6) kaupunginosan kortteleita 47(osa), 121-125 sekä katu- ja virkistysaluetta. Asemakaavan muutos koskee Ollikkalan (6) kaupunginosan korttelia 48 sekä katu- ja virkistysaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Ollikkalan (6) kaupunginosan korttelit 47(osa), 121-125 sekä katu- ja virkistysaluetta. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Liitteet
- Liite 6 Ollikkalan puutarha-alue akm - Kaavakartta - hyväksymisvaihe
- Liite 7 Ollikkalan puutarha-alue akm - Kaavaselostus hyväksymisvaihe
- Liite 8 Ollikkalan puutarha-alue akm - Kaavaselostuksen liitteet 1-5
- Liite 9 Ollikkalan puutarha-alue akm - Kaavaselostuksen liite 6
- Liite 1 0 Ollikkalan puutarha-alue akm - Kaavaselostuksen liitteet 7-8
- Liite 1 1 Ollikkalan puutarha-alue akm - Kaavaselostuksen liitteet 9-11
- Liite 1 2 Ollikkalan puutarha-alue akm - Kaavaselostuksen liite 12