Kaupunginhallitus · 3.11.2025
Tupurin koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Tiedoksianto Tilapalvelut Opetuslautakunta 28.10.2025 § 34 Hankkeen tarkoituksena on toteuttaa Tupurin koulun ja päiväkodin peruskorjaus, tarvittavat muutostyöt ja korvata palaneen päiväkodin kolmen ryhmän vajaus. Tupurin päiväkodin palon (Tammenrinne 2) jälkeen 4/2024 entisen Tupurin päiväkodin kolme lapsiryhmää ovat olleet sijoitettuna Tupurin päiväkodin ja koulun kiinteistöön Taimistokadulle. Hankesuunnitelman mukaan päiväkodin mitoituksen lähtökohtana on rakentaa nykyisen kolmeryhmäisen päiväkodin yhteyteen kolme lisäryhmää, jolloin päiväkodista tulee 6-ryhmäinen päiväkoti, jossa on hoitopaikat 126 lapselle. Lähtökohta on, että ryhmätilat voivat joustavasti muuttua tarpeen mukaan. Tarvittavat kolmen lapsiryhmän lisätilat päiväkodin osalta toteutetaan ottamalla käyttöön tiloja Tupurin koululta, jonka oppilasmäärä on vähenemässä lähivuosina merkittävästi. Tupurin päiväkoti-koulurakennuksen peruskorjauksen myötä kiinteistöön tullaan tekemään tilat kolmelle lapsiryhmälle päiväkodin puoleiseen siipeen nykyisiin koulun tiloihin. Uusien ryhmätilojen rakentamisen lisäksi kiinteistössä sijaitsevan päiväkodin kolmen lapsiryhmän tiloja tullaan muokkaamaan ja peruskorjaamaan vastaamaan tämän hetken varhaiskasvatuksen tarpeita, siten että kaksi lapsiryhmää varustellaan pienemmille lapsille eli alle kolmevuotiaille sopiviksi ryhmätiloiksi ja neljä ryhmätilaa yli kolmevuotiaille lapsille. Sisätilojen peruskorjauksen lisäksi päiväkodin leikkipihaa tullaan laajentamaan ja leikkivälineet uudistamaan, pihalle rajataan alle 3-vuotiaille lapsille pienempi piha-alue. Myös päiväkodin saattoliikennejärjestelyt tullaan muuttamaan piharemontin yhteydessä. Koulu peruskorjataan. Korjauksen yhteydessä rakennetaan lisää yhteisopettajuuteen soveltuvia luokkatiloja sekä eriyttämistiloja. Koulun piha uudistetaan. Laskevien oppilasmäärien vuoksi koulun opetustilat vähenevät. Jatkossa koulu on kaksisarjainen. Hanke on tarkoitus toteuttaa kolmessa vaiheessa, joista päiväkoti ensimmäisenä. Koulun peruskorjaus jakautuu kahteen lisä vaiheeseen. Koulu tarvitsee väistötiloja koko peruskorjauksen ajaksi. Kohteessa tulee varautua prosenttitaiteeseen. Prosenttitaiteen perusajatuksena on, että taide on osana uuden rakennuksen, peruskorjauksen tai esimerkiksi puisto- tai infrahankkeen suunnittelua alusta asti. Hankevalmistelussa huomioidaan rahoituksen määrä ja pohditaan asiantuntijoiden kanssa juuri kyseiseen hankkeeseen soveltuvia vaihtoehtoja. Arkkitehdit tai muut suunnittelijat ja taiteen edustajat ovat mukana suunnittelussa siten, että taide muodostuu elimelliseksi osaksi kohdetta. Tällä toimintatavalla saadaan teoksia, jotka eivät useinkaan ole perinteisiä tauluja vaan esimerkiksi reliefejä, valo- tai ääniteoksia, ympäristötaidetta tai muita, juuri suunnitellun kohteen käyttöön sopivia ja sen arkkitehtuuria tukevia teoksia. Hankinnan yhteydessä suunnitellaan myös teosten ylläpitoon ja huoltoon liittyvät asiat, mahdollisesti myös teoksen elinkaari ja muuttuminen ajan myötä. Näin ollen prosenttitaiteen rahoitus huomioidaan jo hankesuunnittelussa ja rahoitus sekä taidehankintaa ohjaavan ryhmän nimeäminen siirretään hanketta valmistelevan lautakunnan vastuulle. Ryhmässä on aina taidemuseon edustus. Tupurin koulun ja päiväkodin tilaratkaisujen kustannusarvio on 5,5m€ Lapsivaikutusten arvioinnit on tehty päätöksenteon tueksi, ja ne ovat esityksen oheismateriaalina. Liitteenä hankesuunnitelmamateriaalit. Esittelijä Sivistyspalveluiden johtaja
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Opetuslautakunta hyväksyy edellä olevat perusteet Tupurin koulun ja päiväkodin tilaratkaisujen hankesuunnittelun aloittamisesta 2025 aikana.
Päätösehdotus
Opetuslautakunta päättää hyväksyä Tupurin koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman ja esittää sen hyväksymistä kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Tupurin koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman.