Kaupunginvaltuusto · 18.5.2026
Valtuustoaloite koululaisten osallistumismahdollisuuksien parantaminen Suomen mallin harrastustoimintaan (lisäpykälä)
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Riitta-Maija Hokkanen ym. valtuutetut jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen: "Suomen mallin harrastustoiminnan tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille mielekästä ja matalan kynnyksen harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä. Harrastustoiminta tukee lasten hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä ehkäisee syrjäytymistä. Tällä hetkellä koulukuljetusten aikataulut kuitenkin estävät monien kuljetusoppilaiden osallistumisen koulussa järjestettäviin harrastuksiin. Käytännössä harrastustoimintaan osallistuminen on usein mahdollista vain niille oppilaille, jotka eivät ole koulukuljetuksen piirissä tai joilla on huoltajien mahdollisuus järjestää erillinen kuljetus. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta on tärkeää, että myös kuljetusoppilailla on tasapuolinen mahdollisuus osallistua koulun harrastustoimintaan muiden oppilaiden tavoin. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että: kaupunki selvittää mahdollisuudet sovittaa koulukuljetusten aikatauluja yhteen Suomen mallin harrastustoiminnan kanssa, sekä koulukuljetuksia suunniteltaessa huomioidaan nykyistä paremmin oppilaiden mahdollisuus osallistua koulupäivän yhteydessä järjestettäviin harrastuksiin."
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.