Kaupunginvaltuusto · 20.10.2025
Kaupunginhallituksen vastine vuoden 2024 arviointikertomukseen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Ryhmäpuheenvuoron käyttivät Vesa Puuronen (Vasemmistoliitto) Ryhmäpuheenvuoro merkittiin pidetyksi. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti merkitä annetun vastineen tiedoksi.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus 29.9.2025 § 283 esittää kaupunginvaltuustolle liitteenä olevan vastineen niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä vuodelta 2024 laaditussa arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja kehittämisehdotusten johdosta. Kaupunginvaltuusto merkitsee annetun vastineen tiedoksi.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 16.6.2025
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 84 §:n mukaan arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa. Kaupunginvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan laatimaa arviointikertomusta vuodelta 2024 kokouksessaan 19.5.2025 § 44. Valtuusto pyysi kaupunginhallitukselta selvityksen niistä toimenpiteistä, joihin se aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja kehittämisehdotusten perusteella. Valtuusto on pyytänyt selvityksen kaupunginhallitukselta siten, että ne voidaan käsitellä lokakuussa 2025 pidettävässä valtuuston kokouksessa. Arviointikertomus 2024 sisältää seuraavat pääkokonaisuudet: Rovaniemen kaupunkistrategia 2030 Kaupunkikonsernin arviointi Talouden ja toiminnan tavoitteiden toteuman arviointi Vuoden 2024 työohjelmassa asetetut arviointikohteet Valtuustokauden aikaisten havaintojen seuranta Vastausten antaminen kaupunginhallitukselle Lausunnon laatimista varten kaupunginhallitus lähettää arviointikertomuksen erikseen mainittuihin toimielimiin vastauksen antamista varten, ja pyytää niitä vastaamaan 27.8.2025 mennessä. Toimielimille lähetetään vastauspyynnön ohella erillinen taulukko (liite), johon on merkitty ne kohdat, joihin tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessa kiinnittänyt huomiota ja joihin nyt pyydetään vastausta. Esittelijä Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, [poistettu] Lausunnon laatimista varten kaupunginhallitus päättää lähettää arviointikertomuksen liitteessä mainittuihin toimielimiin vastauksen antamista varten, ja pyytää niitä vastaamaan 27.8.2025 mennessä. Toimielimille lähetetään vastauspyynnön ohella erillinen taulukko, johon on merkitty ne kohdat, joihin tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessa kiinnittänyt huomiota ja joihin nyt pyydetään vastausta. Elina Holm poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28.1 §, kohta 7, edellisen kauden tarkastuslautakunnan jäsen) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti. Elina Holm