Kaupunginhallitus · 18.9.2026

Otto-oikeuden käyttäminen: Valtuustoaloite: Kasvot peittävien asusteiden kieltäminen

  • Diaarinumero: ROIDno-2026-1697
  • Esittelijä: Joonas Hänninen, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Elina Holm esitti Laura Tarvaisen ja Terhi Heikkilän kannattamana, että kaupunginhallitus päättää antaa kaupunginvaltuustolle sivistyslautakunnan 27.5.2026 § 62 mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen. Sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti kaupunginhallitus katsoo, ettei aloitteen edellyttämälle erilliselle kiellolle tai uusien ohjeiden ja järjestyssääntöjen valmistelulle ole tällä hetkellä osoitettu välttämätöntä tarvetta. Rovaniemen kouluissa ja päiväkodeissa ei ole ilmennyt kasvot peittävistä asusteista johtuvia tunnistettavuuteen, kouluturvallisuuteen tai opetukseen liittyviä ongelmia. Nykyinen lainsäädäntö, järjestyssäännöt ja tapauskohtainen harkinta mahdollistavat puuttumisen tilanteisiin, joissa tunnistettavuuden varmistamiselle tai kasvot peittävien asusteiden käytön rajoittamiselle on hyväksyttävä ja välttämätön peruste. Uuden sääntelyn tai ohjeistuksen valmistelua tilanteessa, jossa konkreettista ongelmaa ei ole todettu ja nykyiset keinot ovat riittävät, ei voida pitää tarkoituksenmukaisena eikä hallinnollisten resurssien tehokkaana käyttönä. Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Holmin esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 JAA -ääntä ja 5 EI -ääntä, 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa tarkoittaa: Jaa
Ei tarkoittaa: Ei
  • Jaa 0
  • Ei 5
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA pohjaesitys

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 0100
SDP 0200
VIHR 0100
KESK 0100
Kaikki äänet (5)
JäsenÄäni
Tiina OutilaVAS Ei
Elina HolmSDP Ei
Terhi HeikkiläSDP Ei
Laura TarvainenVIHR Ei
Heikki LuiroKESK Ei

Äänestys 2

Jaa tarkoittaa: Jaa
Ei tarkoittaa: Ei
  • Jaa 6
  • Ei 5
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA pohjaesitys

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 0100
SDP 1200
VIHR 0100
KESK 2100
KOK 2000
PS 1000
Kaikki äänet (11)
JäsenÄäni
Tiina OutilaVAS Ei
Elina HolmSDP Ei
Kimmo NiukkanenSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Jaa
Terhi HeikkiläSDP Ei
Laura TarvainenVIHR Ei
Heikki LuiroKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Ei
Mari JolankiKESK Jaa
Susanna ViitalaKESK Jaa
Ilkka-Petri VälitaloKOK Jaa
Petteri PohjaKOK Jaa
Mira MustonenPS Jaa

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kaupunginhallitus on 16.6.2026 § 213 päättänyt käyttää otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen 27.5.2025 § 62 ja ottaa asian ratkaistavakseen. Kevään ja kesän 2026 aikana joissain kunnissa on päätetty kasvot peittävien asusteiden kieltämisestä (mm. Lahti ja Tampere). Päätöksiä on perusteltu kouluturvallisuudella,​ psyykkisellä ja sosiaalisella turvallisuudella sekä oppimisen ja käyttäytymisen arvioinnin luotettavuudella. Päätöksiä on arvioitu perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta sekä lasten ja oppilaiden aseman kannalta. Lisäksi on arvioitu vaikutuksia henkilöstöön, kouluyhteisön turvallisuuteen ja toimintaan. Sivistyslautakunta on arvioinut, että aloitteen edellyttämälle erilliselle kiellolle ei ole tällä hetkellä välttämätöntä tarvetta,​ vaan asiaa voidaan hallita nykyisten järjestyssääntöjen,​ opetuksen järjestämistä koskevien määräysten ja tapauskohtaisen harkinnan kautta. Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 38 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää koulutuspalveluista ja toimialaansa liittyvistä ohjeista ja säännöistä.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää antaa kaupunginvaltuustolle oheisen liitteen mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen. Vaikka Rovaniemen kaupungin kouluissa tai päiväkodeissa ei ole ilmennyt tapauksia, jossa olisi ollut tunnistettavuuteen, kouluturvallisuuteen ja opetukseen liittyviä ongelmia kasvot peittävistä asusteista, pitää kaupunginhallitus tärkeänä, että asiaan varaudutaan ennalta ja kaupungin ohjeet ja käytännöt päivitetään tarvittavilta osin. Kaupunginhallitus pitää siten tarkoituksenmukaisena, että sivistyksen toimialalla arvioidaan nykyisten ohjeiden ja järjestyssääntöjen riittävyys sekä mahdolliset päivittämistarpeet ja toimialalla ryhdytään tarvittaessa toimiin ohjeiden ja sääntöjen päivittämiseksi.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto, 23.3.2026

Keskustan valtuustoryhmä ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen: "Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Rovaniemen kaupunki laatii ohjeistuksen, joka kieltää kasvoja peittävien asusteiden käyttämisen kouluissa. Kielto koskisi myös päiväkoteja ja oppilaitoksia. Kiellossa on kyse siitä, että oppilas tai opiskelija on tunnistettavissa. Kiellettyjä asusteita ovat esimerkiksi kommandopipot ja koko kasvoja peittävät huivit. Aloitteen allekirjoittajina lähdemme siitä, että henkilökunnan ja oppilaiden tunnistettavuus on turvallisuusasia, mutta myös iso osa vuorovaikutusta. Kasvojen näkeminen tukee kielen, tunneilmaisun ja sosiaalisten taitojen kehittymistä, opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta sekä arvioinnin luotettavuutta. Lisäksi ohjeistuksella varmistetaan, että jokaisella on yhdenvertainen oikeus turvalliseen varhaiskasvatukseen ja opiskeluun. Ohjeistuksen perusteella säännöt ovat kaikille samanlaiset päiväkodista, koulusta tai oppilaitoksesta riippumatta." Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja