Kaupunginhallitus · 2.9.2026

Valtuustoaloite: Sukupuolivaikutusten arvioinnista kunnassa

  • Diaarinumero: ROIDno-2025-907
  • Esittelijä: Joonas Hänninen, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Laura Tarvainen esitti Henri Rambergin kannattamana, että kaupunginhallitus vastaa aloitteeseen aloitteessa esitetyn mukaisesti eli kaupunginhallitus päättää, että Rovaniemellä aletaan toteuttaa sukupuolivaikutusten arviointia kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien päätöksenteon valmistelussa, ja päätöksenteon valmistelijoille laaditaan ohjeet sukupuolivaikutusten arviointiin. Kaupunginhallitus päättää lisäksi, että sukupuolivaikutusten arviointia kokeillaan aluksi kahden toimialan palvelujen suunnittelussa ja näiden kokemusten pohjalta suvausta aletaan toteuttaa myöhemmin laajemmin eri toimialojen palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä. Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tarvaisen esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 JAA -ääntä ja 5 EI -ääntä, 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa tarkoittaa: Jaa
Ei tarkoittaa: Ei
  • Jaa 6
  • Ei 5
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA Pohjaesitys

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 0100
SDP 0300
VIHR 0100
KESK 3000
KOK 2000
PS 1000
Kaikki äänet (11)

Asiakirjan teksti

Perustelut

Laura Tarvainen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle 24.2.2025 § 14 seuraavan aloitteen: "ALOITE SUKUPUOLIVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA KUNNASSA Tasa-arvolain 4 §:n mukaan kunnan tulee edistää sukupuolten tasa-arvoa kaikessa toiminnassaan tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Kunnan tulee luoda ja vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan tasa-arvon edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Erityisesti tulee muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät tasa-arvon toteutumista. tasa-arvon edistäminen tulee ottaa huomioon palvelujen saatavuudessa ja tarjonnassa. Tasa-arvolain mukaista velvoitetta edistää tasa-arvoa kaikessa toiminnassa kutsutaan myös valtavirtaistamiseksi. Valtavirtaistaminen siis tarkoittaa, että sukupuolten tasa-arvoa edistetään kunnan kaikissa palveluissa ja toiminnoissa, ja tasa-arvon edistäminen kuuluu kaikille viranhaltijoille heidän tehtävissään. Kunnan on luotava ja vakiinnutettava sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan sukupuolten tasa-arvon edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Yksi tällainen toimintatapa ja menetelmä on sukupuolivaikutusten arviointi (suvaus). Suvaus tarkoittaa, että päätösten tai toiminnan vaikutuksia arvioidaan eri sukupuolten ja sukupuolten tasa-arvon toteutumisen kannalta. Toiminnalla ja päätöksillä, jotka näyttävät sukupuolineutraaleilta, voi olla erilaisia vaikutuksia eri sukupuolille. Eri sukupuolille tyypillisessä asemassa, tarpeissa ja elämäntilanteissa voi olla eroja, joiden vuoksi päätösten tai toiminnan vaikutukset ovat erilaisia. Sukupuolivaikutusten arviointia on toteutettu useissa kunnissa päätöksenteon valmistelussa ja eri toimialojen palvelujen suunnittelussa, esimerkiksi nuorisotyössä, liikunta-, kirjasto- ja vanhuspalveluissa. Esitämme, että kunnassa aletaan toteuttaa sukupuolivaikutusten arviointia kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien päätöksenteon valmistelussa, ja päätöksenteon valmistelijoille laaditaan ohjeet sukupuolivaikutusten arviointiin. Esitämme lisäksi, että sukupuolivaikutusten arviointia kokeillaan aluksi kahden toimialan palvelujen suunnittelussa ja näiden kokemusten pohjalta suvausta aletaan toteuttaa myöhemmin laajemmin eri toimialojen palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä." Vastaus valtuustoaloitteeseen Kunnalla on tasa-arvolain 4 §:ssä säädetty velvollisuus edistää sukupuolten tasa-arvoa kaikessa toiminnassaan. Kuntaliiton mukaan sukupuolivaikutusten arviointi on keskeinen väline tasa-arvon edistämiseksi palveluissa ja päätöksenteossa. Suvaus tarkoitta päätösten ja toimenpiteiden arvioimista ennakkoon siltä kannalta, millaisia vaikutuksia niillä voi olla naisiin, miehiin, tyttöihin ja poikiin. Suvauksessa tunnistetaan mahdollisia eroja ja otetaan ne tavoitteiden asettamisessa, suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä itse toiminnassa. Kuntaliitto on suositellut sukupuolivaikutusten arviointia osana ennakoivaa vaikutusten arviointia. Naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseksi kunnissa tarvitaan Poliitikkojen ja johdon sitoutumista Resursseja ja organisointia Tietopohjaa ja analyysia Tasa-arvolainsäädännön tuntemista Motivointia ja viestintää Päättäjien ja viranhaltijoiden koulutusta Tasa-arvon ottamista osaksi päätöksentekoa, toiminnan ohjausta ja palveluja, seurantaa ja arviointia Kunnille ei ole laadittu esimerkiksi Kuntaliiton toimesta yhteistä ohjetta sukupuolivaikutusten arvioinnin toteuttamiseen toisin kuin valtionhallinnossa, jossa ministeriöille on laadittu aihetta käsittelevä käsikirja. Myöskään Suomen suurimmilla kaupungeilla ei internetsivujen perusteella ole erillisiä ohjeita sukupuolivaikutusten arviointiin. Sukupuolivaikutusten arviointia voidaan käytännössä edistää ja tukea Rovaniemen kaupungissa esimerkiksi muistuttamalla valmistelijoita ja päätöksentekijöitä siitä, että päätösten ja toiminnan vaikutukset eri sukupuolille tulee valmistelun yhteydessä tunnistaa ja arvioida.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää antaa valtuustoaloitteeseen esittelytekstissä kuvatun vastauksen.

Alkuperäinen asiakirja