Kaupunginhallitus · 25.5.2026
Rovaniemen kaupungin metsäohjelma
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus kuuli asiassa toimialajohtaja Pertti Onkaloa. Eemeli Kajula liittyi kokoukseen etäyhteydellä kuulemisen aikana kello 12.54. Pertti Onkalo poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen kello 13.24. Kaupunginjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen: s. 19, Puunmyyntitulojen tavoitetaso otsikon alta poistetaan laatikko: Metsien vuotuinen hakkuumäärä määrittyy valtuuston määrittämän taloudellisen tavoitteen perusteella. Laura Tarvainen esitti Henri Rambergin kannattamana, että kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen Rovaniemen metsäohjelman teknisen lautakunnan 18.11.2025, § 179 päätöksen mukaisesti. Ilkka-Petri Välitalo esitti Heikki Luiron kannattamana, että kaupunginhallitus päättää, että asia palautetaan valmisteluun. Perusteena lautakuntakäsittelyn jälkeen tulleet tiedot ja asiantuntijakuulemisen tarve näihin liittyen. Koska oltiin tehty kannatettu palautusesitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat asian palauttamisen kannalla (Välitalon esitys) vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 JAA -ääntä, 4 EI -ääntä ja 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tuloksena asian käsittelyä jatketaan. Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat muutetun pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tarvaisen esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 JAA -ääntä ja 4 EI -ääntä, 1 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. Kaupunginvaltuusto piti tauon kello 14.13 - 14.48. Puheenjohtaja piti taon jälkeen nimenhuudon ja totesi, että kaikki ennen taukoa paikalla olleet olivat edelleen paikalla, paitsi Mari Ikonen oli poistunut kokouksesta. Muilta osin kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti.
Äänestykset
Äänestys 1
- Jaa 7
- Ei 4
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: JAA käsittelyä jatketaan
Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 1 | 0 | 0 | 0 |
| SDP | 2 | 1 | 0 | 0 |
| VIHR | 1 | 0 | 0 | 0 |
| KESK | 2 | 1 | 0 | 0 |
| KOK | 0 | 2 | 0 | 0 |
| PS | 1 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (11)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Henri RambergVAS | Jaa |
| Elina HolmSDP | Jaa |
| Kimmo NiukkanenSDP | Jaa |
| Terhi HeikkiläSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Laura TarvainenVIHR | Jaa |
| Heikki LuiroKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Mari JolankiKESK | Jaa |
| Susanna ViitalaKESK | Jaa |
| Ilkka-Petri VälitaloKOK | Ei |
| Petteri PohjaKOK | Ei |
| Sara SeppänenPS | Jaa |
Äänestys 2
- Jaa 6
- Ei 4
- Tyhjä 1
- Poissa 0
Tulos: JAA muutettu pohjaesitys
Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 1 | 0 | 0 |
| SDP | 1 | 2 | 0 | 0 |
| VIHR | 0 | 1 | 0 | 0 |
| KESK | 3 | 0 | 0 | 0 |
| KOK | 1 | 0 | 1 | 0 |
| PS | 1 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (11)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Henri RambergVAS | Ei |
| Elina HolmSDP | Ei |
| Kimmo NiukkanenSDP | Ei |
| Terhi HeikkiläSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Laura TarvainenVIHR | Ei |
| Heikki LuiroKESK | Jaa |
| Mari JolankiKESK | Jaa |
| Susanna ViitalaKESK | Jaa |
| Ilkka-Petri VälitaloKOK | Tyhjä |
| Petteri PohjaKOK | Jaa |
| Sara SeppänenPS | Jaa |
Asiakirjan teksti
Perustelut
Tekninen lautakunta on 22.10.2024 §147 päättänyt Rovaniemen kaupungin metsäohjelman laadinnasta. Työn on toteuttanut Tapio Palvelut Oy ja sitä on ohjannut kaupungin eri toimialojen edustajista sekä päättäjistä koostuva ohjausryhmä. Tekninen lautakunta on 18.11.2025 §179 päättänyt esittää kaupunginhallitukselle valmistellun metsäohjelman hyväksymistä. Rovaniemen metsäohjelma on pitkän aikavälin suunnitelma sille, miten kaupunki hoitaa omistamiaan metsiä. Kaupungin metsillä on taloudellisten tulojen lisäksi suuri merkitys muun muassa virkistysympäristönä, luontomatkailun mahdollistajana sekä luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Metsäohjelma kertoo, miten kaupunki toimii omistamissaan metsissä, miksi ja miten kaupungin metsiä hoidetaan sekä mitkä arvot ohjaavat metsänhoitoa. Metsäohjelman laadinnassa on huomioitu myös ilmastonmuutoksen vaikutukset metsiin ja metsähoitoon. Työssä on sovitettu yhteen erilaisia tavoitteita ja pyritty luomaan pitkän tähtäimen edellytyksiä tuottavaan metsänhoitoon ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen huomioiden erilaiset käyttäjätahot ja tarpeet. Metsiin kohdistuvat tavoitteet on metsäohjelmassa linjattu viitenä eri tavoitekokonaisuutena: puhdas ja monimuotoinen luonto, virkistys ja maisema, ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen, talous sekä tieto ja viestintä. Ohjelma on laadittu vahvasti osallistaen ja avoin tiedottaminen sekä vuorovaikutus ovat olleet keskeinen osa työtä. Valmistelun yhteydessä on järjestetty 10.3.-1.4.2025 avoin metsäkysely, jolla selvitettiin näkemyksiä kaupungin metsien hoidosta ja metsiin liittyvistä arvoista. Kyselyn lisäksi 25.3.2025 järjestettiin asukkaiden ja sidosryhmien metsäilta, jossa esiteltiin työtä ja sen tavoitteita sekä kerättiin näkemyksiä jatkovalmisteluun. Metsäohjelmaluonnos oli myös avoimesti nähtävillä 4.-21.9.2025, jolloin asukkaat ja sidosryhmät saivat vielä kommentoida sisältöä. Osallistamisen keinoin kerätty tieto ja näkemykset huomioitiin tehokkaasti ohjelman valmistelussa. Rovaniemen metsäohjelma toteuttaa osaltaan kaupunkistrategiaa sekä toimii strategisen yleiskaavan yhtenä taustaselvityksenä. Metsäohjelmaan esitetään muutosta kohtaan Puhdas ja monimuotoinen luonto sivulla 12. "Vältämme kaikkien metsänhoidollisten toimenpiteiden yhteydessä vesistöille koituvaa kuormitusta esimerkiksi jättämällä vähintää FCS-sertifikaatin kriteerin mukaiset suojavyöhykkeet ja välttämällä voimakkaita maanmuokkauksia turvemailla ja pohjavesialueilla" muutetaan muotoon "Vältämme kaikkien metsänhoidollisten toimenpiteiden yhteydessä vesistöille koituvaa haittaa noudattamalla PEFC-sertifioinnin mukaisia suojavyöhykkeitä vesistöjen läheisyydessä toimittaessa ja tarvittaessa soveltuvin osin voidaan noudattaa FCS-sertifikaatin mukaisia suojavyöhykekriteerejä. Vältämme voimakkaita maanmuokkauksia turvemailla ja pohjavesialueilla. Perusteena on, että PEFC-sertifikaatti määrittää metsänhoidon ja luonnon monimuotoisuuden kannalta riittävät suojaetäisyydet. Tiukempia FCS-sertifikaatin mukaisia suojavyöhykkeitä voidaan käyttää luontoarvoiltaan ja merkitykseltään arvokkaimilla kohteilla.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen Rovaniemen metsäohjelman huomioiden alla olevan tarkennuksen. Metsäohjelmaan esitetään muutosta kohtaan Puhdas ja monimuotoinen luonto sivulla 12. "Vältämme kaikkien metsänhoidollisten toimenpiteiden yhteydessä vesistöille koituvaa kuormitusta esimerkiksi jättämällä vähintään FCS-sertifikaatin kriteerin mukaiset suojavyöhykkeet ja välttämällä voimakkaita maanmuokkauksia turvemailla ja pohjavesialueilla" muotoon "Vältämme kaikkien metsänhoidollisten toimenpiteiden yhteydessä vesistöille koituvaa haittaa noudattamalla PEFC-sertifioinnin mukaisia suojavyöhykkeitä vesistöjen läheisyydessä toimittaessa ja tarvittaessa soveltuvin osin voidaan noudattaa FCS-sertifikaatin mukaisia suojavyöhykekriteerejä. Vältämme voimakkaita maanmuokkauksia turvemailla ja pohjavesialueilla."
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Tekninen lautakunta, 22.10.2024
Rovaniemen kaupungin omistuksessa oleviin metsiin on tarve laatia pitkän tähtäimen strateginen ohjelma, kuinka kaupungin laajaa metsäomaisuutta hoidetaan. Kaupungin metsillä on merkitystä taloudellisten tulojen lisäksi muun muassa luontomatkailun mahdollistajana, virkistysympäristönä kaupunkilaisille ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Ohjelman tarkoituksena on kertoa asukkaille ja luottamushenkilöille sekä muille sidosryhmille, miten kaupunki toimii erilaisissa omistamissaan metsissä, miksi ja miten kaupungin metsiä hoidetaan sekä mitkä arvot ohjaavat metsänhoitoa. Metsäohjelmassa huomioidaan myös ilmastonmuutoksen myötä muuttuvat metsien kasvuolosuhteet. Tarkoituksena on sovittaa yhteen erilaisia tavoitteita ja intressejä sekä luoda edellytykset tuottavaan metsänhoitoon ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen, ottaen huomioon erilaiset käyttäjätahot ja heidän tarpeet. Metsäohjelman laadinta käsittää tässä vaiheessa kaupungin omistuksessa olevat kartoitetut ja inventoidut asemakaava-alueen ulkopuoliset metsäalueet. Näiden yhteispinta-ala on noin 9800 hehtaaria. Rovaniemen Metsäohjelman laadinta aloitetaan syksyllä 2024 ja se on tarkoitus saada laadittua kevään 2025 aikana. Metsäohjelman laadinnassa tultaisiin käyttämään metsävaratiedon ylläpitoon, suunnitteluun ja konsultointiin erikoistunutta ja tähän tehtävään hankittua ulkopuolista asiantuntijakumppania. Rovaniemen Metsäohjelman laadinnassa on tarkoitus osallistuttaa rovaniemeläisiä metsien käyttäjiä ja sidosryhmiä. Osallistuttaminen tapahtuu kaupungin eri tiedotuskanavilla esimerkiksi verkkokyselyn avulla ja laadinnasta vastaa kaupungin viestintä, markkinointi- ja osallisuuspalvelut yhdessä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Metsäohjelma hanke edellyttää myös ohjausryhmän perustamista. Ohjausryhmä tulisi koostumaan ulkopuolisen asiantuntijakumppanin ja kaupungin omista asiantuntijoista sekä teknisen lautakunnan nimeämästä edustajasta. Esittelijä Pertti Onkalo, toimialajohtaja, [poistettu] Rovaniemen kaupungin Tekninen lautakunta päättää - hyväksyä Rovaniemen Metsäohjelman laadinnan käynnistämisen ja - päättää nimetä ohjausryhmään lautakunnan edustajan sekä varaedustajan. Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti - hyväksyä Rovaniemen Metsäohjelman laadinnan käynnistämisen ja - nimetä ohjausryhmään lautakunnan edustajaksi Matti Pöykön sekä varaedustajaksi Tarja Suopajärven.