Kaupunginhallitus · 11.5.2026
Asuinkerrostalotontin vuokraaminen - Yliopistonkatu 23
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti. Lisäksi merkitään pöytäkirjaan, että Elina Holm ei osallistunut esteellisenä (HallintoL 28.1 §, kohta 5, DAS hallituksen jäsen) tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Varajäsen Maria Selin osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon osalta.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunki on käynnistänyt 5. kaupunginosan korttelin 516 asemakaavan muutoksen, jotta alueelle voitaisiin sijoittaa opiskelija-asumista. Alue on yksi vuokra-asuntotuotannon toteuttamiseksi valittuja kohteita KAS Asunnot Oy:n ja Domus Arctica -säätiön sr:n kanssa. Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen 17.3.2026 § 47. Päätös on lainvoimainen. Asemakaavan muutoksessa kortteliin 516 on muodostuu kaksi asuinkerrostalojen korttelialueeseen (AK) kuuluvaa tonttia. Molempien tonttien pääkäyttötarkoituksen mukainen rakennusoikeus on 3550 krs-m2 kerrosluvulla VI. Domus Arctica –säätiö sr on pyytänyt tonttien yhdistämistä yhdeksi tontiksi eri toimintojen sijoittamisen helpottamiseksi. Käynnistettävällä tonttijaon muutokselle kortteliin muodostuu tontti 698-5-516-31. Kaupunginhallitus on 16.3.2026 § 60 hyväksynyt esityksen tuetun asumisen vyöhykehinnoittelusta Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselle (VARKE). VARKE on päätöksellään 20.4.2026 on hyväksynyt kaupungin esityksen vyöhykehinnoitteluksi. Kaavan tultua lainvoimaiseksi tontti vuokrataan Domus Arctica - säätiö sr:lle VARKE:n päättämän hinnoittelun mukaisesti ja muutoin liitteenä olevan maanvuokrasopimuksen mukaisesti.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää vuokrata Domus Arctica –säätiö sr:lle tontista 698-5-516-24 muodostuvan tontin 698-5-516-31 seuraavin ehdoin: Tontti vuokrataan tuetun asumisen vyöhykehinnoittelun mukaisin ehdoin. Vuokra-aika on 60 vuotta. Maanvuokrasopimuksen irtisanominen on kielletty korkotukilainan laina-aikana. Maanvuokrasopimus on allekirjoitettava 31.7.2026 mennessä. Muut ehdot ovat liitteenä olevan maanvuokrasopimusmallin mukaiset. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.