Kaupunginhallitus · 15.12.2025
Kaupunginvaltuuston 1.12.2025 päätösten täytäntöönpano
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan sijaisen esityksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 96 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 1.12.2025. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä jätettiin kolme valtuustoaloitetta.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää todeta, että valtuuston kokouksessaan 1.12.2025 tekemiä päätöksiä ei ole tehty virheellisessä järjestyksessä eivätkä ne mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai ole muutoin lainvastaisia, panna päätökset täytäntöön seuraavasti: § 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Ei toimenpiteitä § 113 Pöytäkirjan tarkastus Ei toimenpiteitä § 114 Sidonnaisuusilmoitusten saattaminen valtuustolle, tilanne 12/2025 Tiedoksi: Tarkastuslautakunta § 115 Hirvaan osayleiskaavan muutos, VT 4:n parantaminen Toimenpiteitä varten: Kaavoitus § 116 Yleiskaavan muuttaminen VT4 parantaminen, Alakorkalo Toimenpiteitä varten: Kaavoitus § 117 Hallintosäännön muuttaminen 1.1.2026 Toimenpiteitä varten: Henkilöstö- ja hallintojohtaja, kaupunginlakimies § 118 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen Toimenpiteitä varten: Hakijat § 119 Valtuustoaloite: Sinetän ja Muurolan neuvola- ja hammashoitopalvelut säilytettävä Toimenpiteitä varten: Antti Määttä, Juha Välitalo, Lauri Lehtinen § 120 Valtuustoaloite: Toimintaohjelma ihmiskaupan ja työperäisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi Toimenpiteitä varten: Antti Määttä, Satu Räisänen § 121 Valtuustoaloite: Lintujen ruokintapaikkojen salliminen Toimenpiteitä varten: Pertti Onkalo, Salla Korhonen, Kaisa Kinnunen