Kaupunginhallitus · 15.12.2025
Kaupunginvaltuuston 10.11.2025 päätösten täytäntöönpano
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan sijaisen esityksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 96 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 10.11.2025. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä jätettiin neljä valtuustoaloitetta.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää todeta, että valtuuston kokouksessaan 10.11.2025 tekemiä päätöksiä ei ole tehty virheellisessä järjestyksessä eivätkä ne mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai ole muutoin lainvastaisia, todeta, että valtuuston päätöksestä 10.11.2025 § 107 on tehty kunnallisvalitus, mutta se ei estä päätöksen täytäntöönpanoa, panna päätökset täytäntöön seuraavasti: § 103 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Ei toimenpiteitä § 104 Pöytäkirjan tarkastus Ei toimenpiteitä § 105 Eroaminen sivistyslautakunnan jäsenen tehtävästä / Koskiniemi Tiedoksi: Ao. henkilöt, toimielimen sihteeri Toimenpiteitä varten: CaseM-tuki, palkka-asiantuntija, luottamushenkilörekisteri § 106 Tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentti vuodelle 2026 Toimenpiteitä varten: Konsernitalouspäällikkö, talousasiantuntija § 107 Talousarvio 2026 ja taloussuunnitelma 2027-2029 Toimenpiteitä varten: Konsernitalouspäällikkö § 108 Valtuustoaloite: Rasismin ja syrjinnän vastainen koulutus luottamushenkilöille sekä koko Rovaniemen kaupungin henkilöstölle Toimenpiteitä varten: Antti Määttä § 109 Valtuustoaloite: Lapsiparlamentti Rovaniemelle Toimenpiteitä varten: Merja Tervo § 110 Valtuustoaloite: Kylien turvallisuuden ja varautumisen suunnitelman laatiminen Toimenpiteitä varten: Johanna Aho, Anne Puroaho § 111 Valtuustoaloite: Rovaniemen kaupungin ja Neven sanouduttava irti Kemijoki Oy:n Kemijärven pumppuvoimalahankkeesta Toimenpiteitä varten: Hannu Pessa