Kaupunginhallitus · 15.12.2025

Ounasvaaran lukion uudisrakennushankkeen ohjausryhmän nimeäminen

  • Diaarinumero: ROIDno-2025-5525
  • Esittelijä: Hannu Pessa, konsernitalouspäällikkö , [poistettu]

Päätös

Marko Ruohomäki saapui kokoukseen kello 15.27 asian käsittelyn aikana. Mari Jolanki esitti Ilkka-Petri Välitalon kannattamana, että ohjausryhmään pyydetään edustaja Redulta. Lisäksi kaupunginhallitus pyytää valmistelemaan investointia palvelutarpeen ennakoinnin ohjausryhmän- ja sivistyslautakunnan aiemmat päätökset huomioiden Ounasvaaran lukion uudesta sijainnista. Lisäksi Ounasvaaran lukion siirtyminen väistötiloihin on syytä vielä uudelleenarvioida. Voisiko neuvotella lukion toiminnan jatkumisesta entisissä tiloissa uusien valmistumista odotellessa. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan sijaisen muutetun päätösehdtuksen mukaisesti Mari Jolangin esittämillä lisäyksillä. Eemeli Kajula poistui kokouksesta kello 15.38 asian päätöksenteon jälkeen.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vuoden 2026 talousarvioon on varattu Ounasvaaran lukion uudisrakennushanketta varten vuosille 2026-2028 yhteensä 14,6 miljoonan euron määräraha. Hankkeen toteutusta ohjaamaan on tarpeen perustaa ohjausryhmä noudattaen vastaavaa käytäntöä kuin Napsun ja Vaaramon monitoimitalohankkeissa. Ohjausryhmään on perusteltua nimetä seuraavat henkilöt: kaupunginhallituksen puheenjohtaja (puheenjohtaja) sivistyslautakunnan puheenjohtaja (varapuheenjohtaja) tilajaoston puheenjohtaja kaupunginjohtaja sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja kasvun ja oppimisen palvelualueen johtaja koulutuspalvelujen palvelualuepäällikkö opetuspäällikkö Ounasvaaran lukion rehtori tilajaoston esittelijä rakennuspäällikkö Ohjausryhmä ottaa itselleen sihteerin ja käyttää työnsä tukena tarvittavia asiantuntijoita.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää nimetä Ounasvaaran lukion rakennushankkeelle ohjausryhmän esittelytekstin mukaisesti.

Alkuperäinen asiakirja