Kaupunginhallitus · 29.9.2025

Kaupunginhallituksen vastine vuoden 2024 arviointikertomukseen

  • Diaarinumero: ROIDno-2025-2956
  • Esittelijä: Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida,​ ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen,​ jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 84 §:n mukaan arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa. Kaupunginvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan laatimaa arviointikertomusta vuodelta 2024 kokouksessaan 19.5.2025 § 44. Valtuusto pyysi kaupunginhallitukselta selvityksen niistä toimenpiteistä,​ joihin se aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja kehittämisehdotusten perusteella. Valtuusto on pyytänyt selvityksen kaupunginhallitukselta siten,​ että ne voidaan käsitellä lokakuussa 2025 pidettävässä valtuuston kokouksessa. Arviointikertomus 2024 sisältää seuraavat pääkokonaisuudet: Rovaniemen kaupunkistrategia 2030 Kaupunkikonsernin arviointi Talouden ja toiminnan tavoitteiden toteuman arviointi Vuoden 2024 työohjelmassa asetetut arviointikohteet Valtuustokauden aikaisten havaintojen seuranta Vastauksen valmistelu Sivistyslautakunta on antanut kaupunginhallituksen pyytämän lausunnon. Kaupunginhallitus on valmistellut vastineen kaupunginvaltuustolle 1.9.2025 pidetyssä iltakoulussa.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle liitteenä olevan vastineen niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä vuodelta 2024 laaditussa arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja kehittämisehdotusten johdosta.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus, 16.6.2025

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 84 §:n mukaan arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa. Kaupunginvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan laatimaa arviointikertomusta vuodelta 2024 kokouksessaan 19.5.2025 § 44. Valtuusto pyysi kaupunginhallitukselta selvityksen niistä toimenpiteistä, joihin se aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja kehittämisehdotusten perusteella. Valtuusto on pyytänyt selvityksen kaupunginhallitukselta siten, että ne voidaan käsitellä lokakuussa 2025 pidettävässä valtuuston kokouksessa. Arviointikertomus 2024 sisältää seuraavat pääkokonaisuudet: Rovaniemen kaupunkistrategia 2030 Kaupunkikonsernin arviointi Talouden ja toiminnan tavoitteiden toteuman arviointi Vuoden 2024 työohjelmassa asetetut arviointikohteet Valtuustokauden aikaisten havaintojen seuranta Vastausten antaminen kaupunginhallitukselle Lausunnon laatimista varten kaupunginhallitus lähettää arviointikertomuksen erikseen mainittuihin toimielimiin vastauksen antamista varten, ja pyytää niitä vastaamaan 27.8.2025 mennessä. Toimielimille lähetetään vastauspyynnön ohella erillinen taulukko (liite), johon on merkitty ne kohdat, joihin tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessa kiinnittänyt huomiota ja joihin nyt pyydetään vastausta. Esittelijä Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, [poistettu] Lausunnon laatimista varten kaupunginhallitus päättää lähettää arviointikertomuksen liitteessä mainittuihin toimielimiin vastauksen antamista varten, ja pyytää niitä vastaamaan 27.8.2025 mennessä. Toimielimille lähetetään vastauspyynnön ohella erillinen taulukko, johon on merkitty ne kohdat, joihin tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessa kiinnittänyt huomiota ja joihin nyt pyydetään vastausta. Elina Holm poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28.1 §, kohta 7, edellisen kauden tarkastuslautakunnan jäsen) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti. Elina Holm

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja