Kaupunginhallitus · 26.5.2025
Asemakaavan muutos välillä Kemijoen ranta Oijustien kiertoliittymä, Viirinkangas
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Riku Tapio esitti Mari Ikosen ja Susanna Junttilan kannattamana, että kaupunginhallitus päättää palauttaa asian valmisteluun seuraavin perusteluin: Uuden sillan valtiorahoituksen saaminen lähivuosina on epätodennäköistä eikä näin ollen siltahanke tule lisäselvitysten myötä viivästymään. Vaihtoehtoinen linjaus tulee selvittää tarkoin vuoden 2026 aikana ja niin, että asukkaiden huolet lähiluonnosta, liikuntamahdollisuuksista ja lasten elinympäristöstä tulevat huomioiduksi, ja jotta Mortin männikkö on mahdollista säästää nykyisenlaisena. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti Tapion esityksen mukaisesti palauttaa asian valmisteluun.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaavoituksen käynnistäminen Rovaniemen kaupungin strateginen kaavoituksen työryhmä on päättänyt käynnistää asemakaavan muutoksen, jossa valtatie 4 ja Kemijoen itäpuolentien (mt 926 Paavalniemi) yhdistävän tieyhteyden rakentamisen mahdollistamiseksi 13.4.2017 valmistuneen aluevaraussuunnitelman mukaisesti. Aluevaraussuunitelmaa on laadittu yhdessä kaupungin ja Lapin ELY -keskuksen kanssa. Kaavoituksen käynnistämispäätös 23.4.2021 § 8. Vireilletulo 5. ja 9. kaupunginosan Oijustien jatkeen asemakaavan muutos on saatettu vireille asettamalla aineisto nähtäville 31.5.-29.6.2021. Kuulutus vireilletulosta julkaistiin 28.5.2021 Lapin Kansassa sekä kirjeellä osallisille. Asemakaavan muutokseen on voinut tutustua nähtävilläpidon aikana kaupungin kaavoituksessa, palvelupiste Osviitassa sekä kaupungin internet -sivuila Kaavatorilla. Mielipiteitä nähtävilläpidon aikana saapui 14. Vireilletulon mielipiteet käsitellään valmisteluvaiheen kuulemisen jälkeen. Kaavaluonnos Asemakaavan muutoksesta on laadittu 28.11.2023 päivätty kaavaluonnos. Kaavaluonnoksessa voimassa olevan vaihtoehdon lisäksi on laadittu Isoaavantien ja Kemijoen ranta-alueen välille yleisen tien alue (LT). Tiealue kaavassa kulkee Niemenlänpuiston ja Mortinmännikön tielaueen kautta Kemijoen ranta-alueelle ja linjautuu Paavalniemen yleiskaavassa osoitettuun tiealueeseen. Kaavaluonnoksessa Mortin Männikön voimassa oleva eritysalue (EI) muutetaan kokonaisuudessaan virkitysalueeksi (VL). Kaavassa Väinämöisentien ja Karhakkatien itäpuoliset katuosuudet katkaistaan. Muut katuosuuksien linjaukset säilyvät ennallaan. Valmisteluvaiheen kuuleminen 5. ja 9. kaupunginosan asemakaavan 28.11.2023 päivätty asemakaavan muutosluonnos on pidetty valmisteluvaiheen kuulemista varten yleisesti nähtävillä 16.5.-14.6.2024. Kuulutus nähtävilläpidosta julkaistiin 15.5.2024 Lapin Kansassa sekä kirjeellä osallisille. Asemakaavan muutosluonnoksesta pyydettiin lausunnot Lapin ELY -keskukselta, Lapin liitolta, Lapin maakuntamuseolta, Väylävirastolta sekä puolustusvoimilta. Asemakaavan muutokseen on voinut tutustua nähtävilläpidon aikana kaupungin kaavoituksessa, palvelupiste Osviitassa sekä kaupungin internet -sivuilla Kaavatorilla. Mielipiteitä nähtävilläpidon aikana saapui 44 ja lausuntoja 3. Palautteen huomioiminen Vireilletulon ja valmisteluvaiheen aikana saapuneisiin mielipiteisiin ja lausuntoihin on laadittu vastineena vuorovaikutuslomake. Vuorovaikutuslomake on esityksen liitteenä. Lisäksi kaikki alkuperäiset palautteena saadut mielipiteet liitetään oheismateriaalina päättäjille päätöksentekoa varten. Tekninen korjaus kaavaluonnoksen nähtävilläpidon jälkeen Lapin ELY -keskuksen liikennepuolen lausunnon mukaisesti kaavaluonnokseen on lisätty 5.3.2025 nuoli -merkinnällä yleiselle tielle tulevat liittymät. Teknisen lautakunnan esitys Tekninen lautakunta (20.5.2025 §80) esittää, että 5. ja 9. kaupunginosan 28.11.2023 päivätty ja 5.3.2025 korjattu asemakaavan muutosluonnos päätetään hyväksyä jatkokaavoituksen pohjaksi. Kaavaluonnoksessa on tavoitteena luoda maakuntakaavan mukaisesti edellytykset kantatietasoiselle seututielle. Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi [poistettu] [poistettu] kaavasuunnittelija Timo Hätönen [poistettu] [poistettu]
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että se hyväksyy 28.11.2023 päivätyn ja 5.3.2025 korjatun 5. ja 9. kaupunginosan katu-, liikenne-, erityis- ja virkistysalueen asemakaavaluonnoksen jatkokaavoituksen pohjaksi. Kaupunginhallitus päättää kaavaehdotuksesta sekä sen asettamisesta julkisesti nähtäville. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot Lapin ELY -keskukselta, Lapin liitolta, Lapin maakuntamuseolta, Väylävirastolta sekä puolustusvoimilta. Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Tekninen lautakunta, 20.5.2025
Kaavoitus kaavasuunnittelija TH 6.5.2025 Kaavoituksen käynnistäminen Rovaniemen kaupungin strateginen kaavoituksen työryhmä on päättänyt käynnistää asemakaavan muutoksen, jossa valtatie 4 ja Kemijoen itäpuolentien (mt 926 Paavalniemi) yhdistävän tieyhteyden rakentamisen mahdollistamiseksi 13.4.2017 valmistuneen aluevaraussuunnitelman mukaisesti. Aluevaraussuunitelmaa on laadittu yhdessä kaupungin ja Lapin ELY -keskuksen kanssa. Kaavoituksen käynnistämispäätös 23.4.2021 § 8. Vireilletulo 5. ja 9. kaupunginosan Oijustien jatkeen asemakaavan muutos on saatettu vireille asettamalla aineisto nähtäville 31.5.-29.6.2021. Kuulutus vireilletulosta julkaistiin 28.5.2021 Lapin Kansassa sekä kirjeellä osallisille. Asemakaavan muutokseen on voinut tutustua nähtävilläpidon aikana kaupungin kaavoituksessa, palvelupiste Osviitassa sekä kaupungin internet -sivuila Kaavatorilla. Mielipiteitä nähtävilläpidon aikana saapui 14. Vireilletulon mielipiteet käsitellään valmisteluvaiheen kuulemisen jälkeen. Kaavaluonnos Asemakaavan muutoksesta on laadittu 28.11.2023 päivätty kaavaluonnos. Kaavaluonnoksessa voimassa olevan vaihtoehdon lisäksi on laadittu Isoaavantien ja Kemijoen ranta-alueen välille yleisen tien alue (LT). Tiealue kaavassa kulkee Niemenlänpuiston ja Mortinmännikön tielaueen kautta Kemijoen ranta-alueelle ja linjautuu Paavalniemen yleiskaavassa osoitettuun tiealueeseen. Kaavaluonnoksessa Mortin Männikön voimassa oleva eritysalue (EI) muutetaan kokonaisuudessaan virkitysalueeksi (VL). Kaavassa Väinämöisentien ja Karhakkatien itäpuoliset katuosuudet katkaistaan. Muut katuosuuksien linjaukset säilyvät ennallaan. Valmisteluvaiheen kuuleminen 5. ja 9. kaupunginosan asemakaavan 28.11.2023 päivätty asemakaavan muutosluonnos on pidetty valmisteluvaiheen kuulemista varten yleisesti nähtävillä 16.5.-14.6.2024. Kuulutus nähtävilläpidosta julkaistiin 15.5.2024 Lapin Kansassa sekä kirjeellä osallisille. Asemakaavan muutosluonnoksesta pyydettiin lausunnot Lapin ELY -keskukselta, Lapin liitolta, Lapin maakuntamuseolta, Väylävirastolta sekä puolustusvoimilta. Asemakaavan muutokseen on voinut tutustua nähtävilläpidon aikana kaupungin kaavoituksessa, palvelupiste Osviitassa sekä kaupungin internet -sivuilla Kaavatorilla. Mielipiteitä nähtävilläpidon aikana saapui 44 ja lausuntoja 3. Palautteen huomioiminen Vireilletulon ja valmisteluvaiheen aikana saapuneisiin mielipiteisiin ja lausuntoihin on laadittu vastineena vuorovaikutuslomake. Vuorovaikutuslomake on esityksen liitteenä. Lisäksi kaikki alkuperäiset palautteena saadut mielipiteet liitetään oheismateriaalina päättäjille päätöksentekoa varten. Tekninen korjaus kaavaluonnoksen nähtävilläpidon jälkeen Lapin ELY -keskuksen liikennepuolen lausunnon mukaisesti kaavaluonnokseen on lisätty 5.3.2025 nuoli -merkinnällä yleiselle tielle tulevat liittymät. Kaavoituksen esitys Kaavoitus esittää, että 5. ja 9. kaupunginosan 28.11.2023 päivätty ja 5.3.2025 korjattu asemakaavan muutosluonnos päätetään hyväksyä jatkokaavoituksen pohjaksi. Kaavaluonnoksessa on tavoitteena luoda maakuntakaavan mukaisesti edellytykset kantatietasoiselle seututielle. Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi [poistettu] [poistettu] kaavasuunnittelija Timo Hätönen [poistettu] [poistettu] Esittelijä Pertti Onkalo, toimialajohtaja, [poistettu] Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy 28.11.2023 päivätyn ja 5.3.2025 korjatun 5. ja 9. kaupunginosan katu-, liikenne-, erityis- ja virkistysalueen asemakaavaluonnoksen jatkokaavoituksen pohjaksi. Kaupunginhallitus päättää kaavaehdotuksesta sekä sen asettamisesta julkisesti nähtäville. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot Lapin ELY -keskukselta, Lapin liitolta, Lapin maakuntamuseolta, Väylävirastolta sekä puolustusvoimilta. Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Tekninen lautakunta tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa. Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä ja kaupungininsinööri Janne Alkkia. Vanhusneuvoston edustaja Timo Eskelinen poistui kokouksesta asian keskustelun aikana klo 16.35. Jäsen Tarja Suopajärvi esitti, että asemakaavan muutos välillä Kemijoen ranta Oijustien kiertoliittymä, Viirinkangas asia palautetaan valmisteluun ja selvitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja. Jäsen Ville Vuorjoki kannatti Suopajärven esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Tekninen lautakunta hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan ne, jotka ovat esittelijän esityksen kannalla äänestävät Jaa ja ne jotka ovat Tarja Suopajärven esityksen kannalla äänestävät Ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin yhdeksän (9) Jaa-ääntä ja kaksi (2) Ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys on tullut teknisen lautakunnan päätökseksi. Tekninen lautakunta tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa. Jäsen Kaisu Huhtalo poistui kokouksesta asian päätöksenteon jälkeen klo 16.54. Esittelijän pohjaesitys JAA Tarja Suopajärven esitys EI Kyllä 9 kpl 82% Elina Kuula, Anne Hakkarainen, Pirjo Kairakari, Heikki Luiro, Matti Pöykkö, Kaisu Huhtalo, Mikko Lempiäinen, Kari Kangas, Heikki Poranen Ei 2 kpl 18% Tarja Suopajärvi, Ville Vuorjoki
Liitteet
- Navigointikartta.pdf
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, valmisteluvaihe.pdf
- Kaavaluonnos 28.11.2023, korjattu 5.3.-25.pdf
- Lausunnot valmisteluvaiheen kuuleminen 16.5.2024.pdf
- Kaavaselostus, Oijustien_Eteläranta, valmisteluvaihe, päivitetty 30.4.2025.pdf
- vuorovaikutuslomake vireilletulo ja valmisteluvaihe 30.4.-25.pdf