Kaupunginhallitus · 24.3.2025
Kaupunginvaltuuston 24.2.2025 päätösten täytäntöönpano
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan sijaisen esityksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 96 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 24.2.2025. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä jätettiin 12 valtuustoaloitetta.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää todeta, että valtuuston kokouksessaan 24.2.2024 tekemiä päätöksiä ei ole tehty virheellisessä järjestyksessä eivätkä ne mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai ole muutoin lainvastaisia, panna päätökset täytäntöön seuraavasti: § 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Ei toimenpiteitä § 2 Pöytäkirjan tarkastus Ei toimenpiteitä § 3 Eroaminen kaupunginvaltuuston jäsenyydestä / Sanna Luoma Jakelu: Tiedoksi: Ao. henkilöt Toimenpiteitä varten: CaseM-tuki, palkka-asiantuntija, tietohallinto, luottamushenkilörekisteri § 4 Eroaminen tarkastuslautakunnan jäsenen tehtävästä / Sanna Luoma Jakelu: Tiedoksi: Ao. henkilöt Toimenpiteitä varten: Toimielimen sihteeri, CaseM-tuki, palkka-asiantuntija, luottamushenkilörekisteri § 5 Eroaminen keskusvaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä / Sanna Karhu Jakelu: Tiedoksi: Ao. henkilöt Toimenpiteitä varten: Toimielimen sihteeri, CaseM-tuki, palkka-asiantuntija, tietohallinto, luottamushenkilörekisteri § 6 Rovaniemen kaupungin laaja hyvinvointikertomus 2021-2024 Jakelu: Toimenpiteitä varten: Erityisasiantuntija, julkaistavaksi kaupungin verkkosivulla, toimielimet § 7 Valtuustoaloite: Työntekijöiden ja työyhteisöjen palkitseminen hyvin tehdystä työstä Jakelu: Toimenpiteitä varten: Antti Määttä § 8 Valtuustoaloite: Valtuuston kokouspalkkioiden lahjoittaminen Ukrainaan humanitaarisen apuun Jakelu: Toimenpiteitä varten: Antti Määttä § 9 Valtuustoaloite: Koiraladut Toramon alueen laduille Jakelu: Toimenpiteitä varten: Pekka Hämäläinen § 10 Valtuustoaloite: Kaupungin verkkosivuille osio aloitteista Jakelu: Toimenpiteitä varten: Heini-Tuuli Onnela § 11 Valtuustoaloite: Sorkun mäkikeskuksesta pyllymäkikeskus tai -puisto Jakelu: Toimenpiteitä varten: Kari Lukkarinen § 12 Valtuustoaloite: Koirapuisto Muurolaan Jakelu: Toimenpiteitä varten: Salla Korhonen § 13 Valtuustoaloite: Pyöräteiden talvikunnossapidon laadun parantaminen Jakelu: Toimenpiteitä varten: Marko Rautio, Janne Alkki § 14 Valtuustoaloite: Sukupuolivaikutusten arvioinnista kunnassa Jakelu: Toimenpiteitä varten: Antti Määttä § 15 Valtuustoaloite: Valoaseman mahdollistaminen Jakelu: Toimenpiteitä varten: Markku Pyhäjärvi § 16 Valtuustoaloite: Koulumummot ja -vaarit tukemaan koulurauhaa Jakelu: Toimenpiteitä varten: Jussi Kainulainen § 17 Valtuustoaloite: Kaupungineläinlääkärin vastaanotolle toimiva Röntgen Jakelu: Toimenpiteitä varten: Sini-Sisko Kilpeläinen § 18 Valtuustoaloite: Tärkeä matkailutuotteemme Jakelu: Toimenpiteitä varten: Pertti Onkalo, Hannu Kangas § 19 Kokouksen päättäminen Ei toimenpiteitä