Kaupunginhallitus · 17.3.2025

Valtuustoaloite Hankinnoilla työllistäminen Rovaniemellä

  • Diaarinumero: ROIDno-2021-4130
  • Esittelijä: Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Raija Kerätär ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen: "Hankinnoilla työllistäminen tarkoittaa,​ että julkinen hankkija liittää tarjouspyyntöönsä ja hankintasopimukseensa työllistämistä koskevan ehdon. Työllistämisehdossa edellytetään,​ että valittu sopimuskumppani työllistää sopimuskauden aikana heikossa työmarkkina-​asemassa olevia henkilöitä,​ esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä,​ osatyökykyisiä tai nuoria. Työ-​ ja elinkeinoministeriön “Hankinnoilla työllistämisen” -​vauhditusohjelma toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita ja on osa hallituksen työkykyohjelman toteutusta. Sen yksi päämäärä on parantaa osatyökykyisten asemaa työmarkkinoilla. Hankinnoilla työllistämisen toimintatapa on otettu käyttöön mm. Vantaalla,​ Keravalla,​ Oulussa,​ Tampereella,​ Turussa,​ Seinäjoella,​ Kouvolassa ja Kajaanissa. Suomen Kuntaliitto koordinoi ja edistää toimintamallin kehittämistä ja levittämistä. Rovaniemi maksoi 5,​5 miljoonaa euroa pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuista vuonna 2020. Suuri osa pitkäaikaistyöttömistä on osatyökykyisiä,​ jotka toistuvasti häviävät työpaikkakilpailussa terveille,​ vaikka heillä olisi työn tekemisen potentiaalia heille räätälöidyissä tehtävissä. Työmarkkinatukien kuntaosuuskustannuksia voitaisi merkittävästi vähentää osatyökykyisten työelämämahdollisuuksia parantamalla. Me allekirjoittaneet esitämme,​ että Rovaniemen kaupunki tehostaisi alueellaan osatyökykyisten työllistymisen mahdollisuuksia ottamalla käyttöön Hankinnoilla työllistämisen toimintamallin." Kaupunginhallituksen hyväksymässä hankintaohjelmassa työllistäminen on huomioitu seuraavasti: "Rovaniemen kaupunki edistää sosiaalista kestävyyttä hankinnoissa huomioimalla seuraavia näkökulmia: Hankinnoilla työllistäminen ja erityisryhmien työmahdollisuuksien lisääminen Työelämän perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien noudattaminen ja edistäminen Tasa-arvoiset ja turvalliset työolot sekä oikeudenmukainen palkkaus Palveluiden tai tavaroiden saavutettavuus ja esteetön käyttö Reilun kaupan periaatteiden edistäminen Eettiset toimitus- ja valmistusketjut Työllistämisehdon käyttöä pyritään lisäämään etenkin työvoimaa vaativissa palvelu- ja urakkahankinnoissa, joissa ehdon käytön katsotaan käydyn markkinavuoropuhelun perusteella olevan mahdollista. Vastuullisuuden vähimmäisvelvoitteiden (Code of Conduct) sisällyttäminen soveltuviin sopimuksiin edistää toimittajien vastuuta ja valvontaa palveluiden tuottamisessa ja yrityksen toiminnassa."

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja antaa siihen esittelytekstissä mainitun vastauksen.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto, 25.10.2021

Raija Kerätär ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:: "Hankinnoilla työllistäminen tarkoittaa, että julkinen hankkija liittää tarjouspyyntöönsä ja hankintasopimukseensa työllistämistä koskevan ehdon. Työllistämisehdossa edellytetään, että valittu sopimuskumppani työllistää sopimuskauden aikana heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä, esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä tai nuoria. Työ- ja elinkeinoministeriön “Hankinnoilla työllistämisen” -vauhditusohjelma toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita ja on osa hallituksen työkykyohjelman toteutusta. Sen yksi päämäärä on parantaa osatyökykyisten asemaa työmarkkinoilla. Hankinnoilla työllistämisen toimintatapa on otettu käyttöön mm. Vantaalla, Keravalla, Oulussa, Tampereella, Turussa, Seinäjoella, Kouvolassa ja Kajaanissa. Suomen Kuntaliitto koordinoi ja edistää toimintamallin kehittämistä ja levittämistä. Rovaniemi maksoi 5,5 miljoonaa euroa pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuista vuonna 2020. Suuri osa pitkäaikaistyöttömistä on osatyökykyisiä, jotka toistuvasti häviävät työpaikkakilpailussa terveille, vaikka heillä olisi työn tekemisen potentiaalia heille räätälöidyissä tehtävissä. Työmarkkinatukien kuntaosuuskustannuksia voitaisi merkittävästi vähentää osatyökykyisten työelämämahdollisuuksia parantamalla. Me allekirjoittaneet esitämme, että Rovaniemen kaupunki tehostaisi alueellaan osatyökykyisten työllistymisen mahdollisuuksia ottamalla käyttöön Hankinnoilla työllistämisen toimintamallin." Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja