Kaupunginhallitus · 17.3.2025
Valtuustoaloite Valtuuston kokousten seuraaminen saavutettavammaksi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Aloite Mari Ikonen on jättänyt seuraavan valtuustoaloitteen: Tällä hetkellä kaupunginvaltuuston kokouksia voi seurata livelähetyksenä Rovaniemen kaupungin sivuilta. Kokousten seuraaminen ei kuitenkaan ole saavutettavaa esimerkiksi kuulovammaisille, sillä tekstitystä tai viittomakielen tulkkausta ei ole saatavilla. Jotta kuulovammaiset ja näkövammaiset henkilöt voivat seurata videoita, on tekstitys ja kuvailutulkkaus tärkeää. Esimerkiksi noin 750 000 suomalaisella on jonkinasteinen kuulonalenema, ja usein he tarvitsevat tekstityksen saadakseen videon äänisisällöstä selvää. Kaupungin päätöksenteon on oltava saavutettavissa kaikille kaupunkilaisille. YK:n vammaissopimuksessa sanotaan, että sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn esimerkiksi tiedottamiseen ja viestintään. Vammaissopimuksessa osapuolet pyrkivät myös edistämään aktiivisesti ympäristöä, jossa vammaiset henkilöt voivat tehokkaasti ja täysimääräisesti osallistua politiikkaan sekä julkisten asioiden hoitoon ilman syrjintää ja yhdenvertaisesti muiden kanssa, sekä kannustamaan heidän osallistumistaan julkisiin asioihin. Pelkkiä pöytäkirjoja lukemalla ei kuitenkaan tule selville kokouksen aikana käyty keskustelu valtuustossa käsiteltävistä aiheista. Esitämme, että: Kaupunginvaltuuston kokousten lähetykset tallennetaan ja videot tekstitetään 14 vuorokauden kuluessa kokouksesta. Kun kokouksissa käsitellään keskeisiä päätöksiä tai vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevia kysymyksiä, pyritään videoiden yhteyteen liittämään myös viittomakielen tulkkaus. Vastaus aloitteeseen Aloite otetaan huomioon kokousjärjestelyjen kehittämisen yhteydessä.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja antaa siihen esittelytekstissä mainitun vastauksen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto, 14.11.2022
Mari Ikonen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen: "Tällä hetkellä kaupunginvaltuuston kokouksia voi seurata livelähetyksenä Rovaniemen kaupungin sivuilta. Kokousten seuraaminen ei kuitenkaan ole saavutettavaa esimerkiksi kuulovammaisille, sillä tekstitystä tai viittomakielen tulkkausta ei ole saatavilla. Jotta kuulovammaiset ja näkövammaiset henkilöt voivat seurata videoita, on tekstitys ja kuvailutulkkaus tärkeää. Esimerkiksi noin 750 000 suomalaisella on jonkinasteinen kuulonalenema, ja usein he tarvitsevat tekstityksen saadakseen videon äänisisällöstä selvää. Kaupungin päätöksenteon on oltava saavutettavissa kaikille kaupunkilaisille. YK:n vammaissopimuksessa sanotaan, että sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn esimerkiksi tiedottamiseen ja viestintään. Vammaissopimuksessa osapuolet pyrkivät myös edistämään aktiivisesti ympäristöä, jossa vammaiset henkilöt voivat tehokkaasti ja täysimääräisesti osallistua politiikkaan sekä julkisten asioiden hoitoon ilman syrjintää ja yhdenvertaisesti muiden kanssa, sekä kannustamaan heidän osallistumistaan julkisiin asioihin. Pelkkiä pöytäkirjoja lukemalla ei kuitenkaan tule selville kokouksen aikana käyty keskustelu valtuustossa käsiteltävistä aiheista. Esitämme, että: Kaupunginvaltuuston kokousten lähetykset tallennetaan ja videot tekstitetään 14 vuorokauden kuluessa kokouksesta. Kun kokouksissa käsitellään keskeisiä päätöksiä tai vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevia kysymyksiä, pyritään videoiden yhteyteen liittämään myös viittomakielen tulkkaus." Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.