Kaupunginhallitus · 3.2.2025

Kaupunginvaltuuston 9.12.2024 päätösten täytäntöönpano

  • Diaarinumero: ROIDno-2021-2802
  • Esittelijä: Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 96 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 9.12.2024. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä jätettiin viisi valtuustoaloitetta.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää todeta, että valtuuston kokouksessaan 9.12.2024 tekemiä päätöksiä ei ole tehty virheellisessä järjestyksessä eivätkä ne mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai ole muutoin lainvastaisia, panna päätökset täytäntöön seuraavasti: § 95 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Ei toimenpiteitä​​​​​​ § 96 Pöytäkirjan tarkastus Ei toimenpiteitä § 97 Sidonnaisuusilmoitusten saattaminen valtuustolle, tilanne 12/2024 Jakelu: Tiedoksi: tarkastuslautakunta Toimenpiteitä varten: palkka-asiantuntija, CaseM-tuki, tietohallinto, luottamushenkilörekisteri § 98 Määrärahamuutos talousarvioon 2024 Jakelu: Tiedoksi: Toimenpiteitä varten: Talous- ja rahoituspalvelut § 99 Asemakaavan muutos korttelit 8156,8157 ja 8201 sekä katu-, erityis- ja virkistysalueet, Verstaantie Jakelu: Toimenpiteitä varten: kaavoitus § 100 Asemakaavan laatiminen ja muuttaminen 20.kaupunginosa Mellavaara Jakelu: Toimenpiteitä varten: kaavoitus § 101 Hallintosäännön muuttaminen Jakelu: Toimenpiteitä varten: kaupunginlakimiehet, toimialat § 102 Valtuustoaloite: Kasvua, elinvoimaisuutta sekä työllisyyttä tukevat konkreettiset toimet Jakelu: Toimenpiteitä varten: Samppa Määttä § 103 Valtuustoaloite: Moderni ampumarata Jakelu: Toimenpiteitä varten: Pekka Hämäläinen, Pertti Onkalo § 104 Valtuustoaloite: Talvinen valopuisto Arktikum-puistoon Jakelu: Toimenpiteitä varten: Janne Alkki § 105 Valtuustoaloite: Asuntoja rovaniemeläisille Jakelu: Toimenpiteitä varten: Pertti Onkalo § 106 Valtuustoaloite: Ilmaisten kiekkopaikkojen lisääminen Jakelu: Toimenpiteitä varten: Janne Alkki, Kirsi Alanne § 107 Kokouksen päättäminen Ei toimenpiteitä

Alkuperäinen asiakirja