Kaupunginvaltuusto · 2.6.2025
Vuoden 2024 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tarkastuslautakunta 14.05.2025 § 41 Tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksessaan tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2024 sillä edellytyksellä, että valtuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksena esitetyn talousarviopoikkeaman. Esittelijä Puheenjohtaja Ari Korhonen
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2024 tilinpäätöksen. Kaupunginhallitus esittää tilinpäätösvuoden 1 419 708,21 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa: - tehdään poistoerojen vähennyksiä 202,51 euroa suunnitelman mukaan. Poistoerojen yhteismäärä tässä tilinpäätöksessä on 202,51 euroa. - tehdään yhteensä 1 200 000 investointivaraukset Tiedonpuiston koulun uudisrakennushankkeeseen - edellä esitettyjen tuloksen käsittelyerien jälkeen syntyvä ylijäämä, 219 910,72 euroa, merkitään taseen oman pääoman kohtaan ”Tilikauden ylijäämä (alijäämä)”. Ylijäämä kasvattaa taseen oman pääoman kohdan ”Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä)” 23 977 792,82 euron määrää. Vuoden 2024 219 910,72 euron ylijäämäisen tilinpäätöksen jälkeen taseessa on ylijäämää 24 197 703,54 euroa. Kaupunginhallitus lähettää tilinpäätöksen ensin tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan tarkastettavaksi ja sen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi.
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että - vuoden 2024 tilinpäätös hyväksytään ja - tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2024 edellyttäen, että valtuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksena esitetyn talousarviopoikkeaman.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja saattaa sen valtuuston tietoon. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Päätös Esittelijä teki kokouksessa seuraavan muutetun päätösehdotuksen: 1. Kaupunginhallitus toteaa tarkastuksen tuloksena esitetystä talousarviopoikkeamasta seuraavaa: Tarkastuskertomuksessa on tarkastuksen tuloksena todettu, että vuoden 2024 talousarvion sitovien määrärahojen ylityksiä on tapahtunut eräiden investointikohteiden kohdalla eikä olennaisia poikkeamia ole hyväksytty valtuustossa. Poikkeama, joka on katsottu olennaiseksi, koskee kaupunginhallituksen (konserni) alaista kiinteän omaisuuden määrärahan ylitystä 1,56 milj. euroa. Poikkeama johtuu siitä, että Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin rakennusten ostamisesta tehdyn päätöksen yhteydessä (kaupunginvaltuusto 11.11.2024 § 106) ei ole päätetty talousarviomuutoksesta. Jäähallin rakennusten kauppa on toteutettu 31.12.2024 valtuuston päätöksen mukaisessa aikataulussa ja kauppahinnalla. Kaupan johdosta investointimenot ylittyvät kohdassa kaupunginhallitus (konserni) kiinteä omaisuus yhteensä 1.236.063,70 eurolla. Kaupunginhallituksen (konserni) kiinteän omaisuuden investointien nettoylityksestä 323.688,52 euroa johtuu investointitulojen toteutumisesta alhaisempina kuin talousarviossa oli arvioitu. 2. Kaupunginhallitus merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja saattaa sen valtuuston tietoon sekä ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy tarkastuskertomuksessa tarkastuksen tuloksena esitetyn talousarviopoikkeaman kaupunginhallitus (konserni) kiinteän omaisuuden määrärahan ylityksen suuruudeltaan 1.559.752,22 euroa. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto 02.06.2025 § 82 356/02.06.01.01/2025 Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus
1) Kaupunginhallitus esittää tilinpäätösvuoden 1 419 708,21 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa: - tehdään poistoerojen vähennyksiä 202,51 euroa suunnitelman mukaan. Poistoerojen yhteismäärä tässä tilinpäätöksessä on 202,51 euroa. - tehdään yhteensä 1 200 000 investointivaraukset Tiedonpuiston koulun uudisrakennushankkeeseen - edellä esitettyjen tuloksen käsittelyerien jälkeen syntyvä ylijäämä, 219 910,72 euroa, merkitään taseen oman pääoman kohtaan ”Tilikauden ylijäämä (alijäämä)”. Ylijäämä kasvattaa taseen oman pääoman kohdan ”Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä)” 23 977 792,82 euron määrää. Vuoden 2024 219 910,72 euron ylijäämäisen tilinpäätöksen jälkeen taseessa on ylijäämää 24 197 703,54 euroa. 2) Kaupunginhallitus saattaa tilintarkastuskertomuksen valtuuston tietoon ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy tarkastuskertomuksessa tarkastuksen tuloksena esitetyn talousarviopoikkeaman kaupunginhallitus (konserni) kiinteän omaisuuden määrärahan ylityksen suuruudeltaan 1.559.752,22 euroa. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että - vuoden 2024 tilinpäätös hyväksytään ja - tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2024 edellyttäen, että valtuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksena esitetyn talousarviopoikkeaman.