Kaupunginhallitus · 5.10.2026

Talouspalveluiden kehittäminen ja eteneminen

Päätös

Janne Aso esitti Aleksi Suron kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kannatettu palautusehdotus ja tiedusteli, voidaanko päätös asiassa tehdä yksimielisesti. Saatuaan myönteisen vastauksen, puheenjohtaja totesi, että asia palautetaan valmisteluun. Kaupunginhallitus 21.09.2026 § 314 Valmistelija: talousjohtaja Patrik Nygrén, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi Kaupunginhallitus palautti asian valmisteluun siten, että ennen taloushallintojärjestelmän hankintaa laaditaan selvitys vaihtoehtoisista taloushallinnon järjestämistavoista kustannusarvioineen. Jatkovalmisteluna on yhdessä Gofore Oy:n kanssa selvitetty taloushallinnon järjestämisen vaihtoehtoisia tuotantotapoja ja niiden kustannusvaikutuksia. Selvityksessä tarkasteltiin omaan tuotantoon perustuvaa ratkaisua, erilaisia ulkoistusvaihtoehtoja sekä yhteistyö- ja palveluyhtiömalleja. Arvioinnissa huomioitiin kokonaiskustannusten lisäksi palvelutaso, toiminnan ohjattavuus, tiedon omistajuus, riskit, osaamisen säilyminen sekä kaupungin strategiset tavoitteet. Vaihtoehtojen kustannusvaikutuksia selvitettiin markkinatoimijoille osoitetulla tietopyynnöllä, jonka perusteella eri toteutusmallien kokonaiskustannuksia, palvelusisältöjä ja resurssivaikutuksia vertailtiin keskenään. Saatujen vastausten pohjalta laadittiin kokonaisarvio, jossa tarkasteltiin taloudellisten vaikutusten lisäksi vaihtoehtojen kykyä tukea kaupungin toiminnan kehittämistä, tiedolla johtamista sekä taloushallinnon strategista ohjattavuutta. Selvityksen perusteella suositellaan, että kaupungin talouspalvelut järjestetään jatkossakin ensisijaisesti kaupungin omana toimintana. Kokonaisarvioinnin perusteella tarkoituksenmukaisimmaksi vaihtoehdoksi arvioitiin malli, jossa kaupunki vastaa taloushallinnon palvelutuotannosta sekä säilyttää prosessit, tiedon ja toiminnan ohjauksen omassa hallinnassaan hankkien samalla tarvittavat järjestelmä- ja ylläpitopalvelut markkinoilta. Selvityksen perusteella kyseinen ratkaisu on kokonaisuutena kustannustehokas ja tukee parhaiten kaupungin strategisia tavoitteita, tiedolla johtamisen kehittämistä, taloushallinnon palvelukyvyn vahvistamista sekä kaupungin oman osaamisen ja kehittämiskyvykkyyden säilyttämistä pitkällä aikavälillä. Tekninen tuki kaupungin nyt käyttämään taloushallintajärjestelmään, Visman Intime Plus:n loppuu vuonna 2030. Uusi järjestelmä tuo myös prosessihyötyjä, luo edellytyksiä työn tehostamiselle ja paremmalle raportoinnille. Tämän vuoksi on tärkeää aloittaa uuden ohjelmiston hankintaprosessi mahdollisimman nopeasti. Hankinnan valmistelun, kilpailutuksen ja uudistuksen toteutuksen ja käyttöönoton on arvioitu kestävän 14–21 kuukautta. Riskienhallinnan kannalta on perusteltua pyrkiä siihen, että hankinnan valmistelu voi alkaa heti ja että tavoiteltu käyttöönotto on 1.1.2028. Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää, että talouspalveluja, niiden prosesseja, ohjelmistoa ja tiedonhallintaa kehitetään Raision kaupungin omana toimintana. talouspalvelut käynnistävät yhdessä digipalvelujen kanssa taloushallinnon ohjelmistohankinnan tarkemman määrittelyn sekä jatkavat prosessien kehittämistä suunnitelman mukaisesti.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus merkitsee tehdyt selvitykset tiedoksi ja toteaa, että valtuuston talousarvion perustelutekstissä edellytetty selvitys vaihtoehtoisista taloushallinnon järjestämistavoista kustannusarvioineen on laadittu. päättää, että kaupungin talouspalvelut tuotetaan jatkossakin kaupungin omana toimintana. Toimintaa tuetaan hankkimalla tarkoituksenmukaiset järjestelmä- ja ylläpitopalvelut markkinoilta. päättää, että talouspalvelut käynnistävät yhdessä digipalvelujen kanssa taloushallinnon ohjelmistohankinnan tarkemman määrittelyn sekä jatkavat taloushallinnon prosessien kehittämistä suunnitelmien mukaisesti. Taloushallinnon ohjelmistohankinnan sekä siihen liittyvän kehittämistyön kustannukset huomioidaan vuoden 2027 talousarvion valmistelussa.

Alkuperäinen asiakirja