Kaupunginhallitus · 24.8.2026

Omavelkainen takaus Raision Vuokra-asunnot Oy:n Kuloistenkorento-hankkeen korkotukilainaan

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää että: Raision kaupunki myöntää Raision Vuokra-asunnot Oy:n Kuloistenkorento-hanketta varten nostettavalle korkotukilainalle enintään 4 800 344,00 euron suuruisen omavelkaisen takauksen; takaus kattaa lainan pääoman lisäksi siihen liittyvät korot, viivästyskorot, kulut ja muut liitännäiskustannukset täysimääräisesti; takaus on voimassa siihen saakka, kunnes kaikki taattavaan lainaan perustuvat velvoitteet on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle; viitaten Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta annettuun komission päätökseen 2012/21/EU kaupunginvaltuusto toteaa, että takauksen kohteena oleva hanke kuuluu valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon piiriin ja että takaus voidaan lukea kaupungin myöntämäksi SGEI-tueksi; sekä kaupunginhallitus oikeutetaan tekemään päätökseen teknisluonteiset tarkistukset lainan lopullisen määrän ja rahoitusasiakirjojen edellyttämällä tavalla. takauksesta peritään vuosittainen takausprovisio kaupungin voimassa olevien rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteiden mukaisesti, kuitenkin vähintään 0,3 prosenttia takauksen määrästä; sekä takauksen ehtona on kaupungin hyväksymien riittävien vastavakuuksien asettaminen.

Alkuperäinen asiakirja