Kaupunginhallitus · 15.12.2025

Periaatepäätös Tampere - Turku - Naantali -yhteysvälin ostoliikenteen käynnistämisestä vuodesta 2031 alkaen

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. Henkilöstöjohtaja Piia Syvänen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 19.07. Pidettiin kokoustauko klo 19.07-19.15.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä periaatepäätöksen Tampere-Turku-Naantali -yhteysväliin osallistumisesta. Nettokustannusosuudeksi muodostuu Raision kaupungin osalta noin 400 000 euroa vuodessa. Päätös on ehdollinen ja se edellyttää, että kaikki seuraavat ehdot täyttyvät: Liikenne toteutetaan riittävällä vuorovälillä (noin tunti) ja se mahdollistaa asioinnin myös ilta-aikaan Kuntien maksama liikenne korvaa nykyisen, harvaan liikennöidyn markkinaehtoisen liikennetarjonnan eli myös parhaiden vuorojen tulot tulevat kunnille Kaikki keskusteluissa mukana olleet radanvarsikunnat osallistuvat kustannuksiin viranhaltijakeskusteluiden mukaisesti.

Alkuperäinen asiakirja