Kaupunginhallitus · 24.3.2025
Valtuutettu Aleksi Suron ym. valtuutettujen aloite kaupunkilaisille suunnatusta kaupunginvaltuuston kyselytunnista
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus 24.03.2025 § 115 336/00.01.02.00/2025 Valmistelija: hallintojohtaja Anni Hakala, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi Asukkaiden ja kuntapäättäjien vuorovaikutuksen lisäämisen tarve on noussut esiin valtuustoaloitteessa mainittujen lisäksi myös valtuuston työskentelyn itsearviointien yhteydessä ja teema on nostettu pohdintaan uutta valtuustokautta valmisteltaessa. Konsernipalveluissa on alustavasti ideoitu kuntalaisten ja kuntapäättäjien yhteistä vapaamuotoista "Tutustu päättäjiin" -kahvittelutilaisuutta kaupungintalolla esimerkiksi syksyn 2025 aikana. Aloitteen mukainen kyselytunti voitaisiin valmistella ja järjestää ensimmäistä kertaa ensi vuoden aikana, jotta uusi valtuustokausi on ennättänyt olla käynnissä jonkin aikaa ennen kyselytunnin toteuttamista. Päätöksentekopalvelut valmistelevat yhdessä viestintäpalvelujen kanssa aloitteen mukaisen kyselytunnin toimintamallin ja kyselytuntia pilotoidaan vuoden 2026 aikana. Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.