Kaupunginvaltuusto · 10.11.2025
Palveluverkko/Koulut
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Puheenjohtaja Esa Ylisirniö kertoi kokouksen alussa saamastaan kannanotosta ja nimilistoista kyläkoulujen puolesta. Hallintojohtaja Matti Bergman esitteli kaupungin taloustilannetta ja tilahallinnan päällikkö Jari Näränen kertoi tilahallinnan näkemyksen kouluverkkoon. Jari Ingerttilä esitti, että 1) Olkijoen, Tikkalan ja Jokelan koulujen lakkauttamisessa tarkastellaan oppilaiden minimimäärää 40 ja yhdysluokan kokoa, sillä pienen opetusryhmän toteuttaminen yleisopetuksessa on taloudellisesti kestämätöntä. Kun em. koulujen oppilasmäärä on jäämässä 40 tai sen alle tai yhdysluokan oppilasmääräksi on muodostumassa 12 tai sen alle, koulu sulkeutuu siitä syyskaudesta lukien, kun em. rajoista jompikumpi täyttyy. Yhdysluokan osalta tarkastelu tehdään kahden perättäisen ikäluokan muodostaman yhdysluokan mukaan. Tarkastelu perustuu kuluvan vuoden tilastointipäivän mukaiseen oppilasmäärään ja tulevan vuoden oppilaaksiotossa koululle osoitettavien yleisopetuksen oppilasmäärään. Ensimmäinen tarkastelu tehdään tilastointipäivän 2026 ja oppilaaksioton 2027 mukaisesti. Sulkeutumisajankohdat tämänhetkisillä ennakkotiedoilla olisivat: Olkijoki ja Tikkala syksyllä 2027 ja Jokela syksyllä 2028. 2) Edellä mainitut koulut ovat syksystä 2026 alkaen kolmiopettajaisia ja kouluille muodostuu yhdysluokat. Samalla koulunkäynninohjaajaresurssi suhteutetaan oppilasmäärään ja tuen tarpeeseen. 3) Osana kouluverkkoa ja talouden tasapainottamista luovutaan Jokelan ja Harakkamäen vuokratiloista niin nopeasti kuin se on mahdollista. 4) Olkijoen ja Jokelan koulun oppilaat siirretään koulun sulkeuduttua kokonaisuudessaan Pattasiin, jotta sisarussuhteet tuovat turvaa ja kaverisuhteet säilyvät. Tikkalan koulun oppilaat siirretään Honganpaloon ja Haapajoelle, vaarantamatta sisarusyhteyttä ja kaverisuhteita. 5) Käynnistetään selvitystyö koulukuljetuksen kilometrirajan laskemiseksi. 6) Selvitetään lakkautuvien koulujen hyväkuntoisten tilojen jatkokäyttömahdollisuudet sekä lasten ja nuorten liikunta- ja kerhotoimintojen turvaaminen em. kylillä jatkossakin. 7) Kouluverkkoselvitystä jatketaan muiden alueiden osalta, jotta koko verkko saadaan valmiiksi tällä valtuustokaudella. Mirva Kuosmanen, Tita Haapajoki, Carita Kauppinen ja Arja Maliniemi kannattivat esitystä. Minna Aalto esitti, että Jokelan, Olkijoen ja Tikkalan kouluja ei lakkauteta annetun esityksen mukaisesti. Niin kauan, kun koulujen oppilasmäärä on vähintään 40, tulee koulujen toiminnan jatkua. Luokkakoot eivät myöskään yksinään saa vaikuttaa koulun sulkemispäätökseen vaan koko koulun lapsimäärän tulee olla määrittävä tekijä. Sitten kun oppilasmäärä on pysyvästi alle 40, tilannetta voidaan tarkastella uudelleen. Nämä koulut ovat toimivia ja oppilasmääriltään inhimillisen kokoisia yksiköitä, jotka ylläpitävät kylien vetovoimaa sekä elinvoimaa. Ne ovat tärkeä osa paikallista yhteisöä ja identiteettiä. Meidän tulee pitää kiinni kylien asukkaista tilanteessa, jossa olemme huolissamme kaupungin väkiluvun kehityksestä. Koulujen sulkeminen ei ole näillä lapsimäärillä pedagogisesti perusteltua. Päätöksenteossa tulee huomioida alueellinen oikeudenmukaisuus, lapsen etu ja kaupungin strategiassa mainitut seikat liittyen lapsiystävällisyyteen ja kylien merkitykseen koko kaupungille. Rami Sarajärvi ja Jari Törmikoski kannattivat esitystä. Aluksi lautakunta suoritti äänestyksen Jari Ingerttilän ja Minna Aallon vastaesityksistä. Jaa-äänen antaneet olivat Jari Ingerttilän esityksen kannalla ja Ei-äänen antaneet Minna Aallon esityksen kannalla. Äänestyksen tulos 7 Jaa-ääntä ja 3 Ei-ääntä, poissa 1. Jaa-äänen antoi: Tita Haapajoki, Aki Huhtala, Jari Ingerttilä, Carita Kauppinen, Mirva Kuosmanen, Arja Maliniemi ja Esa Ylisirniö. Ei-äänen antoi: Minna Aalto, Rami Sarajärvi ja Jari Törmikoski. Poissa: Anne Lenkola Äänestyksen jälkeen lautakunta suoritti toisen äänestyksen voittaneen Jari Ingerttilän vastaesityksen ja opetus- ja kasvatusjohtajan esityksen välillä. Jaa-äänen antaneet olivat opetus- ja kasvatusjohtajan päätösesityksen kannalla ja Ei-äänen antaneet Jari ingerttilän vastaesityksen kannalla. Äänestyksen tulos 0 Jaa-ääntä ja 10 Ei-ääntä, poissa 1. Jaa äänen antoi: - Ei-äänen antoi: Minna Aalto Tita Haapajoki, Aki Huhtala, Jari Ingerttilä, Carita Kauppinen, Mirva Kuosmanen, Arja Maliniemi, Rami Sarajärvi, Esa Ylisirniö ja Jari Törmikoski. Poissa: Anne Lenkola. Päätökseksi tuli Jari Ingerttilän vastaesitys: 1) Olkijoen, Tikkalan ja Jokelan koulujen lakkauttamisessa tarkastellaan oppilaiden minimimäärää 40 ja yhdysluokan kokoa, sillä pienen opetusryhmän toteuttaminen yleisopetuksessa on taloudellisesti kestämätöntä. Kun em. koulujen oppilasmäärä on jäämässä 40 tai sen alle tai yhdysluokan oppilasmääräksi on muodostumassa 12 tai sen alle, koulu sulkeutuu siitä syyskaudesta lukien, kun em. rajoista jompikumpi täyttyy. Yhdysluokan osalta tarkastelu tehdään kahden perättäisen ikäluokan muodostaman yhdysluokan mukaan. Tarkastelu perustuu kuluvan vuoden tilastointipäivän mukaiseen oppilasmäärään ja tulevan vuoden oppilaaksiotossa koululle osoitettavien yleisopetuksen oppilasmäärään. Ensimmäinen tarkastelu tehdään tilastointipäivän 2026 ja oppilaaksioton 2027 mukaisesti. Sulkeutumisajankohdat tämänhetkisillä ennakkotiedoilla olisivat: Olkijoki ja Tikkala syksyllä 2027 ja Jokela syksyllä 2028. 2) Edellä mainitut koulut ovat syksystä 2026 alkaen kolmiopettajaisia ja kouluille muodostuu yhdysluokat. Samalla koulunkäynninohjaajaresurssi suhteutetaan oppilasmäärään ja tuen tarpeeseen. 3) Osana kouluverkkoa ja talouden tasapainottamista luovutaan Jokelan ja Harakkamäen vuokratiloista niin nopeasti kuin se on mahdollista. 4) Olkijoen ja Jokelan koulun oppilaat siirretään koulun sulkeuduttua kokonaisuudessaan Pattasiin, jotta sisarussuhteet tuovat turvaa ja kaverisuhteet säilyvät. Tikkalan koulun oppilaat siirretään Honganpaloon ja Haapajoelle, vaarantamatta sisarusyhteyttä ja kaverisuhteita. 5) Käynnistetään selvitystyö koulukuljetuksen kilometrirajan laskemiseksi. 6) Selvitetään lakkautuvien koulujen hyväkuntoisten tilojen jatkokäyttömahdollisuudet sekä lasten ja nuorten liikunta- ja kerhotoimintojen turvaaminen em. kylillä jatkossakin. 7) Kouluverkkoselvitystä jatketaan muiden alueiden osalta, jotta koko verkko saadaan valmiiksi tällä valtuustokaudella. Jari Törmikoski jätti asiasta eriävän mielipiteen. Lautakunta piti jaloittelutauon tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.54 - 19.04. Jari Näränen poistui kokouksesta klo 19.04 Kaupunginhallitus 04.11.2025 § 329 Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Pauliina Kanervo ja opetuksen vastuurehtori Anne-Maria Tokola
Äänestykset
Äänestys 1
Jaa7 Voitti
–
Ei3
–
- Jaa 7
- Ei 3
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Äänestyksen tulos 7 Jaa-ääntä ja 3 Ei-ääntä, poissa 1.
Pöytäkirja kertoo vain äänimäärät. Jäsenten äänet löytyvät alkuperäisestä pöytäkirjasta tai sen äänestysliitteestä.
Äänestys 2
Jaa0
–
Ei10 Voitti
–
- Jaa 0
- Ei 10
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Äänestyksen tulos 0 Jaa-ääntä ja 10 Ei-ääntä, poissa 1.
Pöytäkirja kertoo vain äänimäärät. Jäsenten äänet löytyvät alkuperäisestä pöytäkirjasta tai sen äänestysliitteestä.
Äänestys 3
Ei8 Voitti
Liisa Lumijärven esitys
- Jaana HautamäkiSDP
- Marko SalmelaSDP
- Aimo KarppinenKESK
- Liisa LumijärviKESK
- Sari PekkalaKESK
- Samuli ÄijäläKESK
- Jani EteläahoKOK
- Sari NurroKOK
- Jaa 3
- Ei 8
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Annetussa äänestyksessä Katja Laurilan esitys sai 3 JAA-ääntä (Honka Aleksi, Laurila Katja, Pääkkö Meeri) ja Liisa Lumijärven esitys sai 8 EI-ääntä (Eteläaho Jani, Äijälä Samuli, Pekkala Sari, Lumijärvi Liisa, Karppinen Aimo, Salmela Marko, Nurro Sari, Hautamäki Jaana).
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 1 | 0 | 0 | 0 |
| SDP | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KESK | 0 | 4 | 0 | 0 |
| KOK | 0 | 2 | 0 | 0 |
| PS | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Ei tiedossa | 1 | 0 | 0 | 0 |
Äänestys 4
Jaa0
Kaupunginjohtajan esitys
Ei8 Voitti
Liisa Lumijärven esitys
- Jaana HautamäkiSDP
- Marko SalmelaSDP
- Aimo KarppinenKESK
- Liisa LumijärviKESK
- Sari PekkalaKESK
- Samuli ÄijäläKESK
- Jani EteläahoKOK
- Sari NurroKOK
Tyhjä 3
- Jaa 0
- Ei 8
- Tyhjä 3
- Poissa 0
Tulos: Annetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys sai 0 JAA-ääntä ja Liisa Lumijärven esitys sai 8 EI-ääntä (Pekkala Sari, Hautamäki Jaana, Salmela Marko, Äijälä Samuli, Karppinen Aimo, Eteläaho Jani, Nurro Sari, Lumijärvi Liisa), tyhjää 3 (Honka Aleksi, Laurila Katja, Pääkkö Meeri) Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on äänin 0 - 8, 3 tyhjää, hyväksynyt Liisa Lumijärven kannatetun muutosesityksen asiassa.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| SDP | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KESK | 0 | 4 | 0 | 0 |
| KOK | 0 | 2 | 0 | 0 |
Äänestys 5
Jaa26 Voitti
Kaupunginhallituksen esitys
- Marko AnttilaSDP
- Pentti HaapaniemiSDP
- Jaana HautamäkiSDP
- Kari LaurilaSDP
- Arja MaliniemiSDP
- Marko SalmelaSDP
- Paavo TörmiSDP
- Pirkko ValtanenSDP
- Jari IngerttiläKESK
- Elina JaakolaKESK
- Aimo KarppinenKESK
- Juha KorpiKESK
- Matti LaurilaKESK
- Liisa LumijärviKESK
- Kristiina Mutka-LeinonenKESK
- Sari PekkalaKESK
- Pekka PoukkulaKESK
- Nina PulkkanenKESK
- Pyry SuonsivuKESK
- Samuli ÄijäläKESK
- Jani EteläahoKOK
- Matti HonkalaKOK
- Virpi HonkalaKOK
- Jouni LeinonenKOK
- Sari NurroKOK
- Mirva KuosmanenKD
Ei17
Raahen Vasemmiston valtuustoryhmän esitys
- Minna AaltoVAS
- Risto HeinonenVAS
- Aleksi HonkaVAS
- Matti NikulaVAS
- Niilo OjalaVAS
- Tarja OllanketoVAS
- Seppo SorvariVIHR
- Antero AulakoskiKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Saara HolappaKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Hanna-Leena MattilaKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Pasi ParkkilaKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Elsi YlikuljuKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Anu MattilaPS
- Timo MattilaPS
- Meeri PääkköPS
- Jari SeppänenPS
- Katja Laurila
Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.
- Jaa 26
- Ei 17
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Annetussa äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys sai 26 JAA-ääntä (Mutka-Leinonen Kristiina, Nurro Sari, Törmi Paavo, Jaakola Elina, Äijälä Samuli, Poukkula Pekka, Honkala Virpi, Haapaniemi Pentti, Eteläaho Jani, Hautamäki Jaana, Pulkkanen Nina, Maliniemi Arja, Anttila Marko, Kuosmanen Mirva, Karppinen Aimo, Laurila Matti, Korpi Juha, Suonsivu Pyry-Pekka, Leinonen Jouni, Laurila Kari, Pekkala Sari, Salmela Marko, Lumijärvi Liisa, Honkala Matti, Ingerttilä Jari, Valtanen Pirkko) ja Raahen Vasemmiston valtuustoryhmän esitys sai 17 EI-ääntä (Nikula Matti, Mattila Timo, Ylikulju Elsi, Parkkila Pasi, Honka Aleksi, Pääkkö Meeri, Sorvari Seppo, Ollanketo Tarja, Mattila Hanna-Leena, Aalto Minna, Ojala Niilo, Seppänen Jari, Heinonen Risto, Aulakoski Antero, Mattila Anu, Holappa Saara, Laurila Ka
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 6 | 0 | 0 |
| SDP | 8 | 0 | 0 | 0 |
| VIHR | 0 | 1 | 0 | 0 |
| KESK | 12 | 5 | 0 | 0 |
| KOK | 5 | 0 | 0 | 0 |
| KD | 1 | 0 | 0 | 0 |
| PS | 0 | 4 | 0 | 0 |
| Ei tiedossa | 0 | 1 | 0 | 0 |