Kaupunginvaltuusto · 29.9.2025

Valtuustoaloite: Liputus

Päätös

Keskustelun kuluessa Pekka Poukkula teki esityksen, että aloitteeseen ei anneta hallintojohtaja Matti Bergmanin valmistelemaa vastausta, vaan esitän seuraavaa: "Suomessa meillä on yhteinen lippu, siniristilippu, joka symboloi koko kansakuntaamme. Suomen lippu yhdistää meitä ja toimii kansallisen yhtenäisyyden ja tasa-arvon merkkinä. Raahen kaupungin nykyinen liputuskäytäntö on jo tämän linjan mukainen, joten sitä ei ole tarvetta muuttaa. Jokaiselle ihmiselle kuuluu jakamaton ihmisarvo. Tämä on lähtökohta, jota ei tarvitse erikseen liputtaa. Juuri siksi Suomen lipun alla on tila jokaiselle kansalaiselle yhdenvertaisesti. Kansan yhtenäisyys korostuu etenkin tässä maailman tilanteessa. Jos avaamme oven yhden järjestön tai aatteen liputukselle, joudumme olemaan valmiita hyväksymään saman oikeuden myös muille, Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa jonain päivänä julkisessa tilassa liehuu jokin muu lippu, jota suuri osa kuntalaisista ei koe sopivaksi tai toivottavaksi. Meidän tehtävämme päättäjinä on huolehtia siitä, että julkinen tila pysyy kaikkien yhteisenä ja neutraalina. Siksi esitän, että julkisissa lipputangoissa, mukaan lukien Museonranta, jatketaan Raahen kaupungin nykyistä liputuskäytäntöä." Esa Kinnunen ja Jari Seppänen kannattivat Pekka Poukkulan esitystä. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, joten kaupunginhallituksen tulee äänestää asiassa. Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja esitti sähköistä äänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Pekka Poukkulan esitystä, äänestävät EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Annetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys sai 5 JAA-ääntä (Orava Anne-Mari, Ollanketo Tarja, Ylisirniö Kirsi, Nikula Matti, Salmela Marko) ja Pekka Poukkula esitys sai 4 EI-ääntä (Poukkula Pekka, Kinnunen Esa, Seppänen Jari, Lumijärvi Liisa), yksi tyhjää (Sari Pekkala) ja yksi poissa (Anu Mattila). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on äänin 5 - 4, 1 tyhjää, 1 poissa, hyväksynyt kaupunginjohtajan esityksen asiassa. Kokous keskeytettiin teknisen tauon ajaksi klo 20.12 - 20.16. Kaupunginvaltuusto 28.04.2025 § 44 Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle: Annetaan valtuustoaloitteeseen hallintojohtaja Matti Bergmanin valmistelema vastaus. Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa5 Voitti

Kaupunginjohtajan esitys

Ei4

Pekka Poukkula esitys

Tyhjä 1: Sari PekkalaKESK

Poissa 1

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 5
  • Ei 4
  • Tyhjä 1
  • Poissa 1

Tulos: Annetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys sai 5 JAA-ääntä (Orava Anne-Mari, Ollanketo Tarja, Ylisirniö Kirsi, Nikula Matti, Salmela Marko) ja Pekka Poukkula esitys sai 4 EI-ääntä (Poukkula Pekka, Kinnunen Esa, Seppänen Jari, Lumijärvi Liisa), 1 tyhjää (Sari Pekkala) ja 1 poissa (Anu Mattila). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on äänin 5 - 4, 1 tyhjää, 1 poissa, hyväksynyt kaupunginjohtajan esityksen asiassa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 2000
SDP 2000
KESK 0310
KOK 1000
PS 0100

Äänestys 2

Tyhjä 2: Sari PekkalaKESK, Tiina HanhikorpiPS

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 20
  • Ei 21
  • Tyhjä 2
  • Poissa 0

Tulos: Annetussa äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys sai 20 JAA-ääntä (Anttila Marko, Eteläaho Jani, Rautio Risto, Flink Vesa, Honkala Matti, Hänninen Katja, Kallela Jaakko, Laurila Kari, Lehmusketo Viljo, Maliniemi Arja, Nikula Matti, Nurro Sari, Ojala Niilo, Ollanketo Tarja, Pihlajamaa Esa, Sorvari Seppo, Törmi Paavo, Valtanen Pirkko, Ylisirniö Esa, Ylisirniö Kirsi) ja Jari Törmikosken esitys sai 21 EI-ääntä (Ahokas-Tuohinto Pirkko, Kaurala Reijo, Haapajoki Tita, Hummastenniemi Matti, Jaakola Elina, Karppinen Aimo, Oikarinen Matti, Lumijärvi Liisa, Mattila Anu, Laurila Matti, Mattila Timo, Mutka-Leinonen Kristiina, Törmikoski Jari, Poukkula Pekka, Linna Tapio, Pääkkö Meeri, Saarenpää Eetu, Seppänen Jari, Törmäkangas Jonne, Ylikulju Elsi, Äijälä Samuli), 2 tyhjää (Hanhikorpi Tiina, Pekkala

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 7000
SDP 6000
VIHR 1000
KESK 01310
KOK 5000
KD 1000
PS 0610
Ei tiedossa 0200

Äänestys 3

Jaa6 Voitti

Kaupunginjohtajan esitys

Ei4

Samuli Äijälän esitys

Tyhjä 1: Sari PekkalaKESK

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 6
  • Ei 4
  • Tyhjä 1
  • Poissa 0

Tulos: Annetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys sai 6 JAA-ääntä (Honka Aleksi, Hautamäki Jaana, Salmela Marko, Eteläaho Jani, Turunen Merja, Nurro Sari) ja Samuli Äijälän esitys sai 4 EI-ääntä (Lumijärvi Liisa, Karppinen Aimo, Pääkkö Meeri, Äijälä Samuli), 1 tyhjää (Pekkala Sari). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on äänin 6 - 4, 1 tyhjää, hyväksynyt kaupunginjohtajan esityksen asiassa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 2000
SDP 2000
KESK 0310
KOK 2000
PS 0100

Äänestys 4

Jaa27 Voitti

Kaupunginhallituksen esitys

Tyhjä 2: Hanna-Leena MattilaKESK, Sari PekkalaKESK

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 27
  • Ei 14
  • Tyhjä 2
  • Poissa 0

Tulos: Annetussa äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys sai 27 JAA-ääntä (Aalto Minna, Anttila Marko, Eteläaho Jani, Haapaniemi Pentti, Huhtala Aki, Heinonen Risto, Honka Aleksi, Honkala Matti, Honkala Virpi, Ingerttilä Jari, Karppinen Aimo, Korpi Juha, Laurila Kari, Laurila Katja, Maliniemi Arja, Mutka-Leinonen Kristiina, Nikula Matti, Nurro Sari, Ojala Niilo, Ollanketo Tarja, Pulkkanen Nina, Ylisirniö Kirsi, Salmela Marko, Sorvari Seppo, Suonsivu Pyry, Törmi Paavo, Valtanen Pirkko) ja Samuli Äijälän esitys sai 14 EI-ääntä (Aulakoski Antero, Holappa Saara, Jaakola Elina, Kinnunen Esa, Kuosmanen Mirva, Lumijärvi Liisa, Mattila Anu, Mattila Timo, Parkkila Pasi, Poukkula Pekka, Pääkkö Meeri, Seppänen Jari, Ylikulju Elsi, Äijälä Samuli), 2 tyhjää (Mattila Hanna-Leena, Pekkala Sari). Puheenjohtaja

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 6000
SDP 8000
VIHR 1000
KESK 5920
KOK 5000
KD 0100
PS 0400
Ei tiedossa 2000

Alkuperäinen asiakirja