Kaupunginvaltuusto · 12.10.2026

Selvitys Porin varhaiskasvatuksen johtamisesta, työhyvinvoinnista ja johtamisrakenteista, valtuustoaloite, valtuutetut Heidi Sakari ja Tomi Aalto

  • Diaarinumero: PRIDno-2026-3442

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginvaltuusto päätti lähettää kaupunginhallitukselle valtuuston päätösten täytäntöönpanon yhteydessä käsiteltäväksi valtuutettu Heidi Sakarin jättämän seuraavan toivomusponnen: "Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Porin kaupunki jatkaa varhaiskasvatuksen johtamisen ja henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämistä sekä Selvittää apulaisjohtajamallin kehittämisen ja laajentamisen edellyttämät määrärahat tulevaa talousarviovalmistelua varten sekä yhtenäistää tehtävänkuvat ja perehdytyksen. Selvittää ja korjaa Numeron-työvuorosuunnittelun käyttöönottoon ja toimintakäytäntöihin liittyvät epäkohdat huomioiden henkilöstön työhyvinvoinnin ja lasten tarpeet. Varmistaa henkilöstön kuulemisen sekä epäasialliseen kohteluun ja johtamisen epäkohtiin puuttumisen. Raportoi vuoden 2026 työhyvinvointikyselyn tuloksista, kehittämistoimenpiteistä ja niiden vaikuttavuudesta kaupunginvaltuustolle vuoden 2027 aikana."

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa tarkoittaa: Jaa
Ei tarkoittaa: Ei
  • Jaa 54
  • Ei 5
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: Asiassa suoritetaan äänestys

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 8000
SDP 19000
VIHR 4000
KESK 6000
KOK 14000
KD 2000
PS 0500
Ei tiedossa 1000
Kaikki äänet (59)

Asiakirjan teksti

Perustelut

Valtuutetut Heidi Sakari ja Tomi Aalto jättivät kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.4.2026 § 64 Selvitys Porin varhaiskasvatuksen johtamisesta, työhyvinvoinnista ja johtamisrakenteista -valtuustoaloitteen. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 4.5.2026 § 196 pyytää aloitteesta sivistyslautakunnan lausunnon. Sivistyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 25.8.2026 § 97. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 5.10.2026 § 393. Asian esittely ja aikaisempi käsittely ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetun lausunnon tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Kokouskäsittely

Valtuutettu Heidi Sakari teki valtuutettu Tomi Aallon kannattamana seuraavan palautusehdotuksen: "Asia palautetaan valmisteluun." Valtuutettu Viliina Välimäki kannatti asian käsittelyn jatkamista. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Krista Kiuru totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu palautusehdotus ja koska on kannatettu myös asian käsittelyn jatkamista, niin asiasta on äänestettävä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti, että äänestys suoritetaan Aapelin kokoustyötilassa sähköisesti seuraavan äänestysesityksen mukaan: JAA: Asian käsittelyä jatketaan. EI: Valtuutettu Heidi Sakarin tekemä ja valtuutettu Tomi Aallon kannattama palautusehdotus: Asia palautetaan valmisteluun. Äänestyksessä annettiin yhteensä 59 ääntä, jotka jakautuivat seuraavasti: 54 JAA-ääntä, 5 EI-ääntä. Tyhjiä ääniä ei annettu. Äänin 54-5 asian käsittelyä jatkettiin. Valtuutettu Heidi Sakari jätti asiassa seuraavan toivomusponnen: "Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Porin kaupunki jatkaa varhaiskasvatuksen johtamisen ja henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämistä sekä Selvittää apulaisjohtajamallin kehittämisen ja laajentamisen edellyttämät määrärahat tulevaa talousarviovalmistelua varten sekä yhtenäistää tehtävänkuvat ja perehdytyksen. Selvittää ja korjaa Numeron-työvuorosuunnittelun käyttöönottoon ja toimintakäytäntöihin liittyvät epäkohdat huomioiden henkilöstön työhyvinvoinnin ja lasten tarpeet. Varmistaa henkilöstön kuulemisen sekä epäasialliseen kohteluun ja johtamisen epäkohtiin puuttumisen. Raportoi vuoden 2026 työhyvinvointikyselyn tuloksista, kehittämistoimenpiteistä ja niiden vaikuttavuudesta kaupunginvaltuustolle vuoden 2027 aikana."

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto, 27.4.2026

Valtuutetut Heidi Sakari ja Tomi Aalto jättivät valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen: "Varhaiskasvatuksen henkilöstö tekee merkittävää ja vastuullista työtä lasten hyvinvoinnin, oppimisen ja turvallisen arjen rakentamisessa. Laadukas varhaiskasvatus edellyttää toimivia rakenteita, riittäviä resursseja sekä hyvää ja oikeudenmukaista johtamista. Porin varhaiskasvatuksessa on kuitenkin noussut esiin huolia työyhteisöjen toimivuudesta sekä esihenkilötyön laadusta. Henkilöstöltä on tullut viestejä kokemuksista, joissa johtamisen koetaan olevan epäjohdonmukaista, vuorovaikutus puutteellista tai työntekijöiden kohtelu epätasapuolista. Tällaiset kokemukset voivat heikentää työhyvinvointia ja lisätä kuormitusta työssä. Varhaiskasvatusala kärsii valtakunnallisesti henkilöstöpulasta, ja työhyvinvoinnilla sekä johtamiskulttuurilla on suuri merkitys henkilöstön saatavuuteen, pysyvyyteen ja alan veto- ja pitovoimaan. Hyvä johtaminen on keskeinen tekijä myös varhaiskasvatuksen laadun ja lasten arjen turvallisuuden kannalta. Edellä mainitun perusteella esitämme, että Porin kaupunki tekee kokonaisvaltaisen selvityksen varhaiskasvatuksen johtamisen nykytilasta sekä työhyvinvoinnista. Selvityksessä tulisi tarkastella ainakin seuraavia asioita: 1. Varhaiskasvatuksen henkilöstön työhyvinvointia, mukaan lukien viimeisimpien henkilöstökyselyjen tulokset. 2. Sairauspoissaolojen ja henkilöstön vaihtuvuuden kehitystä varhaiskasvatuksessa viimeisten vuosien aikana. 3. Esihenkilöiden vastuualuetta ja johtamisrakenteita, kuten alaisten määrää per esihenkilö sekä johtajien hallinnollisen työn määrää. 4. Henkilöstön kokemuksia johtamisesta, esimerkiksi erillisen varhaiskasvatukseen kohdennetun kyselyn tai muun arvioinnin avulla. 5. Mahdollisia kehittämistoimenpiteitä, joilla voidaan vahvistaa esihenkilötyötä, työhyvinvointia ja henkilöstön pysyvyyttä. Lisäksi esitämme, että selvityksen pohjalta valmistellaan toimenpideohjelma varhaiskasvatuksen johtamisen kehittämiseksi, ja että selvityksen tulokset sekä suunnitellut toimenpiteet tuodaan valtuuston käsiteltäväksi. Tavoitteena on vahvistaa Porin varhaiskasvatuksen työhyvinvointia, johtamisen laatua sekä henkilöstön pysyvyyttä ja varmistaa, että varhaiskasvatus pystyy tarjoamaan lapsille turvallisen ja laadukkaan kasvuympäristön Heidi Sakari Tomi Aalto Perussuomalaiset Pori 27.4.2026" Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja