Kaupunginvaltuusto · 8.6.2026

Vuoden 2025 tilinpäätös

  • Diaarinumero: PRIDno-2026-166

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä yksimielisesti kaupunginhallituksen ja tarkastuslautakunnan päätösehdotukset.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 30.3.2026 § 126 käsitellyt Porin kaupungin tilinpäätöstä vuodelta 2025. Kaupunginhallituksen tilinpäätöksen esittely ja käsittely ovat luettavissa asian historiatiedoista. Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 5.5.2026 § 36 Tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2025 käsitellyt asiaa seuraavasti: "Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus käsitteli vuoden 2025 tilinpäätöstä kokouksessaan 30.3.2026 § 126. Kaupunginhallitus esittää tilikauden 360 178 037,85 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa: 1. Puretaan kirjattuja Porin Veden poistoeroja suunnitelman mukaan 33 333,24 euroa. 2. Tuloutetaan perintörahaston käyttö OnniTV-kokeiluun ja asumisneuvontahankkeeseen 102 964,89 euroa. 3. Rahastoidaan luovutusvoiton osuus Pori Energia Oy:n vähemmistöosuuden myynnistä Oman pääoman Pori-rahastoon 355 872 754,01 euroa. 4. Siirretään tilikauden ylijäämä 4 441 581,97 euroa oman pääoman yli-/alijäämätilille. Kaupunginhallitus antaa talous- ja hallintojohtajalle valtuuden tehdä tilinpäätökseen teknisiä korjauksia allekirjoituksen jälkeen, mikäli tilintarkastuksen yhteydessä niihin tulee tarvetta. Tarkastuslautakunta kuuli kaupunginjohtajan sekä talous- ja hallintojohtaja alustuksen asiasta kokouksessaan 24.3.2026. Tarkastuslautakunta on merkinnyt kaupungin tilinpäätöksen tiedoksi kokouksessaan 21.4.2026 pykälässä 31. Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon. Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille. Kuntalain 121 § edellyttää, että jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, tarkastuslautakunnan on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikauden sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä.” JHT, HT-tilintarkastaja Minna Ainasvuori vastuunalaisena tilintarkastajana laatima tilintarkastuskertomus vuodelta 2025 on seuraavan sisältöinen: "TILINTARKASTUSKERTOMUS 2025 Porin kaupunginvaltuustolle Olemme tarkastaneet Porin kaupungin hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2025. Tilinpäätös sisältää kaupungin taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Lisäksi tilinpäätös sisältää kaupungin liikelaitosten erillistilinpäätökset. Tilinpäätökseen kuuluva konsernitilinpäätös sisältää konsernin taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot. Kaupunginhallituksen ja muiden tilivelvollisten velvollisuudet Kaupunginhallitus ja muut tilivelvolliset ovat vastuussa kaupungin hallinnosta ja taloudenhoidosta tilikaudella. Kaupunginhallitus ja muu konsernijohto vastaavat kuntakonsernin ohjauksesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä. Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta ja siitä, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan kaupungin tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat toimintakertomuksessa tehneet selkoa kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan sekä konsernivalvonnan järjestämisestä. Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja vastaavat myös sisäisen valvonnan järjestämisestä ja sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä. Tilintarkastajan velvollisuudet Olemme tarkastaneet tilikauden hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti olennaisten virheiden ja puutteiden havaitsemiseksi ja raportoimiseksi tarkastuksen tuloksina. Hallinnon tarkastuksessa olemme selvittäneet toimielinten jäsenten ja tehtäväalueiden johtavien viranhaltijoiden toiminnan lainmukaisuutta. Kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan sekä konsernivalvonnan järjestämisen asianmukaisuutta olemme tarkastaneet ottaen huomioon toimintakertomuksessa niistä esitetyt selonteot. Muodostamme käsityksen tilintarkastuksen kannalta relevantista sisäisestä valvonnasta pystyäksemme suunnittelemaan asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet ja voidaksemme lausua sisäisen valvonnan järjestämisestä mutta emme siinä tarkoituksessa, että pystyisimme antamaan lausunnon kaupungin sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Lisäksi olemme tarkastaneet valtionosuuksien perusteista annettujen tietojen oikeellisuutta. Olemme tehneet tarkastuksen riittävän varmuuden saamiseksi siitä, onko hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa olemme tarkastaneet riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä. Tarkastuksen tulokset Kaupungin hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Kaupungin sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta on järjestetty asianmukaisesti. Valtionosuuksien perusteista annetut tiedot ovat oikeita. Kaupungin tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan tilikauden tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta. Lausunnot tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä. Esitämme vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta. Porissa, sähköisen allekirjoituksen päivämäärällä BDO Oy tilintarkastusyhteisö Minna Ainasvuori, JHT, HT" Tarkastuslautakunta päätti: merkitä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2025 tiedoksi ja liittää sen pöytäkirjaan tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksen jälkeen todeta, että tilintarkastaja on vuotta 2025 koskevassa tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltaan tilikaudelta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi valtuustolle esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2025 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.2025–31.12.2025 Asian liitteinä ovat Porin kaupungin tilinpäätös vuodelta 2025, Porin kaupungin tilintarkastuskertomus 2025 ja tarkastuslautakunnan 5.5.2025 § 36 pöytäkirjanote.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää tilikauden 360 178 037,85 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa: Puretaan kirjattuja Porin Veden poistoeroja suunnitelman mukaan 33 333,24 euroa. Tuloutetaan perintörahaston käyttö OnniTV-kokeiluun ja asumisneuvontahankkeeseen 102 964,89 euroa. Rahastoidaan luovutusvoiton osuus Pori Energia Oy:n vähemmistöosuuden myynnistä Oman pääoman Pori-rahastoon 355 872 754,01 euroa. Siirretään tilikauden ylijäämä 4 441 581,97 euroa oman pääoman yli-/alijäämätilille. Tarkastuslautakunnan päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää: merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2025. hyväksyä vuoden 2025 tilinpäätöksen ja myöntää kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.2025–31.12.2025.

Kokouskäsittely

Merkitään, että kaupunginvaltuusto kuuli kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mikael Ropon puheenvuoron vuoden 2025 tilinpäätöksestä. Merkitään, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Krista Kiuru luovutti kokouksen puheenjohtajuuden kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Mari Kaunistolalle tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 18.55. Merkitään, että kaupunginvaltuusto kuuli seuraavat ryhmäpuheenvuorot: Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, valtuutettu Jarno Joensuu Kokoomuksen Porin valtuustoryhmä, valtuutettu Peetu Lahtinen Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä, valtuutettu Jaakko Jäntti Porin Keskustan valtuustoryhmä, valtuutettu Niko Viinamäki Vihreä valtuustoryhmä, valtuutettu Anna Kyhä-Mantere Perussuomalaisten valtuustoryhmä, valtuutettu Anssi Salmi Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä, kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Simo Korpela Merkitään, että valtuutettu Sampsa Kataja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 19.05. Merkitään, että varavaltuutettu Helvi Walli saapui kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 19.06. Merkitään, että valtuutettu Ari Nordström poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 19.08 Merkitään, että varavaltuutettu Raija Kukkakorpi saapui kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 19.08. Merkitään, että kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Mari Kaunistola luovutti kokouksen puheenjohtajuuden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Krista Kiurulle tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 19.38.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Sivistyslautakunta, 24.2.2026

Porin kaupungin vuoden 2025 tilinpäätös on kuntalain edellyttämä asiakirja, jossa virallisten laskelmien lisäksi selvitetään erityisesti valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tilinpäätösaineisto tulee käsitellä lautakunnissa. Sivistyslautakunnan talous toteutui ennustettua positiivisemmin. Vaikka vuoden 2025 talousarvioon tehtiin huomattavia sopeutustoimia, myös lainsäädännön ja toiminnallisten muutosten edellyttämistä määrärahalisäyksistä päätettiin. Merkittävin lainsäädännöllinen muutos oli oppimisen tuen uudistus, joka tuli voimaan 1.8.2025. Kustannuskehitys oli hyvin maltillista vuoden 2025 aikana. Toimintakulut kasvoivat 1,3 prosenttia. Toimintatuottoja kertyi hieman talousarviota vähemmän. Tuottojen määrä laski edelliseen vuoteen verrattuna 3,7 prosenttia. Sivistyslautakunnan toimintatuotot toteutuivat hieman talousarviota heikommin. Tuottoja kertyi kaikkiaan 0,05 miljoonaa euroa talousarviota vähemmän. Toteumaprosentti oli 99,4. Myyntituotot toteutuivat 0,8 miljoonaa euroa talousarviota paremmin. Esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvausten määrä nousi edelliseen vuoteen verrattuna. Lisäksi lastensuojelulain perusteella sijoitettujen lasten koulunkäynnin kotikuntakorvausten määrä kasvoi. Hyvinvointialue irtisanoi vuoden 2024 lopussa erityislasten kesäajan toiminnan, mikä puolestaan vähensi muita myyntituottoja. Maksutuottojen osalta varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja ja sivistävän koulutuksen lukukausi- ja kurssimaksuja kertyi talousarviota enemmän. Kaikkiaan maksutuottojen kertymä ylitti talousarvion 0,3 miljoonaa euroa. Tukien ja avustusten määrä sen sijaan väheni huomattavasti, ja kertymä oli 1,2 miljoonaa euroa talousarviota pienempi. Suurin syy oli se, että ulkopuolista hankerahoitusta saatiin merkittävästi vähemmän erityisesti valtion säästötoimenpiteiden vuoksi. Muiden tuottojen kertymä laski edellisestä vuodesta 0,1 miljoonaa euroa. Näiden määrään vaikuttavat usein kertaluonteiset ja satunnaiset tuloutukset, joiden kokonaismäärä on kuitenkin vähäinen. Toimintakulut kasvoivat 1,3 prosenttia, ja ne alittivat talousarviomäärärahan 1,2 miljoonalla eurolla. Toteumaprosentti oli 99,1. Henkilöstökulut kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 1,6 prosenttia (toteumaprosentti 99,8). Henkilötyövuosien kokonaismäärä oli hieman pienempi kuin vuonna 2024. Vakituisen henkilöstön määrä kasvoi, mutta määräaikaisia oli selvästi vähemmän. Varhaiskasvatuksen henkilöstöjärjestelyissä onnistuttiin. Määräaikaisia työsuhteita oli vuoteen 2024 verrattuna selvästi vähemmän. Hoidossa olevien lasten määrä oli myös pienempi verrattuna edelliseen vuoteen. Oppimisen tuen uudistus lisäsi syyslukukaudella tuntien ja tukitoimien määrää opetusyksikössä. Perusopetukseen valmistavan opetuksen määrä kasvoi lukuvuoden alusta lähiten. Tuntikehystä kasvatettiin kuitenkin maltillisesti, ja kehyksessä otettiin huomioon talousarviossa edellytetty oppilasmäärien vähenemisen vaikutus. Hankerahoituksen vähenemisellä oli myös vaikutusta henkilöstökuluihin. Myös opetusyksikössä määräaikaisia työsuhteita oli vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Merkittävä vaikutus henkilöstökulujen kehitykseen oli koulunkäynninohjaajien kesäajan lomautuksilla. Sairauspoissaoloja oli 2 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2024, mikä vähensi sijaiskuluja. Henkilöstökulut toteutuivat kokonaisuutena lähes talousarvion mukaisesti. Palvelujen ostot kasvoivat 2,9 prosenttia edellisestä vuodesta (toteumaprosentti 100,2). Merkittävin yksittäinen ylitys oli kotikuntakorvauksissa. Esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvausten sekä sijoitettujen lasten koulunkäynnin kotikuntakorvausten määrä kasvoi. Vastaavasti määrärahasäästöjä tuli useiden palvelujen osalta. Ateria- ja puhtauspalveluihin vaikuttivat varhaiskasvatuksen hoidossa olevien lasten määrän väheneminen ja oppilasmäärien lasku sekä puhtauspalveluiden kuluihin erityisesti palveluliikelaitoksen omat tehostamistoimenpiteet. Tarvikehankintoja tehtiin edellisvuotta 5,5 prosenttia vähemmän (toteumaprosentti 85,1). Merkittävin syy oli se, että koulujen ja päiväkotien käsi- ja pehmopaperihankinnat siirrettiin palveluliikelaitokselle, ja laskutus toteutettiin osana puhtauspalveluiden laskutusta. Uudis- ja peruskorjauskohteisiin kohdistuneiden hankintojen määrä väheni. Pieniä alle 10000 euron hankintoja, jotka toteutettiin käyttötalouden määrärahoilla, oli vähemmän kuin edellisenä vuotena. Oppimateriaali- ja koulutarvikehankinnat olivat edellisvuoden tasolla. Avustukset alittivat talousarvion määrärahan (toteumaprosentti 86,3). Avustusten kokonaismäärä laski 12,2 prosenttia vuodesta 2024. Kotihoidon tuen ja kotihoidon tuen kuntalisän kustannukset laskivat edelliseen vuoteen verrattuna 11,7 prosenttia. Kotihoidon tuen kuntalisä lakkautettiin vuoden 2025 alussa, millä oli suurin vaikutus menojen kehitykseen. Vaikutusta on ollut myös tukien piirissä olevien lasten määrän vähenemisellä sekä varhaiskasvatuksen osallistumisasteen kasvulla. Myös yksityisen hoidon tuen määrät laskivat edelliseen vuoteen verrattuna, 16,7 prosenttia. Avustusten määrärahat olivat myös jonkin verran ylibudjetoituja. Tosin kotihoidon ja yksityisten hoidon tukien määrät voivat vaihdella vuosittain. Muut toimintakulut alittivat talousarvion, vähennystä edelliseen vuoteen 34,7 prosenttia (toteumaprosentti 61,2). Muissa toimintakuluissa on vuosittaista vaihtelua johtuen muun muassa hanketoiminnasta, erilaisista vuokrauskuluista sekä luottotappiokirjausten määrästä. Kokonaiskuluista muiden kulujen määrä on vähäinen. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin (toteumaprosentti 99). Talousarvion toimintakate oli - 118.545.300 euroa ja toteutunut toimintakate oli – 117.396.883 euroa. Määrärahaa jäi käyttämättä 1.148.417 euroa. Toimintakate kasvoi 1,8 prosenttia vuodesta 2024. Irtaimen investointimäärärahalla hankittiin 4. ja 7. luokkalaisten chromebookit sekä lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tietokoneet. Määrärahaa käytettiin Pohjoisväylän sekä Myötätuulen koulun ensikertaiseen varustamiseen. Lisäksi tehtiin koulujen ja päiväkotien uus- ja korvaushankintoja. Investointeihin oli varattu 1.445.000 euroa. Määrärahasta käytettiin 961.444 euroa (toteumaprosentti 66,5). Määrärahaa jäi käyttämättä 483.556 euroa. Osa irtaimen investointimäärärahoilla suunnitelluiksi toteutettavista hankinnoista hoidettiin käyttötalouden rahoilla. Määrärahasiirtoja investointipuolelta kyseisiin hankintoihin ei ollut tarvetta tehdä, koska käyttötalous toteutui odotettua paremmin. Sivistyslautakunnan alaisten palveluprosessien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta on kooste esityslistan liitteenä. Taloudellisten laskelmien lisäksi liitteenä ovat laskutus- ja perintäohjeiden mukaisesti koonti luottotappiokirjauksista ajalta 1.10.2023-30.9.2024 sekä selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Esittelijä Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, [poistettu] Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi sivistyslautakunnan tilinpäätöksen vuodelta 2025. Merkittiin tiedoksi. Merkitään, että sivistyslautakunta kuuli controller Martti Kujanpään alustuksen asiasta.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja