Kaupunginvaltuusto · 27.4.2026
Vähäkatava 75. kaupunginosa (osa). asemakaavan muutos 609 1762
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 30.3.2026 § 150. Asian esittely ja aikaisempi käsittely on historiatiedoissa.
Ehdotus
Kaupunginhallituksen päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä kaupunginosan Vähäkatava (75.), asemakaavan muutoksen 609 1762 päivätty 6.3.2026.
Kokouskäsittely
Merkitään, että valtuutettu Sinikka Alenius poistui esteellisenä tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Asia koskee henkilökohtaisesti häntä. Hän omistaa maata kaavan alueelta. Merkitään, että varavaltuutettu Raija Kukkakorpi oli läsnä kokouksessa tämän asiakohdan käsittelyn ajan kello 18.56-18.57. Merkitään, että varavaltuutettu Sanna Grönmark poistui esteellisenä tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Asia koskee henkilökohtaisesti hänen läheistään. Hänen läheisensä omistaa maata kaavan alueelta.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 19.12.2022
Suunnittelualue sijoittuu Vähäkatavan kaupunginosaan. Alue sijaitsee noin 23 km kaupungin keskustasta Reposaaren maantien pohjoispuolella. Suunnittelualueella on pientalovaltaista asuinaluetta sekä puistoa. Suunnittelualueen korkeusvaihtelut ovat vähäisiä ja alueen maanpinnan korkeus merenpinnasta on pääosin alle 5 metriä. Asemakaava-alueen pinta-ala on noin 7,5 ha. Suunnittelualueella on erillispientalojen korttelialueita AO-1 ja AO-56, Viheralueita VP, rautatiealue LR ja tieliikennealue LT. Kaavamuutoksessa poistetaan rautatietasoristeys ja jatketaan Betlehemintien katualuetta viheralueen läpi Väksintielle sekä poistetaan tarpeettomat kaavamerkinnät ja muutetaan puistoalueen merkintä (VP) Lähivirkistysalueeksi, jolla ympäristö säilytetään (VL/s). Betlehemintien katualueen tasoristeyksenpuoleiseen päähän laajennetaan katualuetta kääntymispaikaksi. Samalla kulku poistettavan tasoristeyksen alueelle estetään. Tällä asemakaavamuutoksella ei tehdä muutoksia voimassaoleviin tonttijakoihin. Uuden tielinjauksen alueen on todettu olevan osittain 1/250a tulvariskialueella. Tulva-alue tulee ottaa huomioon uuden rakennettavan yhteystien korkeusasemassa. Kaava-alueella on varattu maankohoamisalueiden puistoalueiden metsikköä Metso-alueiksi, mistä syystä puistoalueiden merkintä (VP) muutetaan olemaan (VL/S). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL § 63) sekä asemakaavan muutosluonnos (MRL § 62) ovat olleet nähtävillä 19.05.-20.06.2022 (MRA § 30). Suunnitelman nähtävilläolosta on ilmoitettu kuulutuksella 18.05.2022 sanomalehdissä Satakunnan Kansa ja Satakunnan Viikko sekä kaupungin verkkosivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos on postitettu osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa sekä kaavaluonnosta koskevat mielipiteet on voitu esittää nähtävilläolon aikana kaupunkisuunnitteluun suullisesti, kirjallisesti ja sähköisesti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei saatu mielipiteitä. Kaavaluonnoksesta saatiin 5 mielipidettä. Asemakaavasta saatiin luonnosvaiheen ennakkolausunnot DNA Oyj:ltä, Satakunnan museolta, Porin infrajohtamiselta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Satakuntaliitolta ja Väylävirastolta. Mielipiteet ja ennakkolausunnot on esitetty tiivistettynä kaavaselostuksessa. Mielipiteet ja ennakkolausunnot ovat kokonaisuudessaan nähtävissä kaavan asiakirjoissa Porin kaupungin asianhallintajärjestelmässä. Asemakaavaan ei liity maankäyttösopimuksia. Asiakirjoihin sisältyy asemakaavakartta ja –selostus. Luettelo asianosaisista on nähtävissä asiakirjoissa. Esittelijä Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, [poistettu] Kaupunginhallitus päättää asettaa Vähäkatavan 75. kaupunginosan muutosasemakaavan 609 1762, päivätty 16.11.2022, nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä lausunnot tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, Satakunnan museolta, Satakunnan pelastuslaitokselta, Satakuntaliitolta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Väylävirastolta, minkä jälkeen asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.