Kaupunginvaltuusto · 13.10.2025
Talouden kolmannesvuosiraportti T2 / 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 29.9.2025 § 405. Asian esittely ja aikaisempi käsittely on historiatiedoissa.
Ehdotus
Kaupunginhallituksen päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää merkitä vuoden 2025 toisen vuosikolmanneksen talousraportin tiedoksi.
Kokouskäsittely
Merkitään, että kaupunginvaltuusto kuuli talous- ja hallintojohtaja Tuomas Hatanpään esityksen Porin kaupungin taloudesta. Merkitään, että varavaltuutettu Taru Hyrkäs saapui kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 18.09.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 26.5.2025
Käyttötalousosan toteutuminen ja ennuste Konsernipalvelut alittaa talousarvion johtuen ennakoitua suuremmista valtionavustuksista. Sivistyslautakunta ennustaa pysyvänsä talousarviossa, mutta hankerahoituksen merkittävä vähentyminen aiheuttaa riskin toimintatulojen toteutumiseen. Vapaa-ajan lautakunta ennustaa pysyvänsä talousarviossa. Elinvoima- ja ympäristötoimialalla työttömyystukien laajentuneen rahoitusvastuun arvioidaan aiheuttavan noin miljoonan euron ylityksen. Lisäksi riskinä on rakennuslupatuottojen heikko kehitys. Satakunnan työllisyysalueen osalta ei toistaiseksi arvioida talousarviopoikkeamia. Teknisen toimialan toimintamenojen arvioidaan toteutuvan alle talousarvion johtuen ennakoitua pienemmistä tilavuokrista ja lauhasta alkuvuodesta. Toimialoille kohdistamattomiin eriin talousarviossa budjetoitujen miljoonan euron rakennuslupatuottojen ei tällä hetkellä arvioida toteutuvan. Lisäksi tehtäväkohdalle on kirjattu noin puolen miljoonan euron oikaisukirjaus säädepääomiin liittyen. Talousarvion yleisperusteluihin ja käyttötalousosaan sisältyvien toiminnallisten tavoitteiden toteumaselvitykset vuoden ensimmäiseltä kolmannekselta ovat esityslistan liitteenä. Tuloslaskelmaosan toteutuminen ja ennuste Verotulot on arvioitu kuntaliiton ennustekehikon 05/2025 mukaan. Kunnallisveron osalta veronsaajien ryhmäosuuden oikaisu tehdään jo toukokuussa vastaamaan valtiovarainministeriön tuoreita arvioita verojen määristä. Oikaisu vähentää kuluvan vuoden verotilityksiä merkittävästi. Yhteisöveron kehitys on ollut heikkoa ja kuntien yhteisöverokertymän arvioidaan pienenevän noin 8 prosentilla viime vuoteen verrattuna. Myös kiinteistöverojen arvioidaan jäävän jonkin verran talousarviosta. Valtionosuudet on arvioitu VM:n ja OKM:n päätösten mukaan, eivätkä ne kokonaisuutena poikkea talousarviosta merkittävästi. Rahoituserissä korkotulot ja -menot on arvioitu uudelleen, koska Pori Energia maksoi lainansa kaupungille maaliskuussa eikä uutta talousarviolainaa nosteta. Lisäksi Porin Satama Oy:n ei arvioida tulouttavan korkoa vuonna 2025. Pori Energia Oy vähemmistöosuuden myynnistä syntyvää myyntivoittoa ja mahdollista osinkotuloutusta ei ole sisällytetty ennusteeseen. Investointiosan toteutuminen ja ennuste Tekninen toimiala toteuttaa investointeja työohjelman mukaisesti, eikä raportoitavia poikkeamia toistaiseksi ole. Rahoitusosan toteutuminen ja ennuste Osana Pori Energia Oy:n rahoituksen uudelleenjärjestelyä yhtiö maksoi kaupungille takaisin yhteensä 90 miljoonan euron antolainat maaliskuussa, minkä vuoksi talousarviolainan nostamiselle ei ole tarvetta vuonna 2025. Tilanteessa 15.5.2025 konsernitilin varoja oli käytössä noin 51,4 miljoonaa euroa, eikä kaupungilla ole lainkaan lyhytaikaista konsernin ulkopuolista lainaa (kuntatodistuksia). Liikelaitosten talousarvioiden toteutuminen ja ennuste Porin Palveluliikelaitoksen tilikauden ylijäämän arvioidaan olevan noin 65 tuhatta euroa talousarviota parempi. Porin Veden ylijäämän arvioidaan olevan noin 0,6 miljoonaa euroa talousarviota parempi johtuen muun muassa kustannuskasvun taittumisesta. Kaupungin tulosennuste Käyttötalousosan ja tuloslaskelmaosan poikkeamat huomioiden tulosennuste heikentyy alkuperäisen talousarvion -9,9 miljoonasta eurosta -13,4 miljoonaan euroon. On kuitenkin huomioitava, että ennuste ei sisällä Pori Energia Oy vähemmistöosuuden myynnistä syntyvää myyntivoittoa eikä mahdollista osinkotuloutusta. Esittelijä Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, [poistettu] Kaupunginhallitus päättää merkitä vuoden 2025 ensimmäisen vuosikolmanneksen talousraportin tiedoksi ja saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.