Kaupunginhallitus · 21.9.2026
Uuden varavaltuutetun määrääminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Keskusvaalilautakunta on 9.9.2026 pitämässään kokouksessa määrännyt vaalilain (714/1998) 93 §:n mukaisesti Kimmo Kalliomäen Suomen Keskustan uudeksi varavaltuutetuksi. Tarkemmat tiedot päätöksestä löytyy asian historiatiedoista.
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uuden varavaltuutetun määräämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Keskusvaalilautakunta, 9.9.2026
Vaalilain 93 §:n 2 momentin mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Kuntalain 17 §:n 1 momentin mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Kaupunginvaltuusto päätti 7.9.2026 (§ 111) todeta Janiina Nurmorannan varavaltuutetun luottamustoimen päättyneeksi vaalikelpoisuuden menettämisen takia. Samassa yhteydessä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun. Suomen Keskustan sijaantulojärjestyksessä seuraava henkilö on Kimmo Kalliomäki. Esittelijä Riitta Suonpää, [poistettu] Keskusvaalilautakunta päättää määrätä Kimmo Kalliomäen Suomen Keskustan 6. varavaltuutetuksi. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.