Kaupunginhallitus · 22.6.2026
Vuoden 2025 arviointikertomus
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessa 8.6.2026 merkitä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2025 tiedoksi ja lähetti arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoitti kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2026 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon. Lausunnon laatimista varten kaupunginhallitus pyytää seuraavia viranhaltijoita antamaan oman lausuntonsa arviointikertomuksessa mainituista asioista. Lausunnon antajat on lisätty liitteenä olevaan arviointikertomukseen lausunnon antamista edellyttäviin kohtiin. Koska lausuntojen perusteella laaditaan kaupunginhallituksen lausunto, joka tulee sisältämään toimenpiteiden vastuuttamisen ja aikataulutuksen, tulee viranhaltijoiden lausunnoissa kiinnittää näihin seikkoihin erityishuomio. Lausunnon antajan tulee lausunnossaan ottaa siis kantaa, millä aikataululla korjaava toimenpide voidaan toteuttaa, mikä on toimenpiteestä vastaava taho, vaatiiko toimenpide lisäyksiä talousarvion määrärahoihin ja sisältyykö toimenpiteen toteuttamiseen riskejä tai epävarmuustekijöitä. Yleinen kehitys: Janne Vartia ja Esa Kohtamäki Toiminnallisten tavoitteiden kehitys: Tuomas Hatanpää, Esa Kohtamäki, Lauri Kilkku ja Markku Koppelomäki. Taloudellisten tavoitteiden kehitys: Tuomas Hatanpää ja Markku Koppelomäki Kaupunkikonserni: Lauri Inna, Lauri Kilkku ja Tuomas Hatanpää Strategisille konserniyhtiöille määriteltyjen tavoitteiden toteutuminen: Lauri Kilkku Kestävyys: Lauri Kilkku Kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyö: Lauri Inna Infran korjausvelka: katuverkko, kevyen liikenteen väylät ja sillat: Markku Koppelomäki Porin Satama Oy: Lauri Kilkku
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää pyytää esittelytekstissä mainituilta tahoilta lausunnot vuoden 2025 arviointikertomuksesta. Lausunnot tulee tallentaa Aapeli -järjestelmään 19.8.2026 mennessä. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Tarkastuslautakunta, 5.5.2026
Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunnan tulee arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää. Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu myös muun muassa huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta sekä kiinnittää huomiota kaupungin toiminnan, toimintatapojen ja palvelujen järjestämisen tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunnan tulee antaa kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään kaupunginvaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kuntalain 121.5 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Esitys vuoden 2025 arviointikertomukseksi on esityslistan liitteenä. Arviointikertomus tulee julkiseksi, kun tarkastuslautakunta on sen hyväksynyt ja se on valmis käyttötarkoitukseensa (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 §:n 15 kohta). Arviointikertomus tulee julkiseksi 21.5.2026, jolloin arviointikertomus on saatavilla kaupungin verkkosivuilta. Esittelijä Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, [poistettu] Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta oikeuttaa tarkastustoimiston tekemään arviointikertomukseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia. Tarkastuslautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksen jälkeen. Tarkastuslautakunta päättää edelleen esittää kaupunginvaltuustolle, että tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025 merkitään tiedoksi kaupunginvaltuusto päättää lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2026 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.