Kaupunginhallitus · 1.6.2026
Investointihankkeet, pääkirjastopalvelut ja sisäliikuntatilat
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus kävi evästyskeskustelun investointihankkeista. _____________ Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen käsiteltiin asia § 260.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Tilaratkaisujen valmistelun poliittisena ohjausryhmänä toimiva Porin kaupunginhallitus linjasi kokouksessaan 9.2.2026 § 60 vaihtoehdot, joista tehtiin kattavat vaikutusten ennakkoarvioinnit pääkirjastopalveluiden, nuorisotyön, sisäliikunnan ja tapahtumien mahdollisille tilaratkaisuille. Vaikutusten ennakkoarvioinnissa huomioitiin eri päätösvaihtoehtojen vaikutukset muun muassa asukkaisiin, ympäristöön, alueen elinvoimaan sekä kaupungin talouteen, organisaatioon ja henkilöstöön. Ennakkoarvioinnin avulla voitiin lisäksi tarkastella, toteuttavatko esitettävät päätökset kaupungin strategiaa ja toimintaa ohjaavia suunnitelmia, ja punnita niiden vaikutuksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. 11.5.2026 § 214 kaupunginhallitus päätti pyytää elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, sivistyslautakunnalta, tekniseltä lautakunnalta, vapaa-ajan lautakunnalta sekä kaupungin vaikuttamistoimielimiltä lausunnon tilahankkeista. Lausunnoissa tuli arvioida toimielimen tehtäväkokonaisuuden näkökulmasta pääkirjasto- ja nuorisotyötiloja sekä sisäliikunta- ja tapahtumatiloja ja lisäksi museoiden kokoelmakeskushankkeen edistämistä laadittujen vaikutusten ennakkoarviointien pohjalta. Toimielimiä pyydettiin lausunnoissaan ottamaan kantaa vaihtoehtojen toteuttamisjärjestykseen. Lisäksi kaupunginhallitus päätti pyytää lausuntoa siitä, että erillisen tapahtumatilan valmistelu voidaan käynnistää yhteistyössä mahdollisten kiinteistökehittäjien sekä tapahtumatuottajien edustajien kanssa. Lausuntojen tavoitteena on ollut tukea päätöksentekoa sekä tuoda esiin eri vaihtoehtojen keskeiset vaikutukset jatkovalmistelun pohjaksi. Annettujen lausuntojen perusteella toimielimillä on laaja yhteisymmärrys siitä, että tilahankkeita tulee tarkastella yhtenä kokonaisuutena, jossa keskeisiä näkökulmia ovat palvelujen saavutettavuus, toiminnallisuus, käyttäjälähtöisyys sekä vaikutukset kaupungin elinvoimaan. Lautakunnat korostavat tilaratkaisujen muuntojoustavuutta, monikäyttöisyyttä sekä eri käyttäjäryhmien huomioon ottamista. Vaikuttamistoimielimet korostavat lausunnoissaan erityisesti esteettömyyttä, saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta, joiden tulee toteutua kaikissa hankkeiden vaihtoehdoissa ja kaikissa suunnitteluvaiheissa. Jatkovalmistelussa pitää rakennettavuuden näkökulmasta varmistaa muun muassa maaperä, perustamistapa, pilaantuneet maa-alueet, tontilla jo sijaitsevat rakenteet sekä liikenteellisen toimivuuden selvittäminen. Teknisestä näkökulmasta osassa vaihtoehdoista on mahdollista edetä nopeammin rakentamisvaiheeseen. Kaikissa vaihtoehdoissa seuraava vaihe on kuitenkin hankesuunnitelma tai vähintään aiemman hankesuunnitelman päivitys. Hankesuunnitelmavaihe on mahdollista aloittaa rinnakkain sekä pääkirjasto- ja nuorisotilojen että sisäliikunta- ja tapahtumatilojen osalta. Rakennuttamisen henkilöstöresurssi ei ole este hankkeiden samanaikaiselle edistämiselle. Hankkeiden toteutusaikataulu tai -järjestys ei ole kaupungin talouden kannalta ratkaisevaa. Hankkeet tullaan rahoittamaan pääosin lainarahoituksella. Tästä muodostuvat rahoituskulut, hankkeiden valmistuskustannusten jaksottaminen poistoina sekä hankkeiden aiheuttama pysyvä käyttötalouden kulujen lisäys yhdessä ratkaisevat hankkeiden kokonaistaloudellisen vaikutuksen kaupungin talouteen. Pääkirjasto- ja nuorisotilat Pääkirjasto- ja nuorisotilojen osalta lausunnoissa ja vaikutusten ennakkoarvioinneissa tuodaan esiin tarve tiivistää palvelujen yhteistyötä ja hyödyntää yhteisiä tilaratkaisuja, joilla voidaan parantaa saavutettavuutta ja tukea palvelujen kehittämistä. Nuorisotilan sijoittaminen pääkirjaston yhteyteen ei ole pelkästään tilaratkaisu, vaan palvelujen kehittämisratkaisu, joka parantaa saavutettavuutta, lisää nuorten tavoittamista ja mahdollistaa monialaisen toiminnan. Kaupunkirakenteen pitkäjänteisen kehittämisen näkökulmasta arvioituna pääkirjaston nykyinen sijainti on ensisijainen vaihtoehto kirjaston toimintojen osalta. Rakennetun ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta pääkirjaston peruskorjaus on edullisin vaihtoehto. Lisäksi nykyisen pääkirjaston peruskorjaus olisi nopeimmin edistettävissä, ja nuorisotoimintojen sijoittaminen peruskorjattuun kirjastoon tukee tilatehokkuuden parantamista. Jos pääkirjastoa varten haluttaisiin rakentaa uudisrakennus nykyiselle sijainnille, tulee huomioida, että nykyiselle rakennuskannalle ei todennäköisesti saa purkulupaa. Vastaava seikka on huomioitava, jos uudisrakennus halutaan sijoittaa jonnekin muualle ja lisäksi tällöin on ratkaistava, mikä on nykyisen pääkirjastorakennuksen uusi käyttötarkoitus. Suunnittelun lähtökohtana on, että kirjastolla ja nuorisotyöllä säilyy oma toiminnallinen identiteetti ja tilat suunnitellaan siten, että kirjaston ja nuorisotyön erilaiset käyttötavat voidaan sovittaa yhteen. Pääkirjaston ja nuorisotilan sijoittaminen samaan kiinteistöön mahdollistaa myös nykyisen nuorisotalon ja sen lähikortteleiden kaavoituksellisen kehittämisen. Valmistelun käynnistäminen on tarpeen, jotta vapautuvan kiinteistön ja sitä ympäröivien kortteleiden jatkokäyttöä voidaan tarkastella hallitusti, ennakoivasti ja kokonaisuutena. Samalla voidaan arvioida alueen tulevia palvelutarpeita, yhteensovittaa eri toimintojen sijoittumista sekä tunnistaa uuden käyttötarkoituksen mahdollisuuksia osana kaupunkikeskustan kehittämistä. Tavoitteena on varmistaa, että alueen jatkokäyttö tukee kaupungin palveluverkkoa, keskustan elinvoimaa ja kaupunkirakenteen tarkoituksenmukaista uudistamista. Sisäliikunta- ja tapahtumatilat Sisäliikunta- ja tapahtumatilojen osalta keskeisinä tekijöinä nähdään tilojen riittävä mitoitus, monikäyttöisyys ja mahdollisuus rinnakkaiseen käyttöön. Sisäliikuntatilojen osalta mitoituksen lähtökohtana on kolmeen lohkoon jaettu kenttäkokonaisuus, jossa kussakin lohkossa on 20 x 40 metrin kentät 2,5 metrin suoja-alueineen sekä noin 2 000 katsojan katsomotilat. Yleisen elinvoiman edistämisen näkökulmasta katsottuna uuden tapahtumatilakokonaisuuden edistäminen on ensisijaista. Tapahtumatilaa koskevassa arvioinnissa keskeistä on erityisesti vaikutus tapahtumatoiminnan kehittymiseen, kävijävirtoihin, keskustan elävyyteen sekä matkailutulon muodostumiseen. Tapahtumien määrän ja laadun lisääntyminen voi merkittävästi kasvattaa alueellista matkailutuloa suoraan kävijäkulutuksen sekä välillisesti palvelukysynnän kasvun kautta, minkä vuoksi tapahtumatilan roolia tulee tarkastella osana kaupungin matkailun ja tapahtumien kokonaiskehitystä. Riittävällä yleisö- ja tilakapasiteetilla toteutettuna tapahtuma- ja sisäliikuntatila voi tukea matkailun ja tapahtumien tiekartan tavoitteita erityisesti, jos se lisää kävijämääriä, pidentää viipymää ja kasvattaa matkailutuloa koko kaupunkialueella. Tarkastelluista vaihtoehdoista Konepajanrannan alueelle sijoittuva yhdistetty sisäliikunta- ja tapahtumatila vastaa tunnistettuun tarpeeseen kehittää Porin ympärivuotista tapahtuma- ja elämystaloutta sekä vahvistaa kaupungin vetovoimaa. Hankkeen tarkoituksenmukaisuus riippuu ratkaisevasti sen kytkeytymisestä keskustan kokonaisuuteen sekä sen täydentävästä roolista suhteessa pienempiin tapahtumatiloihin. Strategian mukainen laajeneva kaupunkikeskusta sekä tavoite vahvistaa Poria meren ja joen kaupunkina puoltavat ratkaisua, jossa tapahtumatila tukee jokirantojen, Kirjurinluodon ja keskustan toiminnallista jatkumoa, lisää alueiden välistä liikkumista ja vahvistaa keskustan asemaa tapahtumien keskipisteenä. Konepajanrannan alue on kaupunkikuvallisesti erityinen kehityskohde, sillä se tarjoaa mahdollisuuden ottaa Porille ominainen historiallinen ja teollinen ympäristö uuteen käyttöön samalla, kun kaupungin strategian mukainen kaupunkikuvan kerroksellisuuden säilyminen ja vahvistaminen toteutuu osana alueen uudistamista. Konepajanrannan ohella jatkovalmistelussa tulee selvittää vastaavanlaisen yhdistetyn sisäliikunta- ja tapahtumatilan mahdollisuudet entisen linja-autoaseman alueella. Vaihtoehdot, joissa tapahtumatila toteutetaan ensisijaisesti sisäliikuntatilana ilman tapahtumakäyttöön erikoistunutta tilaa, tarjoavat lähtökohtaisesti toimivan ratkaisun liikuntatoimijoiden ja urheilutapahtumien näkökulmasta. Samanaikaisesti sisäliikuntatilan kyky palvella vaativampaa tapahtumatuotantoa on rajallinen verrattuna erikseen tapahtumakäyttöön suunniteltuun tilaan. Tilavaihtoehdoista tarkoituksenmukaisin on malli, jossa tapahtumatila ja monitoimihalli sijoittuvat rinnakkain: tällöin erillinen tapahtumatila mahdollistaa laadukkaan ja kilpailukykyisen tapahtumatuotannon, kun taas sisäliikuntahalli tukee ensisijaisesti liikuntakäyttöä ja toimii tarvittaessa täydentävänä suurten tapahtumien tilana esimerkiksi näyttelyiden tai muiden laajaa pinta-alaa edellyttävien tilaisuuksien yhteydessä. Ja vastaavasti suuremmissa urheilutapahtumissa tapahtumatila tukee urheilutapahtuman järjestämistä. Sisäliikuntatilojen ja tapahtumatilojen yhteys mahdollistaa lisäksi liikuttamisen näkökulmasta lisäliikuntatilat, tilojen monikäyttöisyyden ja rinnakkaiskäytön sekä tukee seuratoiminnan lisäksi omatoimista ja organisoitumatonta liikkumista. Tapahtumatilan ja sisäliikuntahallin yhdistävä ratkaisu vähentää tilojen käyttöön liittyvien kompromissien tarvetta ja parantaa näin kokonaisuuden toimivuutta ja vaikuttavuutta. Lausuntojen perusteella jatkovalmistelun tulee pohjautua vaikutusten ennakkoarviointeihin sekä varmistaa ratkaisujen pitkäjänteinen palvelukyky ja taloudellinen kestävyys. Lisäksi on tärkeää huomioida hankkeiden kaupunkikuvalliset, toiminnalliset ja hyvinvointivaikutukset. Jos sisäliikunta- ja tapahtumatila toteutetaan olemassa olevien tilojen yhteyteen Konepajanrantaan tai entisen linja-autoaseman alueelle tai muulle mahdolliselle sijainnille, tulee valmistelua jatkaa yhteistyössä kiinteistöjen omistajien kanssa. Konepajanrantaa koskeva vaihtoehto pohjautuu suunnitelmaan perustettavasta keskinäisestä kiinteistöosakeyhtiöstä (KKOY), jossa kaupungin osakkeet oikeuttavat hallitsemaan sisäliikuntatilaa ja siihen suoraan liittyviä muita tiloja (ml. pukuhuoneet) ja muut yksityiset omistajat hallitsevat kokonaisuuden muita tiloja, sisältäen myös ravintola-/kahviotilat. Päätös kumppanuusmallilla etenemisestä mahdollistaa markkinavuoropuhelun käynnistämisen kumppanuudesta kiinnostuneiden osapuolien kanssa. Markkinavuoropuhelua on syytä käydä mahdollisimman laaja-alaisesti, sekä kiinteistöomistajien kanssa, että mahdollisten kolmansien osapuolien kanssa. Kumppanuusmalli etenisi vaiheittain ja sisältää useita välipäätöksiä, kuten investointiprojektit yleensäkin. Ensimmäisessä vaiheessa käynnistetään markkinavuoropuhelu, seuraava päätös tehdään viimeistään aiesopimusvaiheessa. Kokoelmakeskus Kokoelmakeskuksen osalta tärkeimpänä tekijänä nähdään kriittinen tarve museoiden kokoelmien varastointiin ja mahdolliseen esillepanoon tarkoituksenmukaisessa tilassa, joka täyttää olosuhdevaatimusten osalta museaalisten kokoelmien säilyttämiseen määritellyt kriteerit. Kaupungin omistamista kiinteistöistä ei useiden kartoitusten perusteella löydy tarkoituksenmukaista tilaa kokoelmien säilyttämiseen, joten kokoelmakeskuksen sijoittamista tulisi ensisijaisesti alkaa tarkastella kaupungin konserniyhtiöiden kiinteistöihin. Mikäli tarkoituksenmukainen tila näin löydettäisiin, voitaisiin kokoelmakeskusprojekti toteuttaa vaiheittaisesti. Tässä mallissa tulevaa kokoelmakeskusta kunnostettaisiin museaalisten kokoelmien säilytykseen sopivaksi tilaksi vaihe kerrallaan. Tämän toimintamallin myötä voitaisiin hankkeen kustannuksia jakaa tasaisemmin pidemmälle aikajaksolle sekä porrastaa myös museoiden kokoelmien hoitoon ja muuttoon liittyviä hankintoja ja työvelvoitteita. Toteuttamalla vaiheistettu kokoelmakeskushanke voitaisiin ratkaista museoiden kokoelmien säilytyshaasteet kriittisyysjärjestyksessä sekä ennakoida ja jaksottaa hankkeen talousvaikutuksia pidemmälle aikavälille.
Ehdotus
Kaupunginhallitus käy evästyskeskustelun valtuustolle tehtävästä päätösehdotuksesta. Evästyskeskustelun perusteella muokattu päätösehdotus tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi 8.6.2026 pidettävään kokoukseen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 26.1.2026
Kaupunginhallitukselle esitellään hankkeiden valmistelutilannetta. Esittelijä Lauri Inna, kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus kuulee esittelyn ja käy asiassa evästyskeskustelun. Kaupunginhallitus kuuli esittelyn ja kävi asiassa evästyskeskustelun. ______________ Merkitään, että Viliina Välimäki poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 18.00. Toimialapäälliköt Esa Kohtamäki ja Markku Koppelomäki esittelivät vuoden 2026 investointihankkeita pääkirjaston ja sisäliikuntatilojen osalta.
Liitteet
- LIITE Kirjasto ja nuoriso VE kustannusvertailu 17.4.2026.pdf
- LIITE Monitoimihalli VE kustannusvertailu 15.4.2026.pdf
- LIITE Pitkän aikavälin kustannukset 29.4.2026.pdf
- LIITE kaavoitus.pdf
- Museoiden kokoelmakeskus evaus 2026.pdf
- Museoiden kokoelmakeskus evaus 2026 tiivistelmä.pdf
- Nuorisotyö evaus 2026.pdf
- Nuorisotyö evaus 2026 tiivistelmä.pdf
- Pääkirjasto evaus 2026.pdf
- Pääkirjasto evaus 2026 tiivistelmä.pdf
- Sisäliikuntatilat evaus 2026.pdf
- Sisäliikuntatilat evaus 2026 tiivistelmä.pdf
- Tapahtumatilat evaus 2026 liitteineen.pdf
- Tapahtumatilat evaus 2026 tiivistelmä.pdf
- Porin nuorisovaltuuston lausunto, investointihankkeet, pääkirjastopalvelut ja sisäliikuntatilat.pdf
- Investointihankkeet, seniorineuvoston lausunto.pdf
- Tilainvestoinnit, vammaisneuvoston lausunto.pdf