Kaupunginhallitus · 25.5.2026

Anttooran lomakylän ranta-asemakaavan muutos 609 R-66

  • Diaarinumero: PRIDno-2026-2976
  • Esittelijä: Lauri Inna, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kiinteistön 609-403-1-34 omistaja on anonut Porin kaupungilta ranta-asemakaavamuutosta, joka koskee Porin kaupungin voimassa olevan Anttooran ranta-asemakaavan 609 R-42 korttelia 23. Ranta-asemakaavan muutosalue on Anttooran lomakylän aluetta, jossa harjoitetaan majoitustoimintaa. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 4 ha. Kaavamuutoksen tavoitteena on ajantasaistaa ranta-asemakaava alue nykytoiminnan mukaiseksi sekä päivittää maankäyttöä alueen toimijan tarpeiden mukaiseksi. Tavoitteena on muun muassa poistaa alueelta teltta- ja matkailuperävaunuleiriytymiseen osoitetut alueet ja osoittaa niiden tilalle uutta rakennusoikeutta sekä mahdollistaa lomakylän päärakennuksen toiminnan kehittyminen ja monipuolistuminen. Kaavalla muutetaan loma- ja matkailualue (R) matkailua palvelevien rakennusten korttelialueeksi (MR). Kaavoituksen yhteydessä tarkastellaan myös esimerkiksi alueella harjoitettavaa kalastustoimintaa tukevan venevajan rakennusalan osoittamista rakennuspaikalle. Alue on kokonaisuudessa yksityisessä maanomistuksessa. Ranta-asemakaavan muutostyö tehdään konsulttityönä kaavoitusyksikön ohjauksessa. Konsulttina toimii Nosto Consulting Oy. Konsultti on laatinut kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja kaavamuutosluonnoksen. OAS ja luonnos ovat liitteenä ja ne asetetaan nähtäville vireilletulon kuulutuksen yhteydessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavaprosessin aikana. Ranta-asemakaavan muutoksen käsittelystä aiheutuvina kustannuksina peritään hakijalta 4200 euroa.

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää aloittaa ranta-asemakaavamuutoksen ja antaa kaavoitusyksikön tehtäväksi kuuluttaa ranta-asemakaavan muutos vireille, ilmoittaa osallisille ranta-asemakaavamuutoksen vireilletulosta, hyväksyä kaavan alueidenkäyttölain 63 § mukaisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaselostuksen ja kaavaluonnoksen, ja asettaa ne nähtäville vireilletulon yhteydessä.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja