Kaupunginhallitus · 4.5.2026
Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 27.4.2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi." Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 27.4.2026. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä jätettiin kolme valtuustoaloitetta. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja on liitteenä.
Ehdotus
Kaupunginhallitus toteaa kaupunginvaltuuston päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä, niiden sisältyvän kaupunginvaltuuston toimivaltaan sekä olevan muutenkin laillisia sekä päättää panna ne täytäntöön. Samalla kaupunginhallitus päättää seuraavista toimenpiteistä: Valtuustoaloitteet: § 63 Kirjaston lainauskaappien käyttöönotto Porissa, valtuustoaloite, valtuutettu Joonas Ryynänen Asian diaarinumero: PRIDno-2026-3443 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan lausunnon 31.8.2026 mennessä. § 64 Selvitys Porin varhaiskasvatuksen johtamisesta, työhyvinvoinnista ja johtamisrakenteista, valtuustoaloite, valtuutetut Heidi Sakari ja Tomi Aalto Asian diaarinumero: PRIDno-2026-3442 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta sivistyslautakunnan lausunnon 31.8.2026 mennessä. § 65 Proaktiivinen kaavoitus ja rakennuslupien ennakointi strategisille investoinneille, valtuustoaloite, valtuutettu Aaron Michelin Asian diaarinumero: PRIDno-2026-3444 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnon 31.8.2026 mennessä.