Kaupunginhallitus · 15.12.2025

Lausunto Hämeenkyrön Konikallion tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaehdotuksesta

  • Diaarinumero: PRIDno-2024-898
  • Esittelijä: Lauri Inna, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Ilmatar Energy Oy:n hankeyhtiö Ilmatar Ikaalinen-Hämeenkyrö Oy suunnittelee enintään 15 tuulivoimalasta koostuvan tuulivoimapuiston rakentamista Hämeenkyrön kunnan ja Ikaalisten kaupungin alueelle. Voimalat sijoittuisivat molemmin puolin kuntarajaa, Vatulanharjun ja Vesajärven kylän väliselle alueelle. Kunkin tuulivoimalan yksikköteho on enintään 10 MW ja tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus enimmillään 300 metriä. Konikallion tuulivoimapuiston osayleiskaava on tullut vireille Hämeenkyrön kunnanhallituksen päätöksellä 21.3.2022 § 22. Kaavaehdotuksessa voimaloista 8 kappaletta sijoittuu Hämeenkyrön kaava-alueelle, jonka pinta-ala on noin 9,3 km2. Osayleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain 77a §:n mukaisena kaavana siten, että rakentamisluvat voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella. Hankkeeseen on sovellettu lisäksi ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain 252/2017 mukaista arviointimenettelyä (YVA). Kaavamateriaali selvityksineen on luettavissa Hämeenkyrön Internet-sivuilta: https://hameenkyro.fi/palvelut/asuminen-ja-elinymparisto/kaavoitus-ja-maankaytto/vireilla-ja-nahtavilla-olevat-kaavat/konikallion-tuulivoimapuiston-osayleiskaava/ Porin kaavoitusyksikön lausunto: Porin kaupungin kaavoitusyksiköllä ei ole huomauttamista Hämeenkyrön Koninkallion tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta. Liitteet: Kaavakartta Kaavaselostus Lausuntopyyntö

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää antaa edellä olevan, kaavoitusyksikön valmisteleman lausunnon ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja