Kaupunginhallitus · 29.9.2025
Talouden kolmannesvuosiraportti T2 / 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Käyttötalousosan toteutuminen ja ennuste Konsernipalvelut alittaa talousarvion johtuen ennakoitua suuremmista valtionavustuksista. Sivistyslautakunnan toimintatulot jäävät hieman talousarviosta johtuen hankerahoituksen vähentymisestä, mutta toimintamenot toteutuvat talousarviota pienempinä johtuen muun muassa varhaiskasvatuksen tehostuneista henkilöstöjärjestelyistä. Vapaa-ajan lautakunnan osalta ennustetaan pientä talousarvion alitusta. Elinvoima- ja ympäristötoimialalla työttömyystukien laajentuneen rahoitusvastuun ja rakennuslupatuottojen heikon kehityksen arvioidaan aiheuttavan talousarvioylityksen. Satakunnan työllisyysalueen osalta talousarvio tullaan alittamaan. Teknisen toimialan toimintatulojen ennustetaan toteutuvan talousarviota paremmin johtuen muun muassa arvioitua suuremmista maanvuokratuotoista. Valmistus omaan käyttöön jää talousarviosta, koska omien resurssien painopiste on ollut rakentamisen sijaan kunnossapidossa. Toimintamenojen arvioidaan toteutuvan alle talousarvion johtuen lauhasta alkuvuodesta. Toimialoille kohdistamattomiin eriin talousarviossa budjetoitujen miljoonan euron rakennuslupatuottojen ei arvioida toteutuvan. Lisäksi tehtäväkohdalle on kirjattu noin puolen miljoonan euron negatiivinen oikaisukirjaus säädepääomiin liittyen. Tehtäväkohdan arvioidaan kuitenkin toteutuvan talousarvion mukaisesti johtuen kerrostalotonttien myynneistä kirjattavista myyntivoitoista. Talousarvion yleisperusteluihin ja käyttötalousosaan sisältyvien toiminnallisten tavoitteiden toteumaselvitykset vuoden toiselta kolmannekselta ovat esityslistan liitteenä. Tuloslaskelmaosan toteutuminen ja ennuste Verotulot on arvioitu kuntaliiton ennustekehikon 09/2025 mukaan. Kunnallisveron osalta ennuste on heikentynyt selvästi kevään tilanteesta, johtuen työllisyyden odotettuakin heikommasta kehityksestä. Lisäksi viime vuoden joulukuussa kunnallisveron verovuoden 2024 ryhmäosuutta oikaistiin valtion taholta virheellisesti ja tämän vuoden toukokuussa sama osuus oikaistiin takaisin. Oikaisujen seurauksena kertyi ennustettua enemmän kunnallisveroa kalenterivuonna 2024 ja vastaavasti kertymä tulee olemaan pienempi kalenterivuonna 2025. Yhteisövero- ja kiinteistöveroennusteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia ensimmäisen kolmanneksen tilanteeseen verrattuna. Valtionosuudet on arvioitu VM:n ja OKM:n päätösten mukaan, eivätkä ne kokonaisuutena poikkea olennaisesti talousarviosta. Rahoitustulot ja -menot poikkeavat talousarviosta merkittävästi. Pori Energia Oy maksoi lainansa kaupungille maaliskuussa ja Porin Satama Oy:n ei arvioida heikon tuloksen vuoksi tulouttavan korkoa eli antolainojen korkoja ei saada talousarvion mukaisesti. Lainojen maksun seurauksena talousarviolainaa ei ole ollut tarvetta nostaa, minkä johdosta korkomenot jäävät talousarviota pienemmiksi. Energiayhtiön vähemmistöosuuden myynnistä kirjataan tuloslaskelman satunnaisiin eriin 355,9 miljoonan euron myyntivoitto. Ennen varsinaisen sijoitustoiminnan aloitusta varat ovat sijoitettuna määräaikaistalletuksissa, joista saatava korkotuotto sisältyy ennusteeseen. Lisäksi Pori Energia Oy maksaa tänä vuonna osinkoa, josta Porin kaupungin osuus on noin 8,7 miljoonaa euroa. Lisätietoa vähemmistöosuuden myynnistä ja sen taloudellisista vaikutuksista löytyy liitteenä olevasta talousraportista. Investointiosan toteutuminen ja ennuste Tekninen toimiala toteuttaa investointeja työohjelman mukaisesti, eikä raportoitavia poikkeamia toistaiseksi ole. Rahoitusosan toteutuminen ja ennuste Osana Pori Energia Oy:n rahoituksen uudelleenjärjestelyä yhtiö maksoi kaupungille takaisin yhteensä 90 miljoonan euron antolainat maaliskuussa, minkä vuoksi talousarviolainan nostamiselle ei ole tarvetta vuonna 2025. Tilanteessa 15.9.2025 konsernin ulkopuolinen lainakanta oli 255,4 miljoonaa euroa ja konsernitilin varoja oli käytössä 43,2 miljoonaa euroa. Liikelaitosten talousarvioiden toteutuminen ja ennuste Porin Palveluliikelaitoksen tilikauden ylijäämän arvioidaan olevan noin 0,3 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Porin Veden ylijäämän arvioidaan olevan noin 0,7 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Kaupungin tulosennuste Käyttötalousosan ja tuloslaskelmaosan poikkeamat sekä Pori Energia Oy vähemmistöosuuden myynti ja osinkotuloutukset huomioiden tulosennuste vahvistuu alkuperäisen talousarvion -9,9 miljoonasta eurosta 353,7 miljoonaan euroon. Mikäli vähemmistöosuuden myynnistä kirjattava myyntivoitto ja osinkotuloutus jätetään huomiotta, on tulosennuste noin 11 miljoonaa euroa alijäämäinen eli heikompi kuin talousarvio.
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää merkitä vuoden 2025 toisen vuosikolmanneksen talousraportin tiedoksi ja saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Kokouskäsittely
Talous- ja hallintojohtaja Tuomas Hatanpää esitteli vuosikolmannesraporttia kaupunginhallitukselle.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 26.5.2025
Käyttötalousosan toteutuminen ja ennuste Konsernipalvelut alittaa talousarvion johtuen ennakoitua suuremmista valtionavustuksista. Sivistyslautakunta ennustaa pysyvänsä talousarviossa, mutta hankerahoituksen merkittävä vähentyminen aiheuttaa riskin toimintatulojen toteutumiseen. Vapaa-ajan lautakunta ennustaa pysyvänsä talousarviossa. Elinvoima- ja ympäristötoimialalla työttömyystukien laajentuneen rahoitusvastuun arvioidaan aiheuttavan noin miljoonan euron ylityksen. Lisäksi riskinä on rakennuslupatuottojen heikko kehitys. Satakunnan työllisyysalueen osalta ei toistaiseksi arvioida talousarviopoikkeamia. Teknisen toimialan toimintamenojen arvioidaan toteutuvan alle talousarvion johtuen ennakoitua pienemmistä tilavuokrista ja lauhasta alkuvuodesta. Toimialoille kohdistamattomiin eriin talousarviossa budjetoitujen miljoonan euron rakennuslupatuottojen ei tällä hetkellä arvioida toteutuvan. Lisäksi tehtäväkohdalle on kirjattu noin puolen miljoonan euron oikaisukirjaus säädepääomiin liittyen. Talousarvion yleisperusteluihin ja käyttötalousosaan sisältyvien toiminnallisten tavoitteiden toteumaselvitykset vuoden ensimmäiseltä kolmannekselta ovat esityslistan liitteenä. Tuloslaskelmaosan toteutuminen ja ennuste Verotulot on arvioitu kuntaliiton ennustekehikon 05/2025 mukaan. Kunnallisveron osalta veronsaajien ryhmäosuuden oikaisu tehdään jo toukokuussa vastaamaan valtiovarainministeriön tuoreita arvioita verojen määristä. Oikaisu vähentää kuluvan vuoden verotilityksiä merkittävästi. Yhteisöveron kehitys on ollut heikkoa ja kuntien yhteisöverokertymän arvioidaan pienenevän noin 8 prosentilla viime vuoteen verrattuna. Myös kiinteistöverojen arvioidaan jäävän jonkin verran talousarviosta. Valtionosuudet on arvioitu VM:n ja OKM:n päätösten mukaan, eivätkä ne kokonaisuutena poikkea talousarviosta merkittävästi. Rahoituserissä korkotulot ja -menot on arvioitu uudelleen, koska Pori Energia maksoi lainansa kaupungille maaliskuussa eikä uutta talousarviolainaa nosteta. Lisäksi Porin Satama Oy:n ei arvioida tulouttavan korkoa vuonna 2025. Pori Energia Oy vähemmistöosuuden myynnistä syntyvää myyntivoittoa ja mahdollista osinkotuloutusta ei ole sisällytetty ennusteeseen. Investointiosan toteutuminen ja ennuste Tekninen toimiala toteuttaa investointeja työohjelman mukaisesti, eikä raportoitavia poikkeamia toistaiseksi ole. Rahoitusosan toteutuminen ja ennuste Osana Pori Energia Oy:n rahoituksen uudelleenjärjestelyä yhtiö maksoi kaupungille takaisin yhteensä 90 miljoonan euron antolainat maaliskuussa, minkä vuoksi talousarviolainan nostamiselle ei ole tarvetta vuonna 2025. Tilanteessa 15.5.2025 konsernitilin varoja oli käytössä noin 51,4 miljoonaa euroa, eikä kaupungilla ole lainkaan lyhytaikaista konsernin ulkopuolista lainaa (kuntatodistuksia). Liikelaitosten talousarvioiden toteutuminen ja ennuste Porin Palveluliikelaitoksen tilikauden ylijäämän arvioidaan olevan noin 65 tuhatta euroa talousarviota parempi. Porin Veden ylijäämän arvioidaan olevan noin 0,6 miljoonaa euroa talousarviota parempi johtuen muun muassa kustannuskasvun taittumisesta. Kaupungin tulosennuste Käyttötalousosan ja tuloslaskelmaosan poikkeamat huomioiden tulosennuste heikentyy alkuperäisen talousarvion -9,9 miljoonasta eurosta -13,4 miljoonaan euroon. On kuitenkin huomioitava, että ennuste ei sisällä Pori Energia Oy vähemmistöosuuden myynnistä syntyvää myyntivoittoa eikä mahdollista osinkotuloutusta. Esittelijä Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, [poistettu] Kaupunginhallitus päättää merkitä vuoden 2025 ensimmäisen vuosikolmanneksen talousraportin tiedoksi ja saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.