Kaupunginhallitus · 1.9.2025

Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 25.8.2025

  • Esittelijä: Lauri Inna, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi." Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 25.8.2025. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä palautettiin valmisteluun yksi valtuustoaloite ja jätettiin seitsemän uutta valtuustoaloitetta. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja on liitteenä.

Ehdotus

Kaupunginhallitus toteaa kaupunginvaltuuston päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä, niiden sisältyvän kaupunginvaltuuston toimivaltaan sekä olevan muutenkin laillisia sekä päättää panna ne täytäntöön. Samalla kaupunginhallitus päättää seuraavista toimenpiteistä: Valtuustoaloitteet: Valmisteluun palautetut valtuustoaloitteet § 103 Sauvakosken sillan turvallisuuden selvittäminen, valtuustoaloite valtuutettu Jarno Joensuu Asian diaarinumero: PRIDno-2025-487 Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun. Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen lautakunnan käsiteltäväksi 30.11.2025 mennessä. Uudet valtuustoaloitteet § 105 Luonnonvaraisten eläinten hoito ja kuntoutus, valtuustoaloite, valtuutettu Minka Leino-Holm Asian diaarinumero: PRIDno-2025-5845 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta elinvoima- ja ympäristölautakunnan ja ympäristöterveysjaoston lausunnot 30.11.2025 mennessä. § 106 Selvitys sukupuolittuneen väkivallan kokemukset Porin kouluissa, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Emmastiina Skrov Asian diaarinumero: PRIDno-2025-5895 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta sivistyslautakunnan lausunnon 30.11.2025 mennessä. § 107 Nuorten Nikotiinittomuuden Tukeminen: Toimintamallin kehittäminen yhteistyössä Sata-alueen kanssa, valtuustoaloite, Keskustan valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Heli Sulkava Asian diaarinumero: PRIDno-2025-5896 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta sivistyslautakunnan lausunnon 30.11.2025 mennessä. § 108 Alkoholitarjoilun lopettaminen Porin kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa, valtuustoaloite, valtuutetut Niko Viinamäki ja Juha Kantola Asian diaarinumero: PRIDno-2025-5897 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta talous- ja hallintoyksikön lausunnon 30.11.2025 mennessä. § 109 Aloite nuorisovaltuuston määrärahojen nostamista 15 000 eurosta 20 000 euroon, nuorisovaltuuston aloite Asian diaarinumero: PRIDno-2025-3693 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta talous- ja hallintoyksikön lausunnon 30.11.2025 mennessä. § 110 Valtuustoaloite ulkokuntosalin rakentamiseksi Kirjurinluotoon, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Tomi Aalto Asian diaarinumero: PRIDno-2025-5898 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnot 30.11.2025 mennessä. § 111 Kasvojen näkyvyyden turvaaminen Porin kouluissa ja oppilaitoksissa, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Matti Välimäki Asian diaarinumero: PRIDno-2025-5899 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta sivistyslautakunnan lausunnon 30.11.2025 mennessä.

Alkuperäinen asiakirja