Kaupunginhallitus · 12.5.2025

Visit Pori Oy:n konsernitilin tililimiitin pienentäminen

  • Diaarinumero: PRIDno-2025-2834
  • Esittelijä: Lauri Inna, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Visit Pori Oy tuottaa matkatoimistotyyppistä liiketoimintaa (esim. suurtapahtumien aikaista yksityismajoitusta sekä hotellimajoituksen välitysmyyntiä) ja myy kaupungin virallisia brändituotteita sekä matkailupalveluita. Erityisesti matkatoimistotyyppiset palvelut ovat luonteeltaan sellaisia, ettei kaupunki voi niitä hoitaa omana toimintanaan, minkä takia toiminta on eriytetty yhtiömuotoon. Yhtiön toiminta on kuitenkin supistunut, eikä sillä ole palkattua henkilökuntaa. Liikevaihto vuonna 2024 oli 298.800 euroa. Kaupunginhallitus on aikanaan myöntänyt yhtiölle 400.000 euron tililimiitin kaupungin konsernitiliin. Nykyiseen toiminnan laajuuteen nähden limiitti on kuitenkin ylimitoitettu. Kaupungin omistajaohjaus yhdessä rahoituspäällikön kanssa on käynyt yhtiön kanssa keskusteluja limiitin pienentämisestä. Visit Pori Oy:n hallitus pyytää, että yhtiön limiitti muutettaisiin 50.000 euroon.

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää pienentää Visit Pori Oy:n konsernitilin tililimiitin nykyisestä 400.000 eurosta 50.000 euroon.

Alkuperäinen asiakirja