Kaupunginhallitus · 14.4.2025

Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 7.4.2025

  • Esittelijä: Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi." Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 7.4.2025. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä jätettiin yksi toivomusponsi ja yhdeksän valtuustoaloitetta. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja on liitteenä.

Ehdotus

Kaupunginhallitus toteaa kaupunginvaltuuston päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä, niiden sisältyvän kaupunginvaltuuston toimivaltaan sekä olevan muutenkin laillisia sekä päättää panna ne täytäntöön. Samalla kaupunginhallitus päättää seuraavista toimenpiteistä: Toivomusponnet: § 30 Ajantasaisen tilannekuvan muodostaminen Porin kaupungin uusiutuvan energian hankkeista, valtuustoaloite, valtuutettu Viliina Välimäki Asian diaarinumero:PRIDno-2024-3359 Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti lähettää kaupunginhallitukselle valtuuston päätösten täytäntöönpanon yhteydessä käsiteltäväksi valtuutettu Viliina Välimäen jättämän seuraavan toivomusponnen: ”Porin kaupungin on edistäessään uusiutuvan energian hankkeita otettava huomioon kokonaiskuva, jossa jokainen hanke etenisi toteutusvaiheeseen asti, minimoitava yhteen alueeseen kohdistuva rasite ja alueen kokonaiskantokyky. Lupamenettelyssä on vaadittava pienimmän haitan ja vaikutuksen periaatetta myös maisemaan ja asutukseen, vaikka se olisi hakijalle kustannuksiltaan kalliimpaa.” Kaupunginhallitus päättää merkitä toivomusponnen tiedoksi. Valtuustoaloitteet: § 34 Aloite hoitotarvikejakelun palveluketjun parantamisesta, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Emmastiina Skrov Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2151 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta talous- ja hallintoyksikön lausunnon 31.8.2025 mennessä. § 35 Noormarkku-Toukarin osayleiskaava-alueelle kokonaisvaltainen liikunta- ja virkistyspaikkasuunnitelma, valtuustoaloite, valtuutettu Helvi Walli Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2169 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnot 31.8.2025 mennessä. § 36 Suunnitellun omatoimikirjaston palvelua laajennettava myös aikuisten kirjallisuuteen, valtuustoaloite, valtuutetut Viliina Välimäki ja Heidi Sakari Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2195 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä. § 37 Kyselytuntien käyttöönotto Porin kaupunginvaltuustossa, valtuustoaloite, valtuutettu Viliina Välimäki Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2196 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta talous- ja hallintoyksikön lausunnon 31.8.2025 mennessä. § 38 Aloite Porin kaupungin liittymisestä Fair Saturday- kaupunkiverkostoon, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Emmastiina Skrov Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2197 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä. § 39 Esiopetus-ikäisten lasten varhaiskasvatusoikeuden jatkaminen koulun alkua edeltävään päivään asti, valtuustoaloite, valtuutettu Heidi Sakari Asian diaarinumero:PRIDno-2025-2198 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta sivistyslautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä. § 40 Valtuustoaloite koskien nopeusrajoituksia keskustan alueella, valtuustoaloite, valtuutettu Arto Nurmi Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2199 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä. § 41 Liikennepuisto Vinkkarin aukioloajat, valtuustoaloite, valtuutettu Ismo Läntinen Asian diaarinumero: PRIDno-2025-2201 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan lausunnon 31.8.2025 mennessä. § 42 Kaupungin lähiliikuntapaikat pitää päivittää, valtuustoaloite, valtuutettu Ismo Läntinen Asian diaarinumero:PRIDno-2025-2200 Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnot 31.8.2025 mennessä.

Alkuperäinen asiakirja