Kaupunginhallitus · 3.2.2025

Porin kaupungin henkilöstöraportti 1-12/2024

  • Diaarinumero: PRIDno-2025-363
  • Esittelijä: Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, [poistettu]

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut

HR-mittareiden kehityssuunnista raportoidaan kaupunginhallitukselle säännöllisesti kolmannesvuosittain. Vuonna 2024 ensimmäisen kolmanneksen eli tammi-huhtikuun tilanteesta raportoitiin 27.5.2024. Toisen kolmanneksen tilanteesta raportoitiin 30.9.2024 ja nyt on vuorossa viimeinen koko viime vuoden sisältävä kolmannesvuosiraportti. Henkilöstöohjelmassa toimenpiteet ja mittarit on määritelty konkreettisesti, jotta HR-tiedolla johtaminen vastaisi tavoitteita ja vahvistaisi henkilöstöohjelmaa työnantajan ja erityisesti HR-yksikön toimintaa ohjaavana asiakirjana. Kolmannesvuosiraportti sisältää laajasti määrällisiä ja laadullisia mittareita, jotka perustavat suurelta osin henkilöstöohjelmaan. Kaikkia mittareita ja asioita ei kuitenkaan raportoida samassa rytmissä, vaan esimerkiksi puolivuosittain tai vuosittain raportointiteknisien syitten takia. Henkilöstöohjelman painopistealueiden (henkilöstövoimavarojen johtaminen ja työnantajakuva, osaamisen johtaminen, työhyvinvoinnin johtaminen) lisäksi raportissa nostetaan esille muita HR-yksikön keskeisiä ajankohtaisia asioita. Keskeistä on raportoida se, mikä on sillä hetkellä HR-näkökulmasta erityistä tai huomionarvoista. Tavoitteena on, että raportointi ei ole pelkästään toteavaa, vaan pyritään löytämään lukujen taustalla olevia asioita tukemaan henkilöstöä koskevaa päätöksentekoa.

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää merkitä henkilöstöraportin 1–12/2024 tiedoksi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja