Kaupunginhallitus · 20.1.2025
Vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano, konsernipalvelut
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman 9.12.2024. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti luottamuselinten tulee vahvistaa käyttö- ja hankesuunnitelmansa ja valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet viimeistään tammikuun 2025 aikana. Konsernipalveluiden yhteissitovuuden piiriin kuuluvat kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen sekä konsernipalvelut-esikuntayksikön tehtävät. Hyväksytyn talousarvion mukaisesti konsernipalveluiden toimintatuotot ovat noin 2,8 miljoonaa euroa, toimintakulut noin -30,7 miljoonaa euroa ja toimintakate noin -27,9 miljoonaa euroa. Konsernipalvelujen osalta valtuustoon nähden sitova erä on toimintakate. Käyttösuunnitelmat esitetään yksikkötasolla tileittäin siten, että ensimmäisenä on konsernipalvelujen yhteissitovuuteen sisältyvä kokonaisuus. Sen jälkeen ovat kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus ominaan sekä konsernipalvelut -esikuntayksikkö ja sen alaiset yksiköt. Alkuperäisen talousarvioehdotuksen jälkeen konsernipalvelujen talousarvioon tehdyt merkittävimmät määrärahamuutokset. Kaupunginjohtajan ehdotukseen sisältyneet muutokset · Juridiset konsultaatiot ja muut asiantuntijapalvelut sekä vastaanotot, määrärahalisäys 150 000 euroa · Pori Jazz-festivaalin kumppanuussopimuksen muutos, määrärahalisäys 77 000 euroa · Muut kehysoikaisut ja sisäiset siirrot liittyen muun muassa matkailu- ja markkinointiyksikön siirtoon viestintäyksikköön, työllisyysalueeseen ja lentoliikenteeseen, nettovaikutuksena määrärahalisäys 212 000 euroa Kaupunginhallituksen II ja III lukemisen jälkeen tehdyt merkittävimmät sopeutustoimenpiteet · Henkilöstösuunnitelman sopeutukset, määrärahavähennys 76 000 euroa · Biopolttoaineen käytön tuen vähennys, määrärahavähennys 77 000 euroa · Asiakaspalvelun henkilöstöresurssin myynti valtiolle, tuloarvion lisäys 75 000 euroa · Valtuustoryhmien tuen pudotus, määrärahavähennys 44 000 euroa · Henkilöstöjuhlaan varatun määrärahan poistaminen, määrärahavähennys 75 000 euroa Toiminnallisina tavoitteina vahvistetaan toimenpiteet ja mittarit, jotka on talousarviokirjassa esitetty kaupungin elinvoima ja hyvinvointi -osiossa tai konsernipalvelujen käyttötalousosan toiminnallisissa tavoitteissa. Tavoitteiden vahvistamisen yhteydessä kullekin tavoitteelle on osoitettu vastuuhenkilö(t) ja tavoitteet. Investointien osalta vahvistetaan kaupunginhallituksen ja konsernipalveluiden yhteinen hankesuunnitelma aihealueittain. Yhteinen investointimääräraha kaupunginhallituksella ja konsernipalveluilla on 4,3 miljoonaa euroa vuonna 2025.
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä konsernipalveluiden yhteissitovuuden piiriin kuuluvien kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen sekä konsernipalvelut-esikuntayksikön vuoden 2025 talousarvion käyttötaloussuunnitelmat, hankesuunnitelman ja toiminnalliset tavoitteet.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 16.12.2024
Konsernipalveluiden talous- ja hallintoyksikkö sekä HR-yksikkö ovat valmistelleet vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Kaikkien toimialojen ja liikelaitosten tulee ehdottomasti noudattaa ohjeita. Lisäksi talousarvion toteuttamisessa on huomioitava kaikki se, mitä kaupungin säännöissä ja muissa ohjeissa määrätään. Kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto voivat antaa tarvittaessa talousarviota koskevia lisäohjeita, mikäli niille on tarvetta. Konsernipalvelut voi antaa talousarvion täytäntöönpano-ohjeita tarkentavia erillisohjeita talousarviovuoden aikana. Esittelijä Lauri Inna, kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus päättää hyväksyä vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet liitteen mukaisesti. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.